Koljonvirta Teatteri: Täällä Pohjantähden alla



"Nytpä ol unniikki näätös!" huokaisi yksi näyttelijöistä keskiviikkona Koljonvirta Teatterin Täällä Pohjantähden alla -esityksen jälkeen. Kuinka uniikki, sitä ei ensikertalainen osaa sanoa, mutta joka tapauksessa sairaustapauksen vuoksi esitykseen jouduttiin tekemään muutoksia ja vain muutaman tunnin varoajalla Janne Kivivuoren roolissa nähty Janne Kumpulainen otti hoitaakseen myös Otto Kivivuoren osuuden ensimmäisessä näytöksessä. Kumpulainen selvisi urakasta loistavasti, itse asiassa hänen rauhallinen ja vähäeleinen läsnäolonsa lavalla oli esityksen kantavia voimia.

Hyvin nousivat esille myös  Tiina Naumanen ja Tero Rönkkö Ellen ja Lauri Salpakarin rooleissa. Varsinkin ensimmäisessä näytöksessä nähtiin melkoinen Salpakari-show ja parivaljakon keskinäinen rytmitys ja kemia toimivat mainiosti yhteen. Vielä on mainittava Santeri Niskasen Akseli Koskela. Niskanen oli yhtä huonosti peiteltyä raivoa koko mies ja Akselista piirtyikin kiihkomielinen ja vihanhallintakurssin tarpeessa oleva kuva. Ehkäpä tämä oli todempi tulkinta kuin vaikkapa Laineen elokuvaversiossa Aarno Sulkasen kiivas, mutta harkitsevainen Akseli.

Salpakarit heinänteossa

Koljonvirta Teatterin Täällä Pohjantähden alla oli nimenomaan näyttelijöiden näytelmä. Tarinansa puolesta esitys oli varsin uskollinen alkuperäisteokselle ja filmatisoinneille. Myös dramaturgiset valinnat ja pelkistetty lavastus jättivät estradin taiteilijoille. Lavastus: rykelmä suosta nostettuja juurakkoja, heinäseipäitä sekä halkopino tiivistää suomalaisuudesta ehkäpä kaiken mainitsemisen arvoisen. 

Ohjaaja Antti Heikkinen toi tarinan tähän päivään lapsikertojien avulla. Pidin alkukohtauksesta, jossa joukko lapsia löytää pölyisen kirjan ja alkaa lukea sen sisältämää tarinaa. Se tosin tahattomasti muistutti myös siitä, miten Väinö Linna kirjoittamalla loistavan kaunokirjallisen teoksen tuli vahingossa johtaneeksi historiakäsitystämme harhaan vuosikymmenten ajan. Pentinkulman tapahtumat eivät nimittäin ole mitenkään tyypillinen sisällissodan ajankuva. Vasta viime vuosina tutkijat ovat tuoneet esille sen, kuinka torpparit itse asiassa osallistuivat sotatapahtumiin verraten vähän moneen muuhun ihmisryhmään verrattuna ja toisaalta myös valkoisten puolella. Torpparikysymys oli maan yhteisomistusta ajavalle työväenliikkeelle ongelmallinen, eikä mitenkään keskeinen sodan alkuunpanija. 

Se, mikä Linnan teoksessa kestää tarkkaakin tarkastelua on ihmiselle valitettavan ominainen sekoitus kaunaa, kateutta, ylpeyttä, katkeruutta ja vihanpitoa, joka sopivissa olosuhteissa muuttuu sanoista teoiksi ja ryöpsähtää hallitsemattomana tuhona jättäen jälkeensä savuavia raunioita, joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. Näytelmän lasten toivomukseen siitä, ettei heidän tarvitsisi omana elinaikanaan moista vihaa nähdä, pystyikin varmasti samastumaan jokainen katsomossa.

Esitykset 27.7. asti Koljonvirta Teatterissa

Koljonvirta Teatteri: Täällä Pohjantähden alla
Ohjaus ja dramatisointi: Antti Heikkinen 
Apuohjaus: Ismo Apell
Kesto noin 2h 45min, sis. 20 min tauon 

Kommentit

  1. This exϲellent website reallʏ has all of the informɑtion and facts I wanted
    about this subject ɑnd didn't know who to ask.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti