Essi Ihonen: Ainoa taivas


Aino on 17-vuotias tyttö, joka elää uskonnollisessa kodissa isän ankaran kasvatuksen ja äidin vaikenemisen varjossa. Aino haaveilee urasta opettajana, mutta vanhemmilla on toinen suunnitelma: tyttäristä ei tule opettajia tai uranaisia, vaan vaimoja ja äitejä. Kun Ainon vuotta vanhempi sisko Suvi on menossa naimisiin ja tuttu poika, Armo tekee kautta rantain tiettäväksi, että Aino olisi potentiaalista vaimoainesta, kiristyy kehä Ainon ympärillä. Täyttääkö kuuliaisesti vanhempien ja yhteisön toiveet vai pitäisikö riuhtaista itsensä irti, tavoitella omia unelmia?

Esikoiskirjailija Essi Ihonen on lähtöisin esikoislestadiolaisesta yhteisöstä. Romaani kuvaakin tarkasti ja herkästi sitä, kuinka vaikea on kasvaa vahvaksi yksilöksi ankarien uskonnollisten vaatimusten ristitulessa. Ainon perheessä kasvatetaan nujertamalla, pirua irti riipimällä. Osittain kuvaus tuntuu uskomattomalta: onko tosiaan Suomessa nykypäivänäkin aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole olleet koulussa terveystiedon tunneilla ja tiedä, mistä lapset tulevat?

Vastaavanlaisia, suljetusta uskonnollisesta yhteisöstä kertovia romaaneja ja tietokirjoja on ilmestynyt viime vuosina paljon. Kirkkaimpana ja eniten keskustelua herättäneenä teoksena mainittakoon Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka kuvaa vanhoillislestadiolaisuutta puhuttelevalla tavalla. Tällaiset romaanit kiinnostavat ja  moni varmasti lukee niitä myös eräänlaisena "paljastuskirjallisuutena", huolimatta siitä, ovatko ne alun perin sellaiseksi kirjoitettu tai tarkoitettu.

Kieltämättä suljettuun maailmaan sukeltaminen on mielenkiintoista, mutta lopulta tällaisen maallikon on aika irrelevanttia pohtia, kuinka oikein ja paikkansa pitävästi kirjassa kuvataan esikoislestadiolaisuutta. Siitä voivat jotakin sanoa vain asioista perillä olevat ja heilläkin on varmasti monia erilaisia ja keskenään ristiriitaisia kokemuksia.

Vaikka Ainoa taivas saa moottorinsa uskonnollisuudesta, luinkin Ainon tarinaa enemmän perhedynaamikan, alistetun nuoren naisen ja puutteellisen itsetunnon näkökulmasta. Sillä samantyyppisiä perhetarinoita ja rikkinäisiä perhesuhteita löytyy pilvin pimein myös muualta kuin uskonnollisista yhteisöistä. Kommunikaatio ei toimi, ihmiset puhuvat toistensa ohi tai eivät puhu ollenkaan. Moni perhe on onneton omalla tavallaan, kuten Tolstoikin tiesi. Ainon perhe on malliesimerkki siitä, kuinka vaikea on muodostaa luottamuksellisia ihmissuhteita sisaruksiin tai ystäviin silloin, kun perusluottamus puuttuu ensimmäisistä elinvuosista lähtien. Siinä mielessä tästäkin tarinasta löytyy samaistumispintaa hyvin monelle.

Romaani oli sujuvaa ja kieleltään miellyttävää luettavaa. Hahmot olivat kiinnostavia ja ristiriitaisia, kiinnostus heihin ja tarinan etenemiseen syntyi jo heti ensisivuilta lähtien. Vasta kirjan luettuani huomasin, että teos on luokiteltu nuorten romaaniksi. Ehkäpä helppolukuisuus (ja luonnollisesti päähenkilöiden ikä) viittaa nuoreen kohderyhmään, mutta en kyllä lukiessani osannut ollenkaan ajatella lukevani nuorten romaania.

Tarinalla on annettavaa niin nuorille kuin aikuisille.

Essi Ihonen: Ainoa taivas
WSOY 2018

239s.
Kansi Riikka Turkulainen
Arvostelukappale


Kommentit

  1. Sait minutkin kiinnostumaan tästä kirjasta nyt ihan uudella tavalla. Olen sen jotenkin sivusilmällä kyllä noteerannut, ja muutenkin lähivuosina lukenut jonkin verran vastaavaa kotimaista kirjallisuutta, mutta ehkäpä liian ankarasti niputin sen jo valmiiksi samaan niiden kanssa, enkä ajatellut sen voivan jotain uutta antaa. Pitänee tutustua, jospa vaikka pian kirjastossa jo tulisikin tämä vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostuit, Laura! Mullakin kävi mielessä sellainen ennakkoluulo, että onhan näitä tämän teeman kirjoja tullut luettua viime vuosina taajaan. Mutta kyllä tämä minusta ansaitsee myös luetuksi tulemisen. Huvin kirjoitettu ja ajatuksia herättävä teos.

