Hellaakoski ja huhtikuu

"Ei ankeampaa tuttavaa kuin hajoava huhtikuu. Kun siihen silmä kajoaa, se riisuutuu ja hajoaa. Se, kaiken-paljastuksen kuu, se häpeäänsä sairastaa. Ei ankeampaa tuttavaa kuin sielunsairas huhtikuu."

 - Aaro Hellaakoski, Huhtikuu -

Ei täällä nyt sentään näin ankeissa tunnelmissa olla! Päinvastoin, ihan mahtavaa, kun on huhtikuu ja kevät alkaa pikku hiljaa päästä voitolle täällä Savon perukoillakin. Ja kävin Jyväskylässä kirjamessuillakin! Mieli on siis erittäin valoisa, toivottavasti teilläkin!

Huhtikuuksi olen valinnut teille seuraavia lukuehdotuksia (linkit sivupalkissa oikealla):
1) ensinnäkin Royal Families of the World -kuvateos: tietenkin loppukuun kuninkaallisiin häihin valmistautuessa.
2) TAAS Umberto Econ Ruusun nimi. Ei tämä nyt niin hyvä kirja ole, että siksi tyrkyttäisin sitä teille joka toinen kuukausi. Tämä vain tuntui juuri sopivalta valinnalta pääsiäiskirjaksi.
3) Jos taas et halua viettää pääsiäistä keskiaikaisessa luostarissa, sukella kaikin mokomin New Yorkin muotimaailmaan Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan kanssa.

Ensi viikolla luvassa on suomalaisen klassikkosarjani päätös, Laulu tulipunaisesta kukasta ja SEURAAVA BLOGIKESKUSTELU, joten venytelkää jo kymmensormijärjestelmänne valmiiksi loisteliaiden kommenttien kirjoittamista varten!

Se yleisistä asioista, paneudutaan sitten lyhyesti runouteen. Yleensähän kaikki runoarvioni ovat tiivistettynä tällaisia "Apua-en-tykkää-runoista-ja-tästä-en-ymmärtänyt-yhtään-mitään-booooringg...", joten tällä kertaa olen todella iloinen saadessani kertoa, että pidin Aaro Hellaakosken Jääpeili -kokoelmasta ihan vilpittömästi. Se ei ollut tosin kovin suuri yllätys, sillä sen verran olen Hellaakoskeen tutustunut aiemminkin, että osasin odottaa positiivista kokemusta. Ehkä minä olen sitten modernin runouden ystävä, kuka tietää.

Jääpeili on Hellaakosken ensimmäisen kauden päättävä pääteos vuodelta 1928. Sen jälkeen Hellaakoski tunsi antaneensa runoudelle kaikkensa. Vasta toinen maailmansota sai Hellaakosken  palaamaan runouteen uudelleen. Jääpeili sisältää mystisiä ja tunnelmallisia luontokuvia, herkkiä tunteenilmaisuja, satiirista yhteiskuntakritiikkiä, filosofointia ja paljon muuta. Siitä huolimatta kokonaisuus tuntuu yhtenäiseltä.

Pidin Jääpeilistä eritoten kahden seikan vuoksi:

Hellaakosken visuaaliset kokeilut ovat hauskoja. Hellaakoski käyttää erilaisia fontteja (tai kirjasimia, mikä lienee ajanmukaisempi ilmaus) ja onpa mukana pari kuvarunoakin.

Vielä enemmän pidän Hellaakosken ilmaisusta, mikä on karua ja rehellistä. Olen puritanisti, mitä tulee kuvalliseen tai tunteiden ilmaisuun. Liika lyyrisyys alkaa ahdistaa. Siksipä Hellaakosken riisuttu kieli puhuttelee minua. Erityisen hyvin se näkyy niissä runoissa, mitkä käsittelevät kumppaniin ja vastasyntyneeseen lapseen kohdistuvia tunteita. Minusta ne ovat nimenomaan suomalaisen miehen tuntemuksia. Rehellisiä, tosia, muttei yltiötunteellisia.

Kaiken lisäksi runoja lukiessa tulee sellainen fiilis, että runoilijalla on ollut hauskaa niitä kirjoittaessa. Hän on ollut kokeellinen ja halunnut leikitellä niin kielen kuin runon muodon kanssa. Luomisen ja elämisen tuskaa tihkuvia runokokoelmia on olemassa ihan riittävästi, voihan runous olla valoisaa ja hauskaakin!