KAIKKI MITÄ OLET AINA HALUNNUT TIETÄÄ KUNINKAALLISISTA. Mutta et ole uskaltanut kysyä.

Arvaatte varmaan, miksi juuri tämä kirja juuri nyt. Aion osallistua Iso-Britannian häähumuun perjantaina täysipainoisesti kotisohvalta käsin, joten Alexander von Schönburgin teos sopi erinomaisesti tunnelmaan virittäytymiseen.En tiedä, onko kuninkaallisten häiden seuraaminen jonkun mielestä noloa, mutta olen turvannut selustani: kai viimeisillään raskaana olevalle naiselle suodaan päivä lepäilyä, häähömppää, kauniita pukuja ja jalokivien kimallusta?? (Victorian ja Danielin hääpäivänä olin puolestaan enterorokossa. Makasin koko päivän tv:n ääressä, söin prinsessakakkua ja muita herkkuja ja unohdin kutinan oikein kiitettävästi.) Voin paljastaa, että sisäisen pikkuprinsessan lisäksi minussa on aimo annos rojalistia. Mielestäni parlamentaarisessa monarkiassa on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta en mene sen tarkemmin siihen. Sanottakoon myös, että jos joskus tapaisin oikein kiihkorojaltistin, löytäisin itsestäni varmasti hyvin nopeasti tiukan tasavaltalaisen!

Alexander von Schönburg on saksalainen kreivi ja toimittaja, joka on päässyt Iso-Britannian kuninkaallisiin piireihin sukuun kuuluvan vaimonsa ansiosta. Kirja lähtökohta on jonkin verran ärsyttävä. Ensiksi von Schönburg kertoo, kuinka epäluuloisesti kuninkaalliset suhtautuvat toimittajiin ja palkitsee sitten uudet sukulaisensa kirjoittamalla heistä kirjan. Kun tästä seikasta pääsee yli, on kirja kuitenkin miellyttävällä tavalla viihdyttävä. Von Schönburgin kunniaksi on sanottava, että hän paljastaa ainoastaan sellaisia asioita, jotka ovat yleisessä tiedossa, ainakin kuninkaallisissa ja heitä seuraavissa piireissä. Niinpä se, ettei Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa varsinaisesti ole Ajatusten Tonava, että prinssi Philip kutsuu kuningatar Elisabetia  hellästi Makkaraksi ('Sausage') tai että aatelisilla on vaikeuksia pitää mielessään tavisten sukunimiä, tule suurenakaan yllätyksenä.  Uusiakin anekdootteja (ainakin minulle) tosin löytyy: nyt tiedän, mitä tarkoittaa, jos Elisabet laskee käsilaukkunsa tuolin viereen lattialle (uskokaa pois, sillä on merkitystä!) tai ettei Japanin keisari ole koskaan tavannut vävyään, koska henkilökohtainen seurustelu kuolevaisten kanssa on keisarilta kiellettyä.

Kirja on kuitenkin paljon enemmän kuin kuninkaallinen juorukokoelma. Kreivi-toimittaja on selvästi tehnyt paljon taustatyötä pohtiessaan monarkian ja kuninkaallisten perimmäistä luonnetta, merkitystä ja tarpeellisuutta nykymaailmassa. Tässä suhteessa von Schönburg palaa aina kuningas Daavidiin ja muinaisiin heimokuninkaisiin saakka perimmäistä totuutta etsiessään. Valtiotieteellis-filosofinen, tai kuten von Schönburg itse sitä kutsuu, monarkian henkinen ulottuvuus, on mielenkiintoista luettavaa ja muodostuu teoksen pääsisällöksi. Sen takia suosittelen kirjaa kuninkaallisia fanittavien lisäksi myös ja eritoten niille, jotka eivät ole kuninkaallisista kiinnostuneita tai ihmettelevät, mitä järkeä monarkiassa on. Von Schönburgin loppupäätelmä: se, että kuninkaalliset ovat tärkeitä nykypäivänäkin juuri siksi, että he ovat olleet ja ovat edelleen olemassa, on paitsi mielenkiintoinen myös kiehtova. Onko periaatteessa hyödytön, mutta toisaalta ajaton ja jatkuvuutta luova, poliittisen ja taloudellisen elämän yläpuolella oleva monarkia modernissa, jatkuvaa muutosta, kustannustehokkuutta ja funktionaalisuutta korostavassa maailmassa tarpeellisempi kuin koskaan? Tuovatko juuri kuninkaalliset elämäämme sitä väriä, säihkettä ja mystisyyttä, mikä on onnistuttu riisumaan pois elämän kaikilta muilta osa-alueilta?

Mene ja tiedä. Mutta perjantaina voidaan hyvällä syyllä sanoa "Ja niin he saivat toisensa." ja toivoa, että he myös elävät elämänsä onnellisena loppuun asti.

http://office.microsoft.com/en-us/images/