Heinälukemiset kootusti


Heinäkuu tuli ja meni. Ja millainen kuukausi se olikaan! Tuntui vähän siltä, kun olisi saanut loman raskaasta keväästä. Vaikka syksystä ei vielä mitään tiedä, lämmittävät kesäloman muistot kuitenkin.

Heinäkuussa luin aika lailla monipuolisesti. Verrattuna normaaliin, olen lukenut tänä vuonna entistä enemmän käännöskirjallisuutta ja se näkyi myös viime kuun lukemistossa. 

- Talking As Fast As I Can on näyttelijä Lauren Grahamin kirjoittama teos kaikille Gilmore Girls -sarjan faneille. Tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi ja olikin hauska lukea Grahamin muisteluista alkukielellä, sillä Grahamin kieli muistutti kovin paljon hänen rakastetuimman roolihahmonsa, Lorelei Gilmoren tyyliä.

- Onneksi kirjojen sivuilla voi matkustella. Tosin matkakohteeni eivät kyllä olleet kovin auvoisia, mutta kirjoina erittäin hyviä. Eksoottisimmasta päästä oli kiinalaisen A Yi:n psykologinen jännitysromaani Täydellinen rikos.

- Vähintään yhtä ankea miljöö oli tarjolla Sarah Crossanin Kuunnousussa, mutta Teksasiin sijoittuva säeromaani oli muuten ikimuistettava lukukokemus. Silmät sulkiessani pystyn helposti palauttamaan mieleeni Teksasin helteisen illan, taivaalle nousevan kuun ja kaukana siintävän vankilan, jonka yhdellä ainoalla, kuolemaantuomituille varatulla, osastolla palavat valot.

- Jos mennään kevyempiin aiheisiin, oli Iso-Britannian rannikolle sijoittuva Jill Mansellin Kaikki alkoi salaisuudesta oikein suloista luettavaa. Tykkäsin tästä romanttisesta viihdekirjasta senkin takia, että siinä oli paljon erilaisia henkilöhahmoja, eivätkä ne jääneet pelkiksi stereotyyppisiksi sivuhenkilöiksi.

- Simona Ahrstedtin Vain yksi mahdollisuus on kirja, jota sen sijaan en luonnehtisi suloiseksi, mutta viihdyttävä sekin oli. Myös ruotsalaiskirjailija on mestari luomaan monipuolisia ja eläviä henkilöhahmoja sekä vetäviä ja rohkeita juonenkäänteitä. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuivat Tukholman lisäksi talviseen Kiirunaan.

- Tämän kesän The Äänikirja on ollut Elina Backmanin Kun kuningas kuolee. 17 tunnin mittaisesta äänikirjasta riitti kuunneltavaa päiväksi jos toiseksi, mutta en pitkästynyt ollenkaan, pikemminkin päin vastoin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hartolaan ja sarjamurhaajan jäljityksen lisäksi siihen liittyi runsaasti ihmissuhde-elementtejä. 

Muita aikakirjoihin merkittäviä asioita oli Amman lukupiiri - blogin perustaminen Savon XPress- sivustolle sekä pitkästä aikaa live-teatteriesitys. Nilsiän Harrastajateatterin Gabriel, tule takaisin oli oikein myönteinen kokemus.


Kommentit

  1. Mielenkiintoisen kuuloisia kirjoja olet lukenut! Etenkin tuo Kuunnousu kiinnostaa, Yhdestä kuitenkin pidin, vaikkei se mitenkään täydellinen lukukokemus ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunnousu oli kyllä mahtava, yksi kesän kirjallisia kohokohtia.

      Poista

Lähetä kommentti