sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

Elsa ystävineen kääntää selkänsä maalliselle krumeluurille ja janoaa syvää uskonnollista kokemusta.

Terhi Törmälehdon esikoisromaani Vaikka vuoret järkkyisivät kertoo kainuulaisesta Elsasta, joka etsiytyy ystäviensä kanssa helluntailiikkeen pariin. Kirjassa seurataan Elsan kamppailua kohti aitoa, elävää uskoa ja armolahjoja sekä niitä ristiriitoja, joita usko aiheuttaa kotona. Toisella aikatasolla taas liikutaan kuusi vuotta myöhemmässä ajassa. Elsa asuu Kolumbiassa ja potee uskonkriisiä. Hän on turhautunut paikallaan junnaavan suhteeseen sissien kidnappaaman ja vakavasti traumatisoituneen Manuelin kanssa. Myös uskonyhteisö tuntuu vieraalta. Oma elämä ei tunnu alkavan ollenkaan.

Jäyhän Kainuun ja aistikylläisen Kolumbian yhdistelmä on jännittävä ja paikkojen erilaisuus luokin kirjaan suurimman jännitteen. Toisaalta kaksi aikatasoa toimi ainakin itselläni vieraannuttavana tekijänä ja minulla olikin vaikeuksia päästä tarinaan sisälle. Vaikka siinä lopulta onnistuinkin, jäivät Elsa ja muut henkilöt vähän vieraiksi. Törmälehdon kieli on äärimmäisen hienoa, useat lauseet ja kielikuvat saivat huokaamaan ihastuksesta. Toisaalta kirjailija sortui paikoin turhiinkin korulauseisiin, eikä kieli aina palvellut tarinan dynaamista etenemistä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjasta jäivätkin käteen kaksijakoiset tuntemukset. Muodoltaan romaani on äärimmäisen kaunis, valmis ja ehjä kokonaisuus. Toisaalta se jätti minut pikkuisen kylmäksi. Vaikka olen entinen seurakuntanuori, en oikein ymmärtänyt Elsan ja hänen ystäviensä toiminnan motiiveja. Kaipasin yhteiskunnallisempaa otetta ja helluntailaisuuden kuvausta, pohdintaa siitä, mikä vetää karismaattisen liikkeen toimintaan mukaan. Teos kuitenkin keskittyi enemmän yksilön uskonnolliseen kasvukipuun.

Vaikka vuoret järkkyisivät ei olekaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulun kaltainen puheenvuoro herätyskristillisyyteen. Kyseessä on pikemminkin nuoren naisen kasvutarina, johon syvä uskonnollisuus luo taustan ja toiminnan moottorin. Kaikista kiinnostavinta antia kirjassa olikin Elsan ja hänen äitinsä problemaattinen, mutta kuitenkin toimiva suhde. Äiti ja tytär ovat kovin erilaisia, mutta halu kurkottaa erilaisuuden ylitse ja löytää pienin yhteinen nimittäjä on jotensakin liikuttavaa luettavaa.

Vaikka tämä romaani ei ollutkaan aivan jättipotti omalta osaltani, on sitä silti helppo suositella luettavaksi. Kieleltään yhtä korkeatasoisia romaaneja ei montaa vuodessa ilmesty. Kieli luo vahvan tunnelman, joka syöpyy mieleen ja säilyy pitkään.

Kaunista kokonaisuutta tukee loistavasti kirjan henkeen sopiva, upea kansi, jonka on suunnitellut Timo Numminen.


Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
Otava 2017
288s.
Arvostelukappale

41 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä, tavattoman kaunista kieltä kuten sanoit. Melko paljon minusta oli helluntailaisuuden kuvausta: oli se kainuulainen helluntailainen pomoparuskunta, joka ohjasi, opasti ja jonka kotona oli kokouksia. Elsan motiivit eivät toki tulleet selvästi esiin. Körttiläisyyden kapinointia? Ihmetellen luin kaikkia ilmenemismuotoja. Kolumbiasta oli mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, helluntailaispariskunta oli aika merkittävässä roolissa, ja sitä kielillä puhumista kuvattiin paljon myös. Mutta jotakin problematisointia ja pohjustusta jäin kaipaamaan. Päähenkilö ei tuntunut oikein kapinoivaltakaan suhteessa perheeseensä vaan enemmän ahdistui perheensä puolesta.

