Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru


Indrek Hargla oli minulle kokonaan uusi kirjailijanimi, kun satuin keväällä kirjakaupassa selailemaan hänen romaaniaan Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru. Kirja vaikutti sen verran kiinnostavalle, että halusin tutustua siihen paremmin. Huomasin vasta myöhemmin, että kyse on historiallisesta dekkarisarjasta, jonka kuudes osa kyseinen romaani jo on. Harglan kirjoilla tuntuukin olevan Suomessa uskollisia ystäviä ja onpa Suomen Dekkariseurakin myöntänyt hänelle kunniakirjan.

En kuitenkaan muuttanut lukusuunnitelmiani, vaan lähdin kipuamaan puuhun takamus edellä, eli aloitin sarjaan tutustumisen tästä uusimmasta teoksesta. Jos kirjailija osaa asiansa, pääsee kärryille hyppäämään mukaan myös vauhdissa. Ja hyvin se onnistuikin, erityisesti kirjan päätarina, Apteekkari Melchiorin ratkoma visainen ja järkyttäväkin murhasarja keskiaikaisessa Tallinnassa, koukutti mukaan nopeasti. Sen sijaan jatkumoa sarjaan tuova Melchiorin pojan rinnakkaisseikkailu Lyypekissä jäi minulle hieman irralliseksi.

Kirjassa eletään vuotta 1433 ja Tallinna on kärsinyt vahinkoja suuressa tulipalossa. Eletään siis poikkeuksellista aikaa, mutta vielä kummallisemmaksi se muuttuu. Melchior saa pojaltaan kirjeen, jossa häntä varoitetaan Gotlannin piruna tunnetusta murhaajasta, joka on matkalla Gotlantiin. Samoihin aikoihin Melchior saa kuolevalta porvarilta merkillisen toimeksiannon: hän tunnustaa osallistuneensa murhatöihin ja esittää viimeisenä toivomukseensa, että rikoksia ratkova apteekkari tekee uhreille oikeutta.

Kun Melciorin lähipiirissä tapahtuu kuohuttava murha, hän huomaa olevansa rikossarjan jäljillä, jollaista ei Tallinnassa ole koettu. Siihen liittyy petosta, murhia, kerettiläisyyttä ja irstailua. Hillittyjen hansaporvarien kulissien takainen elämä osoittautuukin aivan erilaiseksi kuin miltä pintaa katsoen näyttää. Lopulta Melchior huomaa itsekin olevansa hengenvaarassa.

Keskiaikainen Tallinna kasvaa lukijan silmien eteen erittäin elävänä ja aistikkaana: melkein voi kuulla kärryjen kolinan kivikaduilla, ihmisten huudon ja naurunrömäkän, nähdä väkijoukkoja viihdyttävän narrin temppuilevan ja lasten juoksevan kujilla. Tallinna on kiitollinen miljöö kirjoille senkin takia, että vanha kaupunki rakennuksineen on meille monille niin kovin tuttu, joten eläytyminen on helppoa.

Hargla on selvästi perehtynyt aikakauteen ja aihepiiriin tarkasti ja hänen tapansa kuljettaa tarinaa on varsin perinpohjainen. Paikoitellen olisinkin kaivannut kerrontaan tiivistystä, sillä asiat esitetään välillä päätalomaista tarkkuutta noudattaen, erityisesti taustoituksia ei voi syyttää pinnallisuudesta parhaalla tahdollakaan.

Pääpiirteittäin viihdyin Melchiorin mukana erinomaisesti. Päähenkilö on sekoitus Hercule Poirotia ja William Baskervillea. Dekkareiden ja historiallisten romaanien ystäville Hargla tarjoaakin todellista herkkua. Kustantajalle esitän kainon toiveen aavistuksen suuremmasta kirjasinkoosta. Ymmärrän paperin olevan kallista, mutta kirjan lukemisen soisi olevan miellyttävää myös silmille.

Indrek Hargia: Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru
(Apteeker Melchior ja Gotlandi kurat)
Into 2019
Suomennos Jouko Vanhanen
473s.

