Teemu Keskisarja: Suomen ainoa sarjamurhaaja





Kirjastossa käsiini osui historioitsija Teemu Keskisarjan varhaisempaa tuotantoa. Teos Suomen ainoa sarjamurhaaja kertoo 1800-luvulla eläneen Juhani Aataminpojan tarinan.

Tämä oli minulle entuudestaan täysin tuntematon pätkä kotimaista kriminaalihistoriaa. Kerpeikkarinakin tunnettu Juhani nimittäin surmasi muutaman viikon kuluessa 12 ihmistä, mukaan lukien oman äitinsä, tämän miehen sekä sisar- ja velipuolensa. Sarjamurhaajan mellastus Hämeessä oli aikanaan melkoinen tapaus, siitäkin huolimatta, että tiedonvälitys oli hidasta. Tapauksesta teki kuitenkin tunnetun myös pidätyksen jälkeinen oikeudenkäynti, jonka johdosta murhamies joutui vierailemaan kaikilla paikkakunnilla, joissa veritöitä ja muita rikoksia oli tehty.

Rangaistukseksi Kerpeikkari sai kuolemantuomion. Vuonna 1849 kuitenkin elettiin jo Suomen suuriruhtinaskunnassa aikaa, jolloin keisari armahti säännönmukaisesti kuolemaantuomitut sovittamaan tekonsa elinkautisessa vankeudessa ja pakkotyössä. Jos joku aikalaisten silmissä kuitenkin olisi kuolemantuomion ansainnut, olisi se ollut Kerpeikkari, joka muuten edelleenkin pitää nimissään kyseenalaista määrällistä rauhan ajan ennätystä surmatuista ihmisistä. 

Koska Juhani Aataminpojan tekoja, ja oikeusistunnoissa havaittua täydellistä katumuksen puutetta, pidettiin niin kuohuttavina, pantiin toimeen valeteloitus. Väki virtasi katsomaan teloitusta, joka peruttiin aivan viime hetkellä, pyövelin kirveen jo käytännössä ollessa ilmassa. Sen sijaan murhaaja suljettiin Suomenlinnan pieneen vankikomeroon, jonka ristikon läpi kansa sai käydä tuijottamassa pahuutta ja varoittavaa esimerkkiä silmiin. Ei ole yllättävää, että kovin kauaa vanki ei surkeita olosuhteita kestänyt, vaan hän kuoli vuonna 1854.

Vaikka Keskisarja kuvaa yksittäistä hahmoa historian virrassa, kasvaa marginaalista laajempi katsaus niin kriminaalihistoriaan kuin 1800-luvun asenneilmastoonkin. Juhani Aataminpoikaa käytettiin esimerkkinä kuolemanrangaistuksesta keskusteltaessa vielä vuosikymmeniä myöhemmin, silloinkin kun varsinaisten tekojen kauhut olivat jo enimmäkseen häipyneet kollektiivisesta muistista.

Koska kriminaalipsykologia oli 1840- ja 1850-lukujen taitteessa varsin lapsenkengissä, mitään yksiselitteistä selitystä Kerpeikkarin teoille ei Keskisarjankaan teoksessa tule esille. Mahdollisia syitä voi olla useita aina kurjasta lapsuudesta yhteiskunnallisen murroksen paineisiin kuin perinteiseen, pitkäkestoisen rähinäviinan nautiskelun aiheuttamaan päähänpistojen sarjaan. Vielä itse murhaajan pään sisuksia mielenkiintoisempaa on hänen nauttimansa suojelu: yhteiskunnan alemmissa kerroksissa ryöstömurhia tehtaileva mies sai huseerata rauhassa verrattain kauan ilman ilmiantoja. Talonpoikainen yhtenäiskulttuuri ei ollut aivan niin yhtenäinen kuin historiankirjojen sivuilta voisi päätellä.

Itse asiassa tämän päivän termeillä määriteltynä Juhani Aataminpojan ja hänen apulaistensa tekoset ovat yhtä suurta syrjäytymisen tarinaa..Mutta edelleenkin perimmäinen mysteeri jää selvittämättä. Juhanin aikalaisista moni kurjemmistakin oloista ponnistanut kasvoi kunnolliseksi tai ainakin kohtuullisen paikkansa täyttäväksi kansalaiseksi.

Ehkä Suomen ainoa sarjamurhaaja ei teoksena ole vielä aivan niin ilmaisultaan lennokas kuin Teemu Keskisarjan sittemmässä tuotannossa on ominaista, mutta sujuvasta ja kirjallisesti ansiokkaasta historiankirjoituksesta pääsee nautiskelemaan myös tässä teoksessa. Teos on hyvä esimerkki siitä, miten sinänsä suuressa mittakaavassa triviaalista aiheesta voi kummuta teemoja, jotka peilin tavoin heijastelevat yhteiskuntaa ja yhteiskunnallista keskustelua hyvinkin laajasti. 

Teemu Keskisarja: Suomen ainoa sarjamurhaaja
Atena 2008
251s.

Kommentit