Satuhetki: Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu Etelämerellä


Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu on joutunut ikäviin otsikoihin kuluneena vuonna, kun Ruotsissa nousi kohu ohikulkijan pöyristyttyä lasten kirjastossa kuuntelemien tarinoiden kielenkäytöstä. Kuinka ollakaan, kesken kiivaimman keskustelun lapsemme lainasivat kirjastosta iltasatukirjaksi Peppi Pitkätossu Etelämerellä -teoksen, joka jo kannen puolesta tuntui sukeltavan suoraan ongelman ytimeen.

Tarina on ilmestynyt alunperin vuonna 1948 ja silloin asioista on ajateltu ja puhuttu perin eri tavoin kuin nykyään. Jo aiemmin olen niin Peppi Pitkätossun kuin muutaman muun iäkkäämmän lastenkirjan kanssa oppinut mestariksi lennosta tapahtuvassa sensuurissa (uskomattoman useassa lastenkirjassa on esimerkiksi negatiivista kehonkuvausta, mutta se olisi jo kokonaan toisen postauksen aihe se.)

Lukemamme painos on vuodelta 2005 ja tuolloin Laila Järvisen suomennos on myös tarkastettu. Tässä kirjassa ei siis käytetä N-sanaa ja Efraim Pitkätossukin on enää pelkkä kuningas ilman arveluttavia etuliitteitä. Sen sijaan puhutaan kurrekurredutilaisista sekä mustista, ruskeista ja valkoisista lapsista. Epäilemättä muutamat kirjan kohdat eivät edelleenkään ole aivan korrekteja, mutta niistä niuhottamalla menee mielestäni lapsi pesuveden mukana. Kurrekurredut-saarella ollessaan Pepistä, Tommista ja Annikkasta tulee oikein hyvät ystävät Momon, Moanan ja muiden kurredutilaisten kanssa. Ja erilaisuuden hyväksyminen ja arvostaminen on tarinassa keskeisessä osassa.

Tässä kirjassa Peppi tosiaan lähteen ystäviensä kanssa isänsä Efraim Pitkätossun hallitsemalle Etelämeren saarelle. Matka pitää sisällään huimia seikkailuja ja peppimäistä lystinpitoa. Vaikka Kurrekurredutilla on mukavaa, on ihanaa palata myös kotiin. Kirja päättyy varsin syvämietteisesti. Lapset tiedostavat ajan kulumisen, ja päättävät, etteivät kasva koskaan aikuisiksi. Ehkä nuo mietteet syntyvät siitä, että kaukana kotoa ollessaan ovat he kuitenkin kasvaneet jo hitusen isommiksi.

Peppi Pitkätossun tarinoita on luettu meillä useaan otteeseen, mutta tämä Etelämeren seikkailut olivat kokematta niin lapsilta kuin äidiltäkin. Tämä, kuten muutkin Peppi-tarinat ovat sopivan surrealistisia, mutta kuitenkin tuttuja ja samaistuttavia. Pepin rehevä elämänasenne ja huumori uppoaa lapsiin kuin veitsi sulaan voihin. Kirja tarjosikin monta hauskaa hetkeä ja naurunpyrskähdystä. 

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu Etelämerellä (Pippi Långstrup i Söderhavet 1948)
WSOY 2005
Suomentanut Laila Järvinen
106s.

Kommentit

Suositut tekstit