Jaakko Hämeen-Anttila: Uusi islamin käsikirja


Tässä kuussa minulla on ollut selvää kansanvalistuksellista pyrkimystä. Ennen kaikkea päämääränä on ollut oman ajattelun kehittäminen, mutta sanonpa, että Jaakko Hämeen-Anttilan Uusi islamin käsikirja saisi kuulua ihan jokaisen suomalaisen lukemistoon näinä päivinä. Kirja tekee sen, mitä takakannessa lupaa eli kyseessä on kansantajuinen tietopaketti, joka auttaa ymmärtämään islamia.

Olipa islamista tai maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, sitä ei kukaan voine kiistää, että islamin ymmärtäminen (huom! ymmärtäminen = tunteminen) on ensiarvoisen tärkeää. Islam on maahanmuuttajien määrän kasvaessa tullut entistä luontevammaksi osaksi yhä useamman suomalaisen arkea. Toisaalta, samaan aikaan islaminuskoisiin kohdistuu ehkä enemmän ennakkoluuloja ja suoranaista vihaa kuin koskaan aiemmin. Siksi yleistajuinen, kiihkoton tietoteos on mitä parhainta lukemista kaikille, joita aihepiiri kiinnostaa tai jollakin tapaa koskettaa.

Teos on jatkoa vuonna 2004 ilmestyneelle Islamin käsikirjalle. Muistaakseni tentin kyseisen kirjan yliopistossa ja jo silloin havahduin siihen, kuinka vähän lopulta islamista tiesinkään. Jotkut osat tästä uudesta kirjasta ovat suoraan aiemmasta versiosta, mutta kirjan pääpaino on viimeisen kymmenen vuoden tapahtumissa. Ja koska tuona aikana on tapahtunut paljon, on todella hyvä, että käsikirja näin tuodaan 2010-luvulle.

Varmastikaan kukaan muu ei ole Suomessa niin hyvin sisällä aihepiirissä kuin Jaakko Hämeen-Anttila. On aina ilo lukea tekstiä, jonka kirjoittaja tietää mitä on tekemässä ja tuntee asian paremmin kuin omat taskunsa. Kun kirjoittaja on tässä suhteessa vahvoilla, hänellä on varaa myös objektiivisuuteen. Hämeen-Anttila oikoo lukemattomia virheellisiä, kielteisiä käsityksiä islamista, jotka usein perustuvat yksinkertaisesti siihen, että länsimaisessa mediassa ja keskustelussa kuva islaminuskosta on hyvin yksipuolinen. Niputamme surutta kaiken islamiin hitusenkaan liittyvän saman sateenvarjon alle ymmärtämättä erilaisten uskonnollisten suuntausten keskinäisiä suhteita ja Koraanin tulkinnan variaatioita.

Epäilemättä islamiin jyrkimmin ja epäluuloisimmin suhtautuvien piirissä Hämeen-Anttilan tapa esittää islamilainen maailma ei juuri herätä vastakaikua tai saa tarttumaan Uuden islamin käsikirjan kaltaiseen teokseen. Se on sääli, sillä Hämeen-Anttila puolustaa myös ihmisen oikeutta tuntea epäluuloa (lain ja hyvien tapojen puitteissa) vieraisiin kulttuureihin. Hän myös ottaa voimakkaasti kantaa suomalaisen maahanmuuttokeskustelun polarisoitumista vastaan ja korostaa dialogin merkitystä. Marginalisoimalla epäluulot ja pelot rasismileimalla sysitään ihmisiä aiempaa radikaalimpaan kielteisyyteen. Sama pätee myös toisin päin maahanmuuttajien kohdalla. Terrorismia vastaan taistellaan parhaiten ehkäisemällä syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Kirja on jaoteltu temaattisesti eri osioihin, joten kirjan voi lukea alusta loppuun tai sitten poimia sieltä ne aihepiirit, jotka eniten itseä kiinnostavat. Käsitellyiksi tulee poliittinen kehitys eri muslimimaisssa viime vuosina sekä erityisesti arabikevään tapahtumat ja seuraukset. Luonnollisesti viime vuosien pakolaiskriisi, Isis, terrorismi ja tilanne Suomessa ovat myös tarkastelun keskiössä. Niin ikään kirja tarjoaa perustietoa islamin historiasta ja opinkysymyksistä sekä lopussa lyhyen osion, jossa Hämeen-Anttila ottaa kantaa kaikista polttavimpiin tämän hetken kysymyksiin.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten Hämeen-Anttila näkee islamin tilanteen Suomessa sekä muualla maailmassa tällä hetkellä. Totesin jälleen kerran sen, kuinka sinisilmäinen ja lyhytmuistinen valistununeenakin itseään pitävä uutisten seuraaja voi olla. Monet käänteet olivat jo armollisesti painuneet unohdukseni hämärään. Länsimaiden ja Venäjän osuus erilaisten keitosten hämmentämisessä oli niinikään joko unohtunut tai sitten jäänyt alun alkaenkin täydellisesti tajuamatta. Hämeen-Anttila onnistuu myös asemoimaan tapahtumia satojen ja tuhansien vuosien mittaisessa ketjussa. Se antaa melkoisesti perspektiiviä päivänpolttaville uutisille.

