perjantai 26. helmikuuta 2010

Askeesi ja selibaatti sopivat vain harvoille ja muita hajanaisia teologisia huomioita.



No nyt minäkin olen sitten lukenut sen, nimittäin Umberto Econ Ruusun nimen. Historian opiskelijoiden ja tutkijoiden (jostakin syystä yleensä naispuolisten) keskuudessa mainittu kirja nauttii kulttiteoksen asemaa. Jokainen historioitsija yleensä pystyy mainitsemaan jonkin kirjan, elokuvan, maalauksen, linnanraunion tai muun vastaavan lähtösysäyksen historiakiinnostukselleen ja veikkaisin, että jos asiasta tehtäisiin galluppi, tämä kirja sijoittuisi korkealle. Ehkä juuri tästä syystä olen vältellyt sen lukemista, sillä tällaisista lähtökohdista kirjaan tarttuessa lopputuloksena ei voi olla muuta kuin pettymys.

Siihen verraten lukukokemus jää vahvasti plussan puolelle, olkoonkin, että kirjan maine on mielestäni ylimitoitettu. Tähän vaikuttaa toki näkökulma: dekkarina kirja ei ole kovinkaan kummoinen. Eco ei ole vaivautunut keksimään pyörää uudelleen kun joku sen on jo kerran tehnyt ja pyörittää melko heppoista ja ennalta-arvattavaa murhamysteeriä välillä kepeästi, välillä kankeammin. Idea on yksinkertainen: kirjan kertoja Adson ja hänen mestarinsa William Baskerville joutuvat italialaiseen luostariin, jossa tapahtuu kamalia. Jokaisen aamun valjetessa löytyy uusi ruumis. Apotin pyynnöstä Baskerville yhdessä oppipoikansa kanssa ryhtyy selvittämään mysteeriä. Kirjan ehdottomiin tähtihetkiin kuuluvat mm. kohtaus, jossa apotti esittelee luostarinsa aarrekammiota sekä kirkkoisien käsirysyyn päättyvä väittely Jeesuksen suhtautumisesta omaisuuteen.

Kirjan vahvuus on sen luomassa maailmassa ja teologis-filosofisessa pohdiskelussa. Mainittakoon, että Eco aiheutti minulle ensimmäisten kymmenten sivujen aikana ammattikriisin: kun ihminen, joka sentään on lukenut sekä historiaa että teologiaa yliopistossa tuntui tylsistyvän kuoliaaksi keskiaikaisen luostaritarinan äärellä, heräsi epäilys, että vika on lukijassa. Onneksi kirja pääsi kuitenkin vauhtiin ja minunkin ammatilliset epäilykseni häipyivät. Eco harrastaa minun makuuni sopimattoman pitkiä ja yksityiskohtaisia kuvauksia alttaritaulujen hahmoista, kirjoitussalin ikkunoiden lukumäärästä, muodoista, värisävyistä ynnä muista kiehtovista asioista, mitkä saivat minut muutamaan otteeseen epätoivon partaalle.

Jos Berendtia lukiessani tunsin itseni puoliuskovaiseksi, huomasin nyt yllättäen olevani puolipakana tai ainakin kerettiläinen. Kirjaa voinee pitää siis varsin onnistuneena ja keskiaikaisen katolisuuden kuvausta uskottavana, kun lukija pystyy peilaamaan omaa maailmankatsomustaan siihen. Sinällään sitä, että huomaa sijoittuvansa jonnekin Savannahilaisen voodoon ja keskiaikaisen benediktiläisyyden välimaastoon, ei voine pitää kovinkaan merkittävänä psykologisena läpimurtona.

Ja lopuksi koosteena kirjasta kummunneita teologisia huomioita.

Päähuomio: Jos elää vuosikaudet askeesissa ja selibaatissa, on aivan liikaa aikaa ajatella.

Tästä johtuu muun muassa että:

1) Tuntuu olennaiselta miettiä, nauroiko Jeesus joskus. Koska evankeliumeissa tätä ei mainita, nähdään sopivana olettaa, että Jeesus ei varmaan koskaan nauranut, eikä muutkaan saa sitten nauraa. Mikä loogisuuden riemuvoitto! Tosin mikäpä minun on elvistellessä liki kolmesataa vuotta Humen giljotiinin jälkeen.

