Max Manner: Mayra


Dekkarikirjailijana tutuksi tullut Max Manner yllätti viime vuonna julkaisemalla ihmissuhderomaanin. En osaa pitää Mayraa romanttisena romaanina, enkä oikein puhtaana viihteenäkään, sen verran syvissä vesissä romaani paikoitellen viipyy. Mayra on ennen kaikkea lukuromaani, tarina ikääntyvästä miehestä elämän taitekohdassa.

Heikki on eläkkeelle jäänyt sellisti, joka elää varsin urautunutta, mutta turvallista arkea vaimonsa Anna-Liisan kanssa. Kun Heikki jää yllättäen leskeksi, putoaa elämältä pohja pois. Yllätyksekseen hän saa kuitenkin huomata, että hänellä on vientiä naismaailmassa. Heikki ei ole mikään puolivallaton leskimies, mutta ympärillä pyörii niin ikään leskeksi jäänyt rikas Eeva, jonka hyökkäävyys yhtä aikaa kiehtoo ja hämmentää miestä. Lopullisesti Heikin tunteet heittävät volttia, kun nuoruudenrakkaus Mayra ottaa yhteyttä. Heikki pakkaa kimpsunsa ja kampunsa ja lähtee tämän luo Espanjaan. Hetken aikaa maailma on jälleen raiteillaan ja vieläpä kovin pastellinsävyinen, mutta uusi tulevaisuus Espanjassa ei osoittaudukaan sellaiseksi kuin Heikki toivoi.

Vaikka kirjassa riittää romanttisia käänteitä, jäi siitä kaikista voimakkaimmin mieleen surumielisyys. Heikki joutuu tekemään vuoden sisällä paljon surutyötä ja käsittelemään niin tähänastista elämäänsä kuin sitä, onko siitä mitään jäljellä. Henkilökohtaiset iskut ja menetykset osuvat samaan aikaan kuin kriisi oman ikääntymisen suhteen. Heikki on vanhuuden kynnyksellä: onko mitään hyvää enää odotettavissa?

Täsmä psykologinen ulottuvuus onkin kirjassa parasta. Mieleeni tuli aika ajoin Claes Anderssonin Hiljaiseloa Meilahdessa, joka niin ikään kuvasi miehen ikääntymistä; luopumisen ja elämänhalun paradigmaa. Jos joku luuli, että Manner osoittaisi Mayrassa uuden pehmeän puolen, kävikin itse asiassa päin vastoin. Reippaan jännityksen jälkeen tarjolla on entistä vakavampi (ja aikuisempi, uskottavampiko?) Max Manner.

Paikoitellen olisin kaivannut kerrontaan pientä tiivistystä. Henkilökohtaisesti on pakko myöntää, että välillä Heikki ärsytti. Olipa hän kuinka haavoittuneessa tilassa oleva leski tahansa, moinen lammasmainen naisten pyöriteltävissä oleminen alkoi tuskastuttaa. Tämän voi ottaa myös merkkinä onnistuneesta ja monisyisestä henkilöhahmosta.

Vaikka Manner selkeästi on löytämässä ja jo löytänyt kirjalijana uuden tavan ilmaista itseään, ei jännitysmomenttejakaan aivan kokonaan unohdettu. Tarina tiivistyi sivujen vähetessä ja olipa loppuun ujutettu pari hokkupokkusyllätystäkin.

Kaiken kaikkiaan Mayra oli kiinnostava ja tasokas lukuromaani, jonka voi lukea varmasti monella tavalla. Ehkä toiselle kirja tarjoaa enemmän aistikkaan esteettistä romantiikkaa Espanjan auringon alla, mutta itse luin tämän enemmänkin tutkielmana surusta ja luopumisesta.

Max Manner: Mayra
Arktinen Banaani 2017
326s.

Kommentit

  1. Enpä ollut tajunnutkaan tämän olevan jotain muuta kuin dekkari. Pidin kovasti Anderssonin kirjasta, joten sen perusteella tämäkin varmaan pitäisi lukea. Tosin olen vähän kärsimätön nahjusmaisten päähenkilöiden suhteen nykyään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahjusmainen päähenkilö ja tiivistämisen tarve eivät houkuttele. Taidan jättää väliin.

      Poista
  2. Lukuromaani on termi, joka laukaisee mulla vaistomaisen pakoreaktion. No, olen ehkä hieman lieventänyt kantaani parin vuoden takaisesta. :D En myöskään tarkoita, että lukuromaanit olisivat mitenkään halveksittavia tms., mutta en oikein koe ko. lajityyppiä omakseni.

    Joo toi Heikki. Hän varmaan alkaisi ärsyttää muakin. Mainintasi yhteydestä Anderssoniin taas herättää mielenkiintoa, koska Andersson vaan on niin ... sydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuromaani on minusta paradoksi. Mitä muutakaan romaaneilla tehdään kuin luetaan?

      Poista
  3. Ihan virkistävää, että kirjoitetaan ikäihmisten romansseista. Max Manner ei ole minulle tuttu kirjailija, johtunee varmaan siitä etten pahemmin lue dekkareita. Kiinnostavaa, että dekkaristi on tehnyt tällaisen tyylinvaihdoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen paljon dekkareita, mutta Max Manneria ei ole lukenut. Mieluummin taidan lukea häneltä jonkin dekkarin kuin tämän.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen kirja surusta, ikääntymisestä ja rakkaudesta. Täytyy laittaa korvan taakse odottamaan sopivaa ajankohtaa.

    VastaaPoista
  5. Minulla on vähän samanlaiset fiilikset lukuromaaneista kuin Ompulla, tuntuu, että usein sen käsitteen taakse on vain hienommin verhoiltu hömppää :D Eipä sillä, viihdyttävä kirjallisuus taitavimmillaan on yhtä vaativaa kirjailijaltaan kuin mikä tahansa muukin genre, mutta välillä sitä on vain omien ennakkoluulojensa orja. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja joka tapauksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan jossakin vaiheessa minäkin ihmetelleeni hirveästi tätä lukuromaani-termiä :) Mulle se merkitsee sitä, että kirja on helppolukuinen, siinä mielessä viihteellinen, mutta toisaalta tematiikaltaan ja aihepiirin käsittelyltä sellainen, että hömppä olisi armotonta aliarviointia. Ei sillä, minusta myös hyvä hömppä on ehdottoman tarpeellista ja vaikea laji toteuttaa sekin!

      Poista
  6. Max Manner ei ole minulle ollenkaan tuttu. Miten kuvaat juonen käänteitä vaikuttaa todella uskottavalta. Kun mies jää leskeksi tai eroaa, niin aina tuntuu löytyvän lohduttaja nopeasti. Samoin vaikuttaa siltä, että nuoruuden ihastukset alkavat kiinnostaa. Sinänsä olisi kiinnostavaa lukea tämä miesnäkökulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella mielenkiintoinen tulokulma. Sitäkin jo tässä mietin, että onko vähän epäreilua moittia kirjan päähenkilöä vietävissä olemisesta. Jos jää yllättäen leskeksi vuosikymmenten avioliiton jälkeen, niin ei kai se toisaalta ole ihmekään, jos on hetken tuuliajolla.
      Tuo pointti minkä mainitsit, omassa ikäluokassa ja tuttavapiirissä tuntuvat avioerot olevan nyt hyvin "muodissa". Usein tuntuu olevan niin, että mies löytää uuden kumppanin hyvin nopeasti. Tämä toki vain hyvin suppea otanta lähiaikoina vastaan sattuneista tapauksista.

      Poista

Lähetä kommentti