Pielavesi-Teatteri: Ruusuja Kaarinalle

Anja Vainanen juhlistaa pitkää uraansa Ruusuja Kaarinalle -monologilla. Kuva: Pielavesi-Teatteri

Kaarina on pitkän uran teatterilavalla tehnyt näyttelijä, vanhan koulukunnan kasvatti, jonka ura on päättymässä juhlanäytökseen. Näytelmässä hänellä on vain pieni rooli, mutta mitä siitä, sillä pienet roolityöt eivät Kaarinan mukaan voi kaataa näytelmää, mutta onnistuessaan ne kannattelevat sitä.

Monologinäytelmässä Kaarina kertoo ajatuksiaan ja odotuksiaan näyttelijän työstä. Pukuhuoneen yhtä aikaa arkisessa ja hämyisässä tunnelmassa tulevat käsitellyiksi niin näyttelijän suhde kritiikkeihin, kollegojen väliseen kilpailuun, seksuaaliseen ahdisteluun kuin väljähtyneeseen avioliittoonkin. Mutta kohta kaikki se on taaksejäänyttä elämää ja edessä ovat kauan odotetut eläkepäivät!

Anja Vainanen on yläsavolaiselle teatteriyleisölle tuttu esiintyjä jo 30 vuoden ajalta. Pitkää harrastajanäyttelijäuraa juhlistetaan tänä talvena Ruusuja Kaarinalle -monologilla. Arto Seppälä on kirjoittanut näytelmän samalla vuosikymmenellä, kun Vainasen teatteriura on alkanut, mutta siitä huolimatta molemmat, niin näytelmä kuin sen esittäjäkin, ovat elementissään. Rooli on kuin Vainaselle kirjoitettu ja Ruusuja Kaarinalle on näinä #metoo -aikoina hämmästyttävänkin ajankohtainen.

Kaarinan kimpoilu vaatimattomuuden ja diivailun välillä on yhtä aikaa hersyvää ja hellyttävää. Kukapa meistä ei tunnistaisi kiitoksen kaipuuta, joka tulee verhottua päälleliimattuun, alleviivaavaan nöyryyteen ja itsensä vähättelyyn. Monologin toisella puoliskolla kierrokset vain kasvavat, kun Kaarina päätyy kohottelemaan onnenmaljoja itsekseen ja esittämään veret seisauttavan tulkinnan Mustalaisruhtinattaresta.

Seppälän käsikirjoitus on täyttä timanttia. Katsoessa harmitti, etteivät muistiinpanovälineet olleet mukana, niin monta pettämätöntä, teatterimaailman ja elämän kiteyttävää onelineria teksti sisälsi. "Pimeässä näkyvät pienet tähdet" jäi mieleen pyörimään koko päiväksi.

Anja Vainanen ja ohjaaja Sari Korhonen onnistuvat sekä naurattamaan että itkettämään yleisöä, mutta lopputulos kääntyy vahvasti naurun puolelle. Vainasta olisi katsonut lavalla pitempäänkin, mutta toisaalta noin tunnin ja vartin väliaikoineen kestänyt esitys päättyy juuri silloin kuin se on makeimmillaan. Ajoissa lopettaminen on taitolaji, mutta sitä Kaarina ei tainnut ymmärtää. "Mitä valoista ja valomerkeistä!"

Ruusuja Kaarinalle esitetään vielä kolme kertaa, tänään 10.3. sekä 16. ja 17.3. Heinämäen teatteritalolla. Pielavesi-Teatterin vanhasta kyläkoulusta itselleen rakentama huoneteatteri ja teatteritalo on yhtä aikaa toimiva ja ihastuttava aina kahvitustiloja myöten. Teatteritalolla asuu aito teatteriharrastamisen henki, joten vierailu kannattaa jo senkin takia.

Pielavesi-Teatteri: Ruusuja Kaarinalle
Käsikirjoitus: Arto Seppälä
Pääosassa: Anja Vainanen
Ohjaaja:Sari Korhonen

Kommentit

  1. I seriously love your site.. Very nice colors & theme.

    Did you create this web site yourself? Please reply back as I'm hoping to create my own personal blog and would like to
    find out where you got this from or exactly what the theme is
    called. Appreciate it!

    VastaaPoista
  2. You are my inspiration, I possess few web logs and
    infrequently run out from post :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti