Kuopion kaupunginteatteri: Siipirikkoja ja matriarkkoja eli kuule meitä Kaija Koo

Suomalaisen naisen gaala muuttuu saunaillaksi. Kuva Sami Tirkkonen

Jos ei näytelmän jälkeen oikein tiedä, mitä mieltä siitä pitäisi olla, voi aina vakoilla muun yleisön reaktioita. Useampikin näkyi valojen syttyessä pyyhkivän kyyneleitään. Salista jonottaessa pari naista kehui nauraneensa katketakseen. Ja rappusissa erään herrasmiehen tuomio oli, ettei näytelmässä ollut mitään järkeä. Aivan yhtä voimakkaisiin reaktioihin eivät omat tuntemukseni yltäneet, mutta tunnistan kyllä kaikki elementit omastakin katsomokokemuksestani.

Siipirikkoja ja matriarkkoja eli kuule meitä Kaija Koo on yhtä aikaa hauska ja koskettava, todenmakuinen ja absurdi. Järjen voi heittää romukoppaan jo ensi minuuteilla, kun Kaija Koon musiikki vaihtuu äkkiä lavalle ilmestyvään Minna Canthiin. Vahvoja suomalaisia naisia toki molemmat, ja suomalaista naista juhlitaan myös gaalassa, joka toimii näytelmän kehyskertomuksena. Itse gaalaa ei tosin muutamaa tunnelmapalaa lukuunottamatta nähdä, sillä varsinaisesti tapahtumat keskittyvät kellarikerroksen saunatiloihin, jonne sattuman oikusta päätyy viisi naista lukkojen taakse. Tarinaan liittyy psykologinen kulma: kun ihminen on fyysisesti loukussa, on hänen pakko kohdata sisäiset lukkonsa.

Näytelmässä on valtavasti kaikkea. Tempo vaihtelee nopeista karnevalistisista kohtauksista pitkiin jaksoihin, jolloin toiminta liki pysähtyy. Polveilevat monologit tekevät toisinaan tilaa vauhdikkaille laulu- ja tanssinumeroille sekä klovnerialle. Lavastus tarjoaa muutamia todella vaikuttavia näkymiä, mutta pääsasiassa yhteen huoneeseen sijoittuvan näytelmän lavasteet ovat staattiset ja yksinkertaiset. Tunnustan, että katsojana olin paikoitellen helisemässä. Tunnelmasta hypättiin toiseen ja tempo tempoili äkkinäisesti. Osittain kyseessä oli tehokeino, mutta toisinaan rytmitys myös yskähteli, eikä kerronta rullannut toivotulla tavalla.

Ehdottomasti parasta näytelmässä oli käsikirjoitus. Puhtaaseen puhenäytelmäänkin tässä olisi ollut paljon tekstiä. Ja harvoinpa pääsee seuraamaan näytelmää, jossa on yhtä aikaa niin monta syvää ja moniulotteista naisroolia. Miehet ovatkin tässä näytelmässä kirjaimellisesti statisteja. Siitäkin huolimatta, että kaikki miesroolit näytelleeen Eino Heiskasen enkeli Gabriel on todennäköisesti polttomerkitty verkkokalvoilleni loppuiäksi.


Katri-Maria Peltolan Armi (etualalla) on ilmeikäs ja vangitseva. Kuva Sami Tirkkonen.

Näytelmän pääotsikko on suoraviittaus Niskavuoreen ja Niskavuoren naiset tulevatkin useaan otteeseen mainituksi, monien muiden intertekstuaalisten viittausten ohella. Ja melkoisia naistarinoita on lavalla nytkin. Henkilöihin kuuluu 100-vuotias siivetön tykinkuula ja klovni Greta Suomi (fyysiseltä ilmaisultaan aina yhtä hypnoottinen Sari Harju), aivotutkija Laila Lindfors (Ritva Grönberg), koulu- ja työpaikkakiusattu pappi Silja Sula (Seija Pitkänen), miehestään Danielista/Tanelista (Heiskanen) eroa tekevät tositv-julkkis Jeanette/Anita (Johanna Jauhiainen) sekä siskokset Armi (Katri-Maria Peltola) ja Sisko (Virpi Rautsiala, joka esittää myös Minna Canthia).

Rautsialan savvoo viäntävä Sisko on yhtä aikaa karikatyyri ja kuitenkin hahmoista aidoin ja tutuin. Ai että, kuinka monta samanlaista mutkatonta savolaisnaista tunnenkaan! Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteikö lava ollut Katri-Maria Peltolan Armin hallinnassa. Peltolan tulkitsema, elämän kovettama ja juureva Armi oli kiehtova, kova ja herkkä hahmo yhtä aikaa. Niskavuori-ainesta tosiaan.

Vaikka realismin rajat ylitettiin moneen otteeseen (ja moninkertaisesti), voi varmasti jokainen yhteenkään naisten saunailtaan osallistunut samastua henkilöihin ja illan tapahtumiin hyvin. Ja kun tapahtumia ryydittää rempseä huumori, puhumattakaan musiikista (Kaija Koon lisäksi muun muassa Meiju Suvasta), on viihdearvo taattu. Mieleen tuli useampaankin otteeseen, että Siipirikkoja ja matriarkkoja on erinomainen aloitus naisporukoiden illanvietoille. Saunaillan voi aivan hyvin jättää välistä, sillä Kuopion kaupunginteatterin komediennet pitävät huolta löylyistä.

Miisa Lindénin nimi on minulle ollut jo vuosia tae siitä, että lavalla tulee olemaan jotakin erikoista. "Perussetti" ja Lindén eivät kertakaikkiaan sovi yhteen. Tämä prinsiippi ei murene tälläkään kertaa, sillä ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastannut Lindén jättää katsojan sopivan pyörälle päästään.


Siipirikkoja ja matriakkoja eli kuule meitä Kaija Koo
Kuopion kaupunginteatteri

Käsikirjoitus ja ohjaus Miisa Lindén
Lavastus ja puvut Marie Antikainen
Valosuunnittelu Lassi Kröger
Äänisuunnittelu Antti Puumalainen
Videosuunnittelu Jarmo JääskeläinenKoreografia Marjo Hämäläinen

Kesto 2h 40 min

Kommentit

  1. Kiitos tästä postauksesta. Jo siinäkin mielessä tätä oli kiva lukea, kun täältä Joensuusta tehdään aika useinkin teatterimatkoja Kuopioon. Siellä on niin kiva käydä, useimmiten näytelmät ovat todella tasokkaita ja teatteri on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Anneli. Täällä on tosiaan monipuolinen ja laadukas ohjelmisto joka kaudella ja uusittu teatterirakennus on upea. Oletko käynyt viime aikoina täällä teatterissa?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit