tiistai 23. helmikuuta 2010

Välihuomautus

Koska olen parhaillaan eksyksissä keskiaikaisen luostarin kirjastolabyrintissä, saatte odottaa vielä hetkisen juttua Umberto Econ Ruusun nimestä.

Olen viime päivinä kasvattanut vielä kovin vaatimatonta blogitietämystäni ja vieraillut muiden blogeja nuuskimassa sekä etsimässä itselleni suosikkeja. Yllättäen olenkin huomannut, että tällainen kirjojen lukeminen aakkosjärjestyksessä on tällä hetkellä kirjablogistien suosikkiharrastus! Olen siis aivan ajan hermolla oman blogini kanssa. Mielenkiintoista sinällään, että useat ihmisen ovat aloittaneet samoihin aikoihin tällaisen urakan. Vielä mielenkiintoisempaa on seurata, miten toisten lukeminen etenee ja ennen kaikkea, millaisia kirjoja he valitsevat. Ainakin Jenni näyttää olevan kanssani samoilla linjoilla ja on lukenut C-kirjaimesta Canthia kuten minäkin!

Kaisa Kyläkosken huomio tähän asti lukemieni kirjojen historiallisesta luonteesta havahdutti: olen tosiaan viettänyt viime aikoina aika lailla aikaa menneisyydessä! Koska en halua olla tapojeni orja, on Econ jälkeen vuorossa uusi Eve Hietamies. Tosin kuten Yösyöttö-nimestä voi päätellä, liikutaan tässäkin kirjassa minulle tällä hetkellä tutuissa ympyröissä...

Se nykyajasta. William Baskerville ja murhamysteeri odottavat. Tapaamisiin siis siihen asti, että palajan keskiajalta takaisin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...