      Poista
  2. Kuuntelin tämän kesällä, aika samoilla fiiliksillä. Yhtään ei tosiaan ollut sellainen olo, etteikö kirja olisi ollut myös aikuisille suunnattu.
    Samoja ajatuksia myös siitä, etteivät ongelmat ole välttämättä sidoksissa uskontoon. Vääryyksien perustelu uskonnolla on vaan aina niin karmivaa, kun sanoman kai pitäisin periaatteessa olla elämänmyönteinen.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jäin pohtimaan sitä, kuinka erilaisia elämäntapoja ja -katsomuksia on, täällä Suomessakin, joka kuitenkin on varsin sekulaari maa ja vieläpä homogeeninenkin. Yllättävää, miten paljon uskonto määrittää yksilöiden ja yhteisöjen elämää, vieläpä tavoilla, jotka tuntuvat kovin vierailta tänä päivänä.

      Poista
  3. Kiinnostava aihe, mutta ei minulle sopiva kirja juuri nyt. Pelkän postauksen lukeminen jo saa vihaiseksi ja surulliseksi siitä, ettei nuorten ihmisten sallita itse tehdä valintojaan ja päätöksiään, vaan määräyksillä tai pelottelemalla pakotetaan johonkin muottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuinka paljon sitä loppujen lopuksi tapahtuukaan! Kuten postauksessa kirjoitin, uskonnollisuus nousee tässä kirjassa esille, mutta ei suinkaan ole ainoa tapa. Mielestäni juuri perheen ja yhteisön kuvauksessa kirja oli ansiokas: millaista on elää mahdottomien odotusten ristipaineessa, tuntien, ettei koskaan ole riittävän hyvä.

      Poista
  4. Olen tämän muutamaan otteeseen huomannut eri puolilla internettiä, mutta en ole tullut syventyneeksi kunnolla siihen, mistä kirjassa on oikein kyse. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta! Hyvin erilaisesta taustasta tulevana tuntuu absurdilta, että perheen ja yhteisön painostus saisi luopumaan omista tulevaisuudensuunnitelmista ja -haaveista. Lestadiolaiseen yhteisöön sijoittuvasta kirjallisuudesta Rauhalan Taivaslaulu ei tosin iskenyt odotetulla tavalla kun sen luin, mutta tämä taitaa olla sen verran erilainen, että voisi napata paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hätkähdyttävintä tässä ehkä oli tämä tytär-vaimo-äiti-akseli, muita rooleja ei ole tarjolla päähenkilölle.
      Kieli on tässä romaanissa aika erilaista kuin Taivaslaulussa, joten kannattaa kokeilla.

      Poista
  5. Kannattaa muistaa että kirja on romaani, ei tietokirja esikoislestadiolaista. Mielestäni se on aikalailla provosoiden kirjoitettu. Tunnen useita esikoislestadiolaisia, heillä on toki omia tapojaan, mutta elävät muuten ihan tavallista perhe-elämää. Mua kyllä nauratti kirjan kärjistys että nuoret eivät tietäisi mistä lapset tulevat. Kuvaus tämän perheen isästä tai äidistä ei myöskään vastaa kokemuksiani ko liikkeen isistä.
    Terv. Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki kommentistasi. Tämä on aivan totta. Kuten kirjoitin, en osaa ottaa kantaa oikeellisuuteen, sillä en tunn esikoislestadiolaisuutta ollenkaan. Varmasti heihin mahtuu monenlaisia ihmisiä, eikö uskonnollisuus tai uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen tee automaattisesti kenestäkään pahempaa tai parempaakin ihmistä. Olisikin mielenkiintoista kuulla ja lukea esikoislestadiolaisten kokemuksia kirjasta.

      Poista
  6. Kirja antaa aivan väärän kuvan esikoislestadiolaisuudesta. Ahtaan, julman, kylmän ja tiukan.. Todellisuus on aivan muuta. Ja käytännöt ja tavatkaan ei millään tavalla vastannut kokemuksiani kyseisestä seurakunnasta. Harmittaa että tällainen kirja on menty julkaisemaan. Ihmiset saavat esikoislestadiolaisuudesta aivan väärän kuvan. 😢

    VastaaPoista

Lähetä kommentti