Maaliskuun kirjat





Maaliskuu oli kuukautena minulle jotenkin nihkeä ja se kyllä heijastui myös lukemiseen, keskittymiskyky oli koetuksella. Ratkaisin asian lukemalla vähän sitä sun tätä, mutta pääasiassa viihteellistä kirjallisuutta.

Yksi talven puhutuimmista kirjoista on ollut Naomi Aldermanin Voima. Minulla oli kirjan suhteen kovat odotukset, mutta fiilikset jäivät vähän ristiriitaisiksi. Onko sukupuoliroolien kääntäminen ylösalaisin feminismiä? Itse asiassa sama problematiikka oli läsnä myös lasten kanssa lukemassamme Sankaritarinoita pojille -kirjassa: onko sukupuolittaminen vain perinteisten roolien alleviivaamista vai onko sillä joskus paikkansa?

Molemma kirjat herättivät hyviä kysymyksiä, mutta vastauksia en vielä löytänyt. Lukekaa, ja ottakaa selvää. Ja kertokaa minullekin, mitä mieltä olette!

Sitä viihteellisempää osastoa lukemistossa edusti Minnie Darken Tähtiin kirjoitettu, joka herätti minussa ensin vahvan vastareaktion, mutta tämän kirjan parissa taisin loppujen lopuksi viihtyä kaikista parhaiten. Toimittajat lukevat mielellään toisista toimittajista! Mukavan hyväntuulista viihdettä.

Niina Meron Englantilainen romanssi puolestaan tarjosi paitsi romantiikkaa myös brittikuvastoa tuutin täydeltä. Vähän liikaakin minun makuuni, mutta siitä huolimatta kirja oli virkistävä lukukokemus, persoonallinen kotimaisessa kirjallisuuskentässä.

Viime kuussa tutustuin myös nuorten lahjakkaiden miesten ajatuksiin. Aleksi Wileniuksen runokokoelma Tähdet ovat aina yllämme sisälsi ajatuksia rakkaudesta ja luonnosta. Miklun Paras kirja ikinä -äänikirjassa suosittu tubettaja puolestaan muun muassa paljasti elämänsä noloimpia tapauksia.

Dekkarigenreä edusti Thomas Gadsin Pirulainen. Kotimainen uutuusdekkari esitteli poliisiryhmän, jonka selvittämiä tapauksia tullaan seuraamaan uudessa kirjasarjassa. En ihastunut aivan varauksettomasti tähänkään, mutta loppu oli niin kutkuttava, että tulen varmastikin lukemaan myös seuraavan osan.


Mitä huhtikuussa? Tällä hetkellä luvussa on tietokirja ajankohtaisesta aiheesta ja ensi viikolle on suunnitelmissa teatterin ensi-ilta. Bloggaamisvuoroaan puolestaan odottaa eräs 2000-luvun alussa kirjoitettu kotimainen romaani, jonka kuuntelin äänikirjana. Muuten suunnitelmat ovat vielä ihan avoinna. Toivottavasti viimeistään pääsiäisen pyhinä on aikaa uppoutua kirjoihin!

Kommentit

  1. Hi, yup this piece of writing is truly fastidious and I have learned lot
    of things from it concerning blogging. thanks.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti