Antti Tuuri: Tammikuu 18 / Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma: 1917



Suomi 100-vuoden vaihduttua seuraavaan on  julkinen keskustelu siirtynyt juhlallisista tunnelmista synkempiin, tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta vastaitsenäistynyttä maata repineestä sisällissodasta.

Toivon, että muistovuotta vietettäisiin rakentavassa ja uutta luovassa hengessä, mutta ainakin toistaiseksi monet kannanotot ovat tuntuneet aika väsyneiltä valkoinen-punainen/punikki-lahtari -linjan toisteluilta. Itse päätin aloittaa vuoden saman tien aiheeseen vankasti paneutumalla. Sattuman kautta minulla oli mahdollisuus lukea rinnakkain Antti Tuurin Tammikuu 18 -romaania sekä Kai Häggmanin, Teemu Keskisarjan ja Markku Kuisman tietoteosta 1917. Kirjat osoittautuivat toisiaan erittäin hyvin tukevaksi pariksi, joten tällaista romaani-tietokirja-komboa voi suositella muillekin.

Tammikuu 18 tosin oli minulle pieni pettymys. Tuuri-fanina pidän lähtökohtaisesti kaikesta hänen kirjallisuudestaan, mutta tämä romaani ei päässyt siivilleen oikein missään vaiheessa. Jo romaanin sisältö ja muoto on vaativa. Vahvasti dokumenttilähteisiin perustuva kertomus sisällissotaa edeltäviltä kuukausilta kertoo siitä, miten Pohjanmaalla varustauduttiin venäläisten sotilaskasarmien tyhjentämiseen. Tuntui vähän siltä, että kirjailija jäi lähteidensä vangiksi, eikä tohtinut tuoda kerrontaan lukijan mielenkiintoa ylläpitävää tarinallisuutta tarpeeksi. Siksi lopputulos oli luettelomainen.

Kirja kiinnostaneekin eniten sukututkijoita, paikallishistorioitsijoita, ylistarolaisia ja muita pohjanmaalaisia, sillä kirjassa kerrotaan varsin yksityiskohtaisesti itsenäisyysmies Ahto Sippolan ponnistuksista suojeluskuntien aseiden hankinnassa. Pohjanmaalle myös perustettiin sotakouluja ja järjestettiin paraateja voimannäyttönä venäläisille. Sippolan ensisijaiselle tehtävälle olikin suuri tarve, sillä jäällä pidetyssä katselmuksessa suurella osalla suojeluskuntalaisista oli olkapäällään kiväärin sijasta heinäseiväs. Kauempaa katsottuna se kuitenkin meni täydestä torrakkona. 

Kun valkoisen armeijan, ja samalla Suomen virallisen armeijan, johtoon nimitettiin Mannerheim, ihmeteltiin Pohjanmaalla, miksi tehtävä oli annettu entuudestaan tuntemattomalle Venäjän armeijan kenraalille, joka vieläpä oli ruotsinkielinen. Saksassa olisi ollut Pohjanmaalta lähteneitä jääkäreitä pilvin pimein.

Tällaiset detaljit ovatkin kirjan kiinnostavinta antia. On myös mielenkiintoista, miten Tuuri kuvaa tulevan sodan osapuolien muodostumista. Ainakin tässä kirjassa suojeluskuntien mielenkiinto kohdistuu ennen muuta vallankumouksen jälkeen kurittomaksi muuttuneeseen ja järjestyshäiriöitä aiheuttavaan venäläiseen sotaväkeen. Työväenkaartilaiset ovat enemmänkin kiusallinen piikki lihassa, epäilyttävää porukkaa, joka on liian hyvissä väleissä venäläisten kanssa. Suojeluskuntalaisten suhtautumista voisi verrata ehkä siihen, millaisia ajatuksia Perussuomalaiset herättävät ei-perussuomalaisissa.

***
Ehkä tästä aatteellisesta, moneen suuntaan jännitteisestä ilmapiiristä onkin kaikista vaikein ottaa kiinni. Olisi helppoa sekoittaa nykypäivän poliittisen linjat sadanvuoden takaisiin, mutta näinhän se ei mene. Olinkin iloinen, että luin Tuurin kanssa yhtä aikaa 1917 -tietokirjaa. Häggmanin, Keskisarjan, Kuisman sekä kuvista vastanneen Jukka Kukkosen teos kertoo sekasortoisesta vuodesta, jonka päätteeksi Suomi oli itsenäistynyt, mutta  sisällissodan kynnyksellä, eräiden mielipiteiden mukaan jo sotatilassa. Kirjan myötä havahduin miettimään sitä, että monessa mielessä, sata vuotta myöhemmin, meidän on varsin mahdoton ymmärtää koko sotaan johtanutta kehitystä, jonka siemenet oli kylvetty jo pitkän ajan kuluessa.

Takana olivat maailmanpalon pitkät sotavuodet. Keisarikunnan romahtaminen avasi mahdollisuuden itsenäisyyteen, mutta jos keisari ei hallinnut, kuka hallitsi? Teollisuudelle Venäjän markkinat olivat hyvä bisnes, siksipä vielä maaliskuun jälkeen halua itsenäistymiseen ei näissä piireissä ollut, nythän inhasta sortovallasta oli kuitenkin päästy. Tilanne muuttui, kun valtaan astuivat syksyllä bolsevistit. Rahaportaan ja työväestön väliset epäluulot olivat tosiasia, mutta silti nyt vääjäämättömäksi käynyt sota olisi voinut toisissa oloissa olla vältettävissä - jos ei olisi ollut nälänhätää. 

"Nälkä on punikki", totesi aikalainen Juhani Aho. Monet eivät sotineet syvän aatteellisen vakaumuksen ohjaamina, kuten Väinö Linnan Akseli Koskela, vaan punakaartiin liityttiin erityisesti kaupungeissa jo siksikin, että silloin sai kaksi kertaa päivässä syödäkseen. Maaseudulla elintarviketilanne oli huomattavasti parempi ja ympäröivä todellisuus erilainen. Toki sodassa mukana oli myös aatteen paloa ja oli varsin mielenkiintoista lukea siitä, miten esimerkiksi kirjailijat osallistuivat vallitsevaan arvotaisteluun - osa myös itse sotaan. Tiivistetysti voikin sanoa, että motiiveja sodan syttymiseen riittää, ja eri puolilla maata ristiriidat ja jännitteet syntyivät erilaisista asioista. Tai jäivät kokonaan syntymättä, kaikki eivät suinkaan sotineet, mikä usein tuntuu unohtuvan kokonaan.

Kirjan kuvitus täydentää artikkeleita erinomaisesti. Aikalaiskuvat kertovat omaa tarinaansa Suomesta, ennen kaikkea sitä, kuinka pitkä matka sadassa vuodessa on tultu. Paljasjalkaiset pikkupojat eivät levitä uutissanomia helsinkiläisille, eikä maasta löydy sellaista köyhyyttä kuin taivalkoskelaisesta savutuvasta vastasyntyneessä kansallisvaltiossa. Siihen katsoen, niin hirmuinen ja syvät haavat jättänyt kuin sisällissota olikin, se tuntuu pikemminkin historialliselta ja välttämättömältä syöksysynnytykseltä. On vaikea nähdä, miten vallan uudelleen järjestyminen olisi voinut tapahtua siististi ja väkivallatta. 

1917 on tietokirja, jota suosittelen luettavaksi tai ainakin selailtavaksi ihan kaikille. Vuodet 1917 ja 1918 kuuluvat Suomen historiassa yhteen saumattomasti. Sisällissotaa ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää, eikä mieltä muistella, ellei sitä osaa sijoittaa edeltävien vuosien ja vallitsevan historiallisen todellisuuden kontekstiin.


Antti Tuuri: Tammikuu 18
Otava 2017
220s.

Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma: 1917
WSOY 2017
224s.

Kommentit

  1. Tuo 1917 kiinnostaisi erityisesti lukea. On mielenkiintoista mitkä ei-poliittiset syyt ajoivat ihmisiä tarttumaan aseisiin. Esimerkiksi juuri tuota nälänhädän vaikutusta on mielestäni saatettu hieman vähätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa. Sodan molemmille osapuolille on ollut edullista tuoda aatetta esiin. Punaiset ovat korostaneet sankarillista uhrautumista korkeamman aatteen edestä, yhtä huonosti nälänhädän seurauksena punaisten joukkoihin liittynyt taistelija on sopinut valkoiseen totuuteen, hävinnyttä puolta kohtaanhan ei sääliä tunnettu, varsinkaan heti sodan jälkeen. Luulen, että suurella osalla aikalaisista motiivit ovat olleet hyvin henkilökohtaisia tai sitten vain monen sattuman summa. Todellista kirkasta aatteenpaloa tuntevat lienevät kaikkina historiallisina aikoina vähemmistöissä.

      Poista
    2. Samaa sanoisin kuin Simo, että tämä tietokirja kiinnostaa muuallakin kuin Pohjanmaalla ja että syyt aseisiin tarttumiseen olivat todennäköisesti hyvin kirjavat. Mielestäni ne kumpusivat Koskelan Akselillakin hyvin henkilökohtaisista kokemuksista, jotka kasvattivat katkeruutta vähitellen. Aate oli sitten sopiva sytyke (en nyt sano veruke, jotta en pillastuta teitä :D ). Tuo tekstisi lopetusvirke on kyllä viisas.

      Poista
    3. Kirsi, tuota kun alkaisi pohtia, niin pääsisi jo aika syvälle. Mitkä ovat sytykkeet tai verukkeet sotaan ja vihaan? Onko olemassa todellisia syitä, vai ovatko kaikki tietyllä tapaa verukkeita? Luulen, että sisällissodan tapauksessa näitä verukkeita oli paljon. Toisaalta varmasti myös aitoa hätää ja halua vaikuttaa sekä omaan että maan kohtaloon. Molemmilla puolilla.

      Poista
  2. Hyvä idea tuo tietokirja-romaani-kombo - en ole kokeillut kuin joskus tutkijana, jolloin tarvitsin romaaneja tasapainottamaan nimenomaan poliittisen historian raskaita yleisteoksia. Nyt, kun en enää ole tutkija, olen luopunut liian raskaista matkalaukuista. Tätä yhdistelmää suosisin toki, jos lukisin jostain, mikä ei ole omaa alaani, kuten vaikka taidehistoriasta.

    Mitähän uutta sitä löytäisi kansalaissodan aiheesta tämän vuoden aikana blogihaasteena? Jotenkin tuntuu, että aiheesta on vaikea löytää enää uusia näkökulmia. Ehkä itsekin päädyn taas tieto/tiedekirjallisuuden puolelle, jos tähän blogihaasteeseen vastaan. Muutamia loistavia tutkimuksia aiheesta on, ne ovat usein mikrohistoriallisia, eli liittyvät yhteen paikkakuntaan, tapahtumaan tai tarinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa mikrohistoria yleisesti, ja vuoden 1918 tapauksessa erityisesti. Olen vasta ihan viime aikoina lukenut siitä, kuinka usealla paikkakunnalla tietoisesti tehtiin päätös olla tarttumatta aseisiin ja eri puolien päälliköt paiskasivat kättä ja aseita luovutettiin lukkojen taakse. Sata vuotta tapahtumien jälkeen toivoisin, että tällaisiakin asioita nostettaisiin esiin. Vaikka viha oli mittavaa, monissa osissa maata ei taisteltu ollenkaan.

      Poista
  3. Tähän teemaan saa varmasti tänä vuonna törmäillä ihan kyllästymiseen saakka. Minä aloitan teemavuoden ensi viikolla Sirpa Kähkösen kirjoittamalla ja Taru Mäkelän ohjaamalla näytelmällä Vihan kevät. Vähän erilaista näkökulmaa löytynee juuri suomennetusta norjalaisen Kim Leinen romaanista Kuilu, jossa tanskalaisveljekset lähtevät vapaaehtoisina Suomen sisällissotaan. Hain sen juuri eilen kirjastosta, vielä en ole päässyt aloittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kuilu oli minulle aivan uusi tuttavuus, kuulostaa mielenkiintoiselta! En ole tiennyt, että sotaan on osallistunut myös tanskalaisia.

      Poista
  4. En ole vielä ehtinyt tarttua aihetta käsitteleviin kirjoihin, mutta tarkoitus olisi. Nälänhädästä en minäkään muista kuulleeni aiemmin. Tiedän muutenkin aivan liian vähän kyseisistä ajoista. Johtuu kai siitäkin, etten oikein välitä sotia koskevista kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika mielenkiintoista, että jos nyt puhutaan vaikka Afrikan maiden tuhoisista sisällissodista, meidän on aika helppo nähdä, että nälällä on suora vaikutus sotimiseen. Suomalaisessa sisällissotakeskustelussa tätä asiaa ei ole juurikaan tuotu esille, vaan korostettu nimenomaan aattellista puolta.

      Poista
  5. En usko, että sisällissodan tapahtumien varjosta ja sotaan liittyvistä traumoista päästään eroon ennen kuin me silloin kärsineiden ("väristä" riippumatta) lapsenlapsetkin olemme haudoissamme/tuhkaa. Aihe on kuitenkin minusta kiinnostavampi kuin vuoteen 1917 sijoitettu itsenäisyysjulistuksemme, jota kansa tuskin huomasi. Pitänee lukea mm. nämä kirjat. Näytelmät Vihan kevät (Helsinki) olisi kiinnostavaa nähdä, samoin Tytöt 1918 (Tampere). Mutta miksei Kuopiossa ole huomioitu tätä mitenkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eri puolilla Suomea tuntuu olevan kiinnostavia teatteriproduktioita aiheeseen liittyen. Toki esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella asian käsittely on luontevampaakin, sillä sota repi niitä pahemmin kuin Kuopiota. Mutta eihän Kuopiokaan täysin sodalta välttynyt ja "oma tyttö" Kähkönenkin on tuonut aihepiiriä esille.

      Poista
  6. Harmillista, että Tuurin kirja oli hieman pettymys.
    Oletko jo lukenut Köngäksen Sandran? Siinä minusta tulee hyvin esiin se, miten koko sisällissota tavallisen ihmisen silmin nähtynä saattoi vaikuttaa hyvin kaukaiselta ja käsittämättömältä.

    Aloitin sisällissodan tiimoilta lukuhaasteen jo viime vuonna ja nyt huomaan, että olen vähän kyllästynyt koko teemaan. Lainasin Kanton Lahtarit ja Veriruusut, mutta kumpikin jäi lukematta, vaikka varmasti hyviä kirjoja ovatkin. Mulle ei oikein taida sopia temaattinen lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sandra on vielä lukematta, samoin Lahtarit, joka kylläkin on kirjastosta lainassa. Molemmat kiinnostavat todella paljon, mutta nyt minustakin tuntuu, että tarvitsen parin viikon tai kuukauden hengähdystauon näin raskaasta aiheesta.

      Poista
  7. Minäkin olen viime aikoina jotenkin onnistunut lukemaan kirjoja pareittain tai ryhmissä. (Mieleenpainuvimpana varmaan Sushikirja ja Pallokala-dekkari). Jotenkin yhteydet vahvistavat sekä lukukokemusta että oman tulkinnan kehittymistä. Everstinna ja Herttakin toimijat jänninä vastinpareina toisilleen.
    Kansalaissodan vuosi"juhla" tuntuu jotenkin hassulta ja minäkin kaipaisin siihen neutraalia ja enemmän yhdistävää kuin erottavaa käsittelyä. Itse asiassa en ole ihan varma, haluanko kamalasti edes aiheeseen tällä hetkellä perehtyä, mutta taitaa olla väistämättömästi vastassa tässä vuoden kuluessa.
    Sitä paitsi, tuo tietokirja kuulostaa tosi kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vuosien saatossa huomannut, että ihan huomaamatta ja vahingossakin luettavakseni päätyy usein samaa teemaa käsitteleviä teoksia. Hassusti yhtymäkohtia putkahtaa esille hyvin erilaisistakin kirjoista. Toki kysymys on siitäkin, että kun kiinnostuu jostakin aihepiiristä, haluaa lukea vielä lisää.
      Toivon, että ihan koko vuotta ei vietettäisi sotamuistoja märehtien, mutta se keskustelu mitä käydään, olisi hedelmällistä ja eheyttävää.

      Poista
  8. Moi Amma, tämä taitaa olla eka kommentti sun blogiin, vaikka pitkään olenkin sivuillasi säännöllisen epäsäännöllisesti piipahdellut :)

    Huh, sotakirjojen puolella olen aika vahvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella - en muista, olisinko koskaan lukenut sotakirjaa todelliseen sotaan perustuen. Scifi-jutut sitten erikseen.
    Kuitenkin saat Tammikuu 18 -kirjan kuulostamaan kiehtovalta, yleissivistävältä teokselta, joka jokaisen pitäisi lukea ihan jo ymmärtääksemme oman maamme historiaa paremmin. Mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  9. Sotaromaanit ja sotaan liittyvät kirjat tuntuvat minulle lähtökohtaisesti vaikeilta ja vierailta. Lähimpänä sisällissotaa olen tainnut olla viime aikoina Kangastus 38:n katsomossa. Tuon 1917 voisi kuitenkin olla sellainen yleissivistävä teos, jonka voisi jos ei nyt lukea niin ainakin selailla läpi. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  10. Tuo Tuurin kirja ei herätä minussa lukuintoa. Pidin nuorena hänen kirjoistaan, mutta nyt viime aikoina lukemistani vain matkakirjat ovat innostaneet. Jätän siis tämän väliin, vaikka aihe kyllä kiinnostaa. Tuo 1917 voisi olla huomattavasti hedelmällisempää luettavaa. Hyvä tietokirjallisuus on aina sykäyttävä elämys ja ajankohtaisesti merkityksellinen aihe plussaa päälle.

    VastaaPoista
  11. Luin viime vuonna tosi monta itsenäistymistä ja vuotta 1918 käsitelevää klassikkoa: F. E. Sillanpäätä, Diktoniuksen Janne Kuution, Väinö Linnaa jne ja pikkuhiljaa alkoi tuntua, että nyt riittää. Sisällissodasta kertovan kirjallisuuden lukeminen taitaa olla tältä erää osaltani ohi ja aika siirtyä muihin aiheisiin, vaikka vuosi 1918 tulee varmaan esille joka paikassa tänä vuonna. Jos jostain vielä innostun, niin ehkä voisin kokeilla aiheesta kertovaa tietokirjaa.

    VastaaPoista
  12. Kiitos informatiivisesta postauksestasi!
    Minäkin olen kiinnostunut saamaan paremman kuvan Suomen historiasta ja tartuin Tuurin Tammikuuhun. Jos se olisi ollut myös äänikirjana, niin olisin varmaan kuunnellut loppuun, mutta lukuaikaa on sen verran rajallisesti, että jätin kesken. Minulla ei ole omaa suhdetta Pohjanmaahan ja sainkin ensimmäiseksi kaivaa kartan esiin, missä Vaasaa pienemmät paikat sijaitsivat.
    Tuo 1917 vaikuttaa kiinnostavalta, sillä aina on hyvä katsoa jälkikäteen, olisiko kehityksen merkit olleet nähtävissä jo silloin ajassa. Göteborgin Kirjamessuilla käsiteltiin samaa aikaa monessa teoksessa ja olikin valaisevaa kuulla, miltä maailma näytti ruotsalaisten silmin. 1918 oli Ruotsissakin tarkkailtu Suomen sisällissotaa pelonsekaisin tuntein etenkin siksi, että he pelkäsivät työväen nousun levittyvän heillekin.

    VastaaPoista
  13. Sisällissota on tietysti tärkeä vaihea maamme itsenäisyyden alkuaikoja, mutta on pakko todeta että aion itse sivuuttaa aika kevyesti tämän aiheen, eli tuskin tulee luettua ko. kirjoja tai muutakaan aiheeseen liittyvää. Jotenkin tuntuu, että painukoon kahtiajako historian hämärään ja katse mieluummin eteenpäin.

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen idea lukea sekä tietokirja että romaani samaan syssyyn samasta aiheesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit