torstai 11. toukokuuta 2017

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella


Koin aika lailla täydellisiä onnen ja joutilaisuuden hetkiä viime viikonloppuna maatessani kesämökkimme sängyllä. Aurinko lämmitti jalkojani ja ajatuksissani olin Jylhäsalmella, itäsuomalaisella, aika tyypillisellä pikkupaikkakunnalla. Rakkaudessa pettynyt Riina työskenteli siellä tätinsä lossikahvilassa, aloitti ja päätti päivän uimalla lämpimässä järvivedessä, tutustui uusiin ihmisiin ja luonnollisesti myös komeisiin sulhaskandidaatteihin.

Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella ei tarjoa mitään uutta meille, jotka olemme kasvaneet Anni Polvan ja Elsa Anttilan kaltaisten kirjailijoiden tuotannon parissa. Ja juuri sen takia pidin lukemastani tavattomasti. Kirja tarjoaa ihanaa hyvän mielen viihdettä ja eskapismia. Myönnän, että paluu lumisateiseen toukokuun maanantaihin ja tavalliseen arkeen tuntui tämän jälkeen melko ankealta.

Jo lukiessani Pehkosen Karhuvaaran uhria huomasin, että nautin hänen kielestään suunnattomasti. Pehkosen tekstiä on helppo lukea, siinä on miellyttävää olla. Vaikka kirjailija ei sorru turhaan maalailuun tai yksityiskohtaiseen piperryskuvailuun, piirtyvät miljööt, maisemat ja henkilöt lukijan mieleen tehokkaasti muutamalla sattuvalla sanalla ja lauseella. Siviiliammatiltaan Pehkonen on opettaja, lieneekö selväsanaisuus ja suoraan maaliin uppoava viestintä osin sitäkin perua?

Kuten mainitsemissani Polvan, Anttilan ja monen muun kirjailijan tuotannossa, tämänkin kirjan päähenkilö on ihailtavan selväjärkinen, rempseä ja ripeäotteinen naapurin tyttö. Maalaistyttönä tunnen olevani tällaisessa maalaisromanttisessa viihdekirjallisuudessa kotonani. Siinä missä niin muodikas chick lit on aina tuntunut vähän vieraalta yltiöpäisine kulutusjuhlineen, purkaa Riina paineita pesemällä saunan lauteet tai lähtemällä soutelemaan.

Koska suurin osa suomalaisista on ainakin kaapissa olevia maalaisia, on helppo ymmärtää, miksi tämän tyyppinen kirjallisuus säilyttää suosionsa vuosikymmenestä toiseen. Sydämenasioita Jylhäsalmella sisältää suomalaisen unelman: lämmin kesä Suomen maaseudulla, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, välittämistä ja romantiikkaa. Valoisia kesäöitä ja pyöräilyjä farkkusortseissa. Jännitystä sopivasti, mutta niin vähän, ettei auvoisa turvallisuudentunne häviä mihinkään. Haitari ei sentään tainnut haikeasti soida missään vaiheessa.

Pehkosen kunniaksi on ehdottomasti sanottava, että kaikesta huolimatta teos tuntuu raikkaalta ja rakkaalta yhtä aikaa. Kirjalla on myös sukupolvia syleilevä vaikutus. Se sopisi erinomaisesti teini-ikäisen luettavaksi, mutta tuntuu iskevän myös keski-ikäisempään lukijakuntaan. On aina hienoa, jos saman kirjan ääressä viihtyvät tyttäret, äidit ja mummotkin.

Kirjaa lukiessa huomaa selvästi, että luvassa on kokonainen Jylhäsalmi-kirjojen sarja. Pehkonen tyytyy antamaan paikkakunnan elämästä pienen maistiaisen, mutta jättää ässät vielä hihaansa. Seuraava kirja on jo työn alla ja ilmestynee ensi vuonna. Tunnustan. En malta odottaa.

Kenelle: eskapismia kaipaavalle, romantiikan nälkään, nostalgikoille, niille, jotka haluavat palata nuoruuteen, sellaiseenkin, jota itse ei ole elänyt.

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella
Karisto 2017
190s.

2 kommenttia:

  1. Olihan tämä perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta silti jotenkin raikas. Mukava lukea välillä muustakin kuin (rikosromaanien kuvaamista) kauheuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minä olen jostakin syystä lukenut nyt niin paljon masentavista aiheista, että tämä oli kuin raikas, elvyttävä kesätuuli!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...