      Poista
  2. Tätä on näkynyt nyt hurjan paljon kirjablogeissa, ja hassua kyllä, mitä enemmän sitä on hehkutettu, sen vaikeampi minun on itse ollut siihen tarttua! Tuolla se pinossa vuoroaan odottelisi, mutta jotenkin niin monien kehujen jälkeen on ollut hieman liian korkea kynnys tähän tarttua. Mutta ehkäpä silti luen pian, ja oli mielenkiintoista lukea sinun hieman erilaisia ajatuksia tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, minulle käy myös joskus niin, kun jotakin kirjaa kovasti kehutaan 😊 jospa oma vähän ristiriitainen arvioni nyt purkaisi sinulle kertyneitä paineita ja odotuksia!

      Poista
  3. Minäkin sain tämän arvostelukappaleen kustantajalta, mikä ilahdutti, koska ennakko-odotukset olivat kovahkot. Jälleen äidinkielen opettaja, joka kirjoittaa vahvan esikoisromaanin kiehtovasta aiheesta.

    Valitettavasti tunnelmani ovat aivan samat kuin sinullakin. En ensin tahtonut oivaltaa, että Elsa ja toisen aikatason minä olivat yksi ja sama henkilö. Rakenne on oivaltava, mutta samalla vieraannuttava. Elsa ei tullut iholleni kummassakaan aikatasossa. Harmi. Olisin halunnut pitää kirjasta paljon enemmän. Nyt voin vain todedeta, että kirja on hieno, vaikkei se minuun oikein kolahtanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, minullakin oli aika kovat odotukset ja ne eivät aivan toteutuneet. Sinänsä kirjan hienoushan ei siitä muuksi muutu, mutta olisin toivonut pitäväni tästä vielä enemmän.

      Poista
    2. Nyt on minunkin juttuni kirjasta eetterissä. Se jokin sytyttävä kipinä tästä jäi puuttumaan, harmi! En silti syyttäisi kirjaa liian hiotuksi tai missään nimessä laskelmoiduksikaan. Kirsin Book Clubin keskustelussa oli puhuttu siitä, että hieman Törmälehto uuvuttaa lukijaansa perusteellisuudellaan. Kenties siinä syy?

      Poista
  4. Minä luen tätä parhaillaan, mutta uskallan silti olla monesta asiasta samaa mieltä kanssasi. Kieli on kaunista ja etenkin Kolumbia-osuuksissa maiseman ja ympäristön kuvaus todella hienoa. Mutta minullekin tarinan sisälle pääseminen on ollut vähän turhan vaikeaa, enkä vielä tässä vaiheessa hoksaa, miksi tarinan täytyy kulkea kahdessa aikatasossa. Tuntuu että kun pääsen jomman kumman aikatason Elsan vauhtiin mukaan, täytyykin jo hypätä sen toisen luokse. Noita seurakuntakuvauksia en sinänsä kaipaa lisää, mutta olisi ollut mielenkiintoista lukea, mikä sai Elsan kiinnostumaan helluntailaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Itse asiassa olen jo useita vuosia ihmetellyt, miksi niin paljon käytetään eri aikatasoja kirjallisuudessa vaikka ratkaisu ei läheskään aina palvele tarinaa. Ehkä tässä oli vähän sitä ongelmaa.

      Poista
  5. Olen aloittanut kirjaa mutta se on minulla yhä vaiheessa. Tunnistan alun perusteella fiiliksesi. En ole vielä päässyt päähenkilön ihon alle ja tarinan imuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi alkukankeuden jälkeen ainakin minä pääsin pikku hiljaa sisälle. Toivottavasti sinäkin!

      Poista
  6. Esikoiseksi tämä on todellakin hyvin valmis tapaus. Itse luin tätä enempi yhtenä nuoruuteen liittyvän etsinnän vaihtoehtona. Kirjoitat, että kaipasit enemmän pohdintaa siitä, mikä Elsan veti mukaan helluntailaisuuteen. Minä taas näen asian niin, että nuoruus (ikäkausi) on jo itsessään vahvasti altistava tekijä. En pohjimmiltaan näe oikeastaan eroa siinä, miksi joku innostuu uskonnosta joku toinen taas jostain pinnalla olevasta villityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tuokin on ihan totta. Itsekin riparin jälkeen mietin paljon tällaisia kysymyksiä ja nuoruushan altistaa kaikenlaisiin äärimmäisyyksiin. Ja kun Elsa sitten myöhemmin Kolumbiassa alkaa epäillä, voi senkin nähdä luonnollisena kasvuna ja kehityksenä. Ja kasvutarinahan tämä monessa mielessä onkin.