Kommentit

  1. Sama kävi myös minulle: aloitin sarjan lukemisen tästä osasta. Kuuntelin vielä äänikirjana, mikä hieman hankaloitti ymmärtämistä. Luulin jossain vaiheessa pojan olevan Melchiorin nuorempi minä. Tyttären hahmo oli paras, ja Piritan luostari alkoi erityisesti kiinnostaa. Näitä kirjoja olisi kiva lukea "kohteessa", kiinnostavia retkikohteita kun löytyy niiden kautta myös sen Vanhankaupungin ulkopuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin tyttärestä ja olisi kiva lukea hänestä enemmänkin. Olen pariin otteeseen käynyt Piritassa, ja tiesin, että alueella on ollut luostari, mutta en ole perehtynyt sen tarkemmin. Näiden kirjojen kanssa olisi hauska lähteä tutustumaan Tallinnaan!

      Poista
  2. Olen kuullut tästä kirjasarjasta paljon kehuja ja Viro-fanina tähän pitää tietysti tutustua. Nyt tosin hiukan epäilyttää kun mainitsit tuon "päätalomaisuuden", se ei nimittäin ole laisinkaan minun tyylistä kirjallisuutta... /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä turhaan säikähdä päätalomaisuutta :) Mielestäni kerronnassa olisi ollut paikoin tiivistämisen varaa, se on totta, mutta kokonaisuus kuitenkin veti hyvin.

      Poista
  3. Tämä kirja on tullut toistuvasti vastaan viimeaikoina. nimi on hyvin mieleenjäävä. Pitääpä laittaa harkintaan, keskiaikainen Tallinna kuulostaa kiehtovalta.

    Siskoni mies on taas viime aikoina alkanut lukea enemmän, etenkin pitkä saikku on tarjonnut siihen mahdollisuuden arjen kiireiden keskelle. Hän on valittanut samaa fonttikoosta monien uusien kirjojen kohdalla. Itsekin, vaikka olenkin hyvin likinäköinen (miinuksia melkein 10), huomaan usein ärsyyntyväni tihrustettuani liian pientä tai muutoin vaikealukuista fonttia, esimerkiksi liian ahtaalla rivityksellä. Tekstin ladonta on kuitenkin todella iso osa lukukokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on melkeinpä niin, että jos tekstistä on vaikea tai jopa mahdoton saada selvää ilman silmien siristelyä tai päänsärkyä, ei sillä ole väliä, vaikka sisältö olisi kuinka timanttia :) Moni jättää kirjan lukematta jo heti ladontaa vilkaistuaan.

      Poista
  4. Tämä olisi varmaan minulle kohtalaisen uusi genre, kiinnostava kylläkin. Heti tuli mieleen, että äänikirjana olisi varmasti passeli, ja olikin kiva lukea Anun kommentista että sellainen on tarjolla. Kurkkaus BookBeatiin kertoo, että mittaa on 18,5 tuntia! Täytyy siis vielä ainakin odotella, että pahimmat lomaltapaluukiireet on selvitetty.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjaversio voisi olla hyvinkin kiinnostava!

      Poista
  5. Minäkin törmäsin tähän kirjaan ihan vastikään. Aivan kuin koko sarja olisi yhtäkkiä tupsahtanut maailmaan! Olen harkinnut kirjojen lukemista - mutta oikeasti, se fonttikoko on ollut hyvin ratkaiseva tekijä siinä, etten ole vielä näihin kirjoihin tarttunut. Osa tästä sarjasta on julkaistu kovakantisina, joten toivottavasti niissä on isompi fontti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti romaanit ovat ilmestyneet kohtalaisen tiiviillä aikataululla. Minäkin yllätyin, kun luulin bonganneeni ihan tuoreen tapauksen, ja kirjoja olikin ilmestynyt jo niin monta. Minä luin kovakantista versiota, mutta fontin koossa oli toivomisen varaa.

      Poista

Lähetä kommentti