Pitkien työpäivien päätteeksi Uusi islamin käsikirja oli hitusen raskasta luettavaa kansantajuisuudestaan huolimatta. Se varmasti karsii jonkin verran lukijakuntaa. Silti kannustan tarttumaan pelotta kirjaan, sillä sitä ei ole mikään pakko lukea kokonaisuudessaan kerralla. Keskittyminen itseä tällä hetkellä eniten askarruttaviin kysymyksiin voi olla oivallinen lukustrategia.

Esimerkiksi opettaja, joka haluaa saada kompaktin kokonaiskuvan maahanmuuttajaoppilaansa kotimaan tilanteesta, löytää sen tästä kirjasta helposti temaattisen jaottelun ansiosta.

Jaakko Hämeen-Anttila: Uusi islamin käsikirja
Otava 2017
284s.

Kommentit

  1. Hauskaa että olet vaivautunut lukemaan tämän ja tunnet saaneesi siitä jotain! Ihmisillä tuntuu olevan luontainen mekanismi pelätä sitä mistä ei tiedä mitään. Tietämättömyys kasvattaa ennakkoluuloja. Hämeen-Anttila tuntee toki islamin, mutta tavallisten muslimien kanssa hänellä taitaa kuitenkin olla aika vähän tekemistä. Kun joku vielä kirjoittaisi kirjan, jossa faktatiedon lisäksi kuljetaan esim. eri pohjoisafrikkalaisissa ja lähi-itäläisissä maissa ihan "tavallisten" uskovaisten ja "maallistuneiden" ihmisten kodeissa, kurkistetaan siihen miten uskonto vaikuttaa (tai on vaikuttamatta) heidän elämäänsä niin esim. islam muuttuisi luultavasti paremmin käsitettäväksi ilmiöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, alueen tavallisten ihmisten ääni kuuluu vain vähän kirjallisuudessa, laatujournalismissa ehkä enemmän.

      Poista
  2. Islamofobiahan on ihan tunnistettu ilmiö. Yllättävän moni tuntuu olen foobikko ja ehdottomasti paras tapa hoitaa fobiaansa olisi hankkia tietoa. Harmi vain, että ne jotka sitä "hoitoa" tarvitsisivat tuskin tarttuvat tällaiseen teokseen: kivempi säilyttää se fobia, koska muu sotisi omaa maailmankuvaa vastaan liian voimakkaasti.

    Hienoa, että suomeksikin on saatavilla tällaista kirjallisuutta ja tietenkin toivon, että kirja saisi lukijoita mahdollisimman paljon! Minuakin tämä kiinnostaa ja siis erityisesti Suomen tilanteen kohdalla. Täytyypä katsella saako kirjastosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fobian tai pelon heikkous on siinä, että se tottelee tietoa. Tai tieto ainakin heikentää pelkoa merkittävästi. Hämeen-Anttilan kirjastakin käy hyvin selväksi toisaalta myös se, kuinka monien intresseissä on ruokkia pelkoa, koska siitä on hyötyä. Terroristit ja äärioikeisto tietysti ilmiselvinä esimerkkeinä, mutta eivät länsimaiset suurvallat ja mediakaan ole syyttömiä.
      Siksikin oli kiva lukea tutkijan analyyttistä ja objektiivista (jos nyt mikään koskaan on täysin objektiivista) aiheen käsittelyä.

      Poista
  3. Huomasinkin postauksesi twitterista ja heti kiinnostuin tästä. Olen samaa mieltä kuin sinä, että kirja olisi hyödyllistä luettavaa vaikka jokaiselle. Niin paljon on vääriä uskomuksia liittyen islamiin. On paljon kirjoja, joissa islamia käsitellään nk "puolueellisesti". Uskon Hämeen-Anttilan osaamiseen, tietämykseen ja objektiivisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kaikki sitä eivät halua myöntää ja hyväksyä, on islam osa suomalaista elämänmenoa ja arkipäivää monessa yhteydessä. Ajatellaanpa vaikka kouluja ja sairaaloita. Olisi erittäin tärkeää, että eri alojen ammattilaiset saisivat oikeaa tietoa. Sama koskee myös meitä jokaista, kuinka kohdata toinen ihminen jos ei nyt muualla, niin vaikka bussissa.

      Poista
  4. Juu, voisipa tämän(kin) lukea, jotain muita Hämeen-Anttilan kirjoja olen lukenut ja tietysti jotain muuta sieltä täältä...
    Jossain määrin huvittaa myös liiallinen varovaisuus keskustella asioista, kun työpaikalla olin samassa toimistossa egyptiläisen kollegan kanssa niin työasioiden ohella suosikkikeskustelunaiheita oli uskonto ja politiikka (se oli arabikevään aikaa joten keskusteltavaa politiikkaa tosiaan oli paljon). Joskin tietysti jos haluaa että kyse on dialogista niin siihen pitää itsekin osallistua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpä on sen hedelmällisempää kuin aito dialogi. Kun isis alkoi nousta Irakissa (silloin taidettiin puhua IS:istä) keskustelin asiasta paljon erään tuolloisen irakilaisen oppilaan kanssa. Krimin valtauksen aikana taas sain toisenlaisia näkökulmia venäläisiltä oppilailta. Kaikista asioista emme olleet samaa mieltä, mutta kun keskustelua käytiin toista kunnioittaen ja hyvässä hengessä, molemmat osapuolet myös varmasti saivat jotakin.

      Poista

Lähetä kommentti