      Poista
  7. Minä ihastuin ennen kaikkea kieleen, tarinaltaan tämä ei tehnyt minuun järisyttävää vaikutusta. Kiinnostava aihe, mutta...

    VastaaPoista
  8. Odotan tätä kirjastosta ja luen varmasti mielenkiinnolla, mutta en odota mitään erityisen sävähdyttävää. Helluntailaisuus on itselleni varsin vierasta, eli oletan, että saan ehkä uusia näkökulmia tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, varmasti saat helluntailaisuudesta uutta tietoa. Itseäni eri uskonnot kiinnostavat kovastikin, joten sitä puolta olisin kaivannut vielä lisää.

      Poista
  9. Suurella mielenkiinnolla luin kirjoituksesi, sillä satuin vastikään voittamaan tämän kirjan blogiarvonnassa, joten nyt on ihan oikeasti mahdollisuus kerrankin lukea kirja aiemmin kuin hamassa tulevaisuudessa, kuten monen muun kiinnostavan (suomalaisen) kirjan kohdalla.

    Olen lukenut tästä kirjasta muutamia bloggauksia ja nyt tämän sinun: olo on edelleen ristiriitainen eli kirja toki kiinnostaa mutta pieni pelonsekainen varaus on taustalla, vaan eiköhän moitteeton ja kaunis suomen kieli sen pelasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kirja kannattaa lukea ihan jo pelkästään kielen vuoksi, jos ei muuten! Se on todella kaunista.

      Poista
  10. Minua ei kyllä tämä teema nyt kiinnosta ollenkaan enkä jaksa ajatella lukevani kirjaa *pelkästään* kauniin kielen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ylhäällä Elegialle juuri kirjoitin, että kannattaa lukea vaikka pelkästään kielen vuoksi. Mutta toisaalta, jos ja kun tiedät, ettei aihe kiinnosta ollenkaan, niin ehkä sitten ei kuitenkaan 😊

      Poista
  11. Tämä on ollut paljon esillä. En kuitenkaan ole jostain syystä kiinnostunut tästä kirjasta. Eri uskonnoista olisi kyllä mielenkiintoista lulea lisää, mutta tuskin tämän kirjan kautta, jos tässä pääpaino on enemmän yksilössä kuin uskonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, uskonto on toki kirjan keskiössä, mutta omasta mielestäni tämä kuitenkn oli enemmän yksilön kipuilua ja kasvamista.

      Poista
  12. Minä olen huomannut karsastaneeni alitajuisesti sellaisiin kirjoihin tarttumista, joissa uskonto vakaumuksena on yksi kantavista teemoista - en edes tiedä, mistä tämä johtuu. Toisaalta erilaiset uskonnot kiinnostavat minua ja minulla on suuri halu ymmärtää - saatan siis ehkä kuitenkin tarttua tähän joskus tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua taas aihepiiri kiinnostaa, jo yliopistossa luin teologiaa sivuaineena ihan oman kiinnostuksen vuoksi. Suosittelen esimerkiksi Taisvaslaulua, jos et ole sitä vielä lukenut. Siitä ovat pitäneet nekin, joille uskonto sinänsä ei kiinnosta kirjallisuudessa.

      Poista
  13. Mua taas kiinnostaa uskontoteema kirjallisuudessa! Siksi tämä on myös omalla lukulistalla, vaikken olekaan ihan varma, että tykkäänkö. Aion kuitenkin kokeilla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  14. Minulle kirjan aihepiiri on todella vieras, kun nämä uskonnolliset liikkeet eivät ole koskettaneet omaan arkeani. Mutta aloin nyt miettimään, että ehkä tämmöinen kirja toimisi jonkinlaisena "kevyenä" ikkunana tähän maailmaan. Kirjan kansi on ihastuttavan kaunis, varmasti eräs tämän vuoden herkimpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kannesta, todella hieno ja herkkä, kuvastaa myös kirjan sisältöä ja tunnelmaa hyvin. Tässä kirjassa uskonto ei tosiaan kuitenkaan ole ehkä niin vahva kuin olettaa voisi, joten kirja voisi hyvinkin toimia ikkunana kuten kirjoitit. Tosin, itse jäin juuri kaipaamaan syvällisempää pohdintaa herätyskristillisyydestä: mikä siinä viehättää jne.

