Elokuun luetut


Taas pyörähti yksi kuukausi päätökseen ja alkaa syksyn odottelu. Elokuu sujui itselläni töihin paluun mennessä. Jostakin syystä tänä vuonna lomalta töihin paluu oli tavallista raskaampaa, sisäinen kello tuntui heittävän aivan häränpyllyä ja huonot yöunet näkyivät luonnollisesti vireystilassa. Siitäpä syystä lukeminenkin oli verrattain hidasta ja painottui pääsääntöisesti viikonloppuihin. Onneksi oli hyviä kirjoja luettavana!

Jo vuosien, vuosikymmentenkin ajan elokuuhuni on kuulunut itsestään selvästi Leena Lehtolaisen uusin teos. Tämä vuosi ei muodostanut minkäänlaista poikkeusta asialle. Tappajan tyttöystävä ja muista rikoksia oli mukavaa luettavaa ja novellimuotoinen lukeminen sopi mainiosti väsystä pehmeille aivoille.

Selvästi enemmän keskittymishaastetta tarjosi historioitsija Teemu Keskisarjan Suomen ainoa sarjamurhaaja. Keskisarjahan on loistava kirjoittaja ja tarinankertoja, joten nautin lukemisesta, mutta silti luin kirjaa useamman viikon ajan. Siitä huolimatta suosittelen: kerrassaan hätkähdyttävää mikrohistoriaa!

Elokuuhun kuului myös kaksi vahvaa esikoisteosta. Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan luulen taisin tosin lukea jo heinäkuun puolella, mutta blogiin se ehti vasta kuun vaihduttua. Niin Vasantolan teos kuin Essi Ihosen Ainoa taivas voisivat laatunsa puolesta aivan hyvin olla HS:n kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Kyseisen palkinnon muuten voitti vuonna 2015 Saara Turunen ja teoksessaan Sivuhenkilö hän valottaa esikoiskirjailijan elämää kirjan ilmestymisvuodelta. Omaelämäkerrallisia, liki paljastuskirjamaisia piirteitä sisältävä kirja oli kiinnostavaa ja soljuvaa luettavaa.

Lasten kanssa luimme Leila Saarivirran Nukkumatin vastaiskun ja pidimme lukemastamme todella paljon! Hauska päivitys vuoteen 2018 ja juuri kolmas- ja ekaluokkalaisten lukijoiden makuun.

Äiti-ihmisen sydäntä lämmitti myös Kalevauvala, jo lähes legendaksi muodostuneen folk-duo Kalevauva.fi:n kokoama postmoderni kansaneepos Vauva-lehden keskustelupalstalta. Suosittelen, sopii myös muille kuin äideille!

Lukemisen lisäksi ehdin kertaalleen teatteriin ja elokuviin. Kesäteatterikauden päätti klassikko Simpauttaja, joka siivitti minut varsin kriittiseen pohdintaan naisiin ja ruumiilliseen koskemattomuuteen liittyvästä kuvastosta perinteisessä kesäteatterigenressä.

Koko perheellä kävimme puolestaan katsomassa kauan odotetun Pulupoin ja Ponin leffan. Elokuva osoittautui jälleen junioireille kuin mittatilauksena tehdyksi, olemmehan viettäneet elokuussa jännittävää koulunaloituksen aikaa.

Kommentit

Suositut tekstit