2) Jos pystyy ihailemaan Luojan töitä nähdessään eläinten lantaa, kuinka helppoa onkaan ylistää Luojan kunniaa, mikäli saa elää jalokivien ynnä muiden aarteiden keskellä. Tämän logiikan minäkin ymmärrän.

3) Inkvisiittorit saavat tehdä oikeastaan ihan mitä vaan.

4) Jos olet nainen ja sinulla on käsissäsi musta kukko, olet mitä todennäköisemmin noita. Jos taas olet inkvisiittori, joka löytää naisen, jolla on käsissään musta kukko, voit tuomita noidan roviolle kuulustelematta. Tähän on perustelunsa, nimittäin

5) nainen on paha. Sen lisäksi nainen tekee pirunmetkuillaan kaikkensa, että saisi munkkiparat houkutelluksi lihan syntiin. Kenenkään mieleen ei tunnu juolahtavan, etteivät nuoret kauniit tytöt kenties ole kiinnostuneita vanhoista, kumaraisista äijänkäppänöistä. Vielä vähemmän kukaan osaa aprikoida sitä, että vuosikymmenten selibaatti voi osaltaan vaikuttaa siihien, että jokainen luutamummokin vaikuttaa munkin silmissä seireeniltä.

6) Edellä mainitusta johtuen munkki tekee pienemmän pahan, jos hairahtuu lihan syntiin eläimen tai lapsen kuin naisen kanssa.

Kaikesta tästä voisi vetää paljonkin mielenkiintoisia siltoja nykypäivään, mutta koska tämä blogi on sinänsä poliittisesti ja uskonnollisesti ainakin hyvin vähän kantaaottava ja sitoutunut ja koska kyseessä sentään on vain fiktiivinen teos, jätän sen tekemättä.

9 kommenttia:

  1. Oon lukenut ton joskus lukioaikoina, pitäisköhän yrittää taas. Elokuvaversio ja Sean Connery ovat jääneet paremmin mieleen :)

    VastaaPoista
  2. Sean Conneryn kuva mullakin aluksi näkyi verkkokalvoilla kun tuota luin...

    VastaaPoista
  3. In truth, immediately i didn't understand the essence. But after re-reading all at once became clear.

    [WORDPRESS HASHCASH] Kirjoittaja lähetti meille arvon '0 , mikä ei ole sallittua.

    VastaaPoista
  4. Hmmm. Pitäisiköhän munkin yrittää lukea tämä? Olen aloittanut muutaman kerran, mutta en ole jostain syystä päässyt alkua pidemmälle. Välillä se on häirinnyt - kulttikirja, jota minä en saa luettua! ;)

    VastaaPoista
  5. Minä olisin varmaan jättänyt kesken, ellen olisi täällä kehuskellut lukevani Ruusun nimen :) Parani huomattavasti puisevan alun jälkeen, suosittelen!

    VastaaPoista
  6. Minä tykkäsin tästä kovasti, samoin "Foucaultin heilurista". Muitakin Ecoja olen aloittanut, mutta en ole saanut vielä loppuun. Ei niitä kaikista helpoimpia kirjoja, mutta ehdottomasti lukemisen arvoisia!

    VastaaPoista
  7. Kyllä minullekin jäi semmoinen fiilis, että Ecoihin voin tarttua tulevaisuudessakin: ehkä en kuitenkaan ihan heti - täytyy toipua tästä... :)

    VastaaPoista
  8. Oliko se tässä kirjassa kun selvisi, että kokit ja papit tunnistaa tötteröhatun väristä ?

    VastaaPoista
  9. Filos, jos oli, se on mennyt minulta ohi. Tämä on paitsi mahdollista myös todennäköistä, sillä välillä mieleni liiteli jossain aivan muualla kuin koristeikkunoiden värityksissä. Siinä sivussa jotkut muutkin värijutut ovat voineet vilahtaa ohitse.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...