      Poista
  15. Tästä on näkynyt useita innostuneita bloggauksia, mutta kiva kuulla varautuneempaakin arviota. Kirja ei ole varsinaisesti noussut lukulistalleni, keikkuu vaikeasti määriteltävässä ehkä-laatikossa. Herätyskristillisyydestä on tullut luettua muutamia teoksia, mutta esimerkiksi Taivaslaulun kimppuun en ole vielä päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaslaulu oli minusta huikea. On ehkä tämän kirjan kannalta hieman epäonnekasta, että se vertautuu monen mielessä juuri Taivaslauluun. Kuitenkin hyvin erilaiset romaanit kyseessä.

      Poista
  16. Minä olen vähän kahden vaiheilla tämän kanssa - lukeako vai ei? Toisaalta tämä kuulostaa mielenkiintoiselta, toisaalta olen vähän allerginen uskonnolliselle ehdottomuudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa suosittelisin, sillä tässä uskonnollisuus on ainakin omasta näkökohdastani päähenkilön omakohtaista ja vapaaehtoista kilvoittelua. Jossakin vaiheessa Elsa on huolissaan perheensä puolesta, joka siis ei ole helluntailainen, mutta oppii kuitenkin hyväksymään erilaisen uskon ja elämän arvot.

      Poista
  17. Minä bloggasin tämän kirjan tänään siltä pohjalta, mitä vetämässäni yrityslukupiirissä puhuttiin. Mekin kaipasimme kovasti syitä, miksi helluntalaisiin, miksi pois. Kolumbiaa olisimme lukeneet enemmän, Kainuu olisi voinut olla takaumina. Minulle toimi samoin kuin Taivaslaulu, kurkkauksena yksilön kautta uskonnolliseen yhteisöön, mutta ei niin että varsinaisesti koskettaisi. Pros and cons tavallaan selvillä ennen tarinaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä huomio, että Kainuu olisi toiminut takaumina hyvin. Minua Kainuu-osuudet kuitenkin viehättivät, sillä niissä oli paljon tunnistettavaa omasta nuoruudesta Pohjois-Savossa.

      Poista
  18. Hienosti tiivistät kirjan vahvuudet. Itse luin tytön kasvukertomuksena, en niinkään uskonto edellä. Uskonnon sijalla olisi voinut olla jotain muutakin, vaikka musiikki tai eläintensuojelu, tyttö nyt sattui elämään tässä ympäristössä. Ehkä se juuri tekee vaikutelman, ettei varsinaista uutta elämystä nouse, vaikka hieno ja kaunis teksti onkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio! Helluntailaisuuden sijalla olisi tosiaan voinut olla moni muukin asia kuin herätysliike. Siitä herää kysymys, kannattaisiko kirjaa markkinoida nimenomaan kasvutarinana. Ja sitten heräämä toinen jatkokysymys: onko ajatus romaanista "uutena Taivaslauluna" syntynyt markkinavoimien vaikutuksesta vai ihan omassa päässäni? 😊

      Poista
  19. Ex-helluntailaisena en tunnistanut kirjassa kuvattua helluntailaista yhteisöä. En, vaikka olisin halunnut tunnistaa. Tuli tunne, että Törmälehto ei tuntenut yhteisön kulttuuria ja toimintatapoja, mistä kirjoitti. Kielillä puhumista oli tosin ansiokkaasti kuvattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, onpa kiinnostavaa! Olisi kiinnostavaa kuulla, mikä erityisesti tuntui vieraalta? Itsellänihän ei ole kykyä arvioida totuudenmukaisuutta, en vain oikein saanut kiinni kuvauksesta. Ehkä tässäkin voi piillä osasyy.

      Poista
    2. No, omassa postauksessani olen ruotinut eniten häiritseviä seikkoja tarkemmin.

      Kielillä puhuminen ei ole niin keskeinen asia helluntailaisuudessa kuin se oli Törmälehdon kirjassa. Kielillä puhumista voi myös kontrolloida. Se on samanlainen rukouskieli kuin suomi tai englanti - ihminen voi päättää milloin käyttää sitä. Se ei vain ryöpsähdä ulos. Ainakaan minulle ei koskaan tullut pakottavaa tarvetta puhua kielillä. Lisäksi kielillä puhumisen aikana ihminen voi kontrolloida itseään. Kielillä puhumista tavoitellaan, mutta se ei ole tavoitelluin armolahja, sillä ei ole kovin korkea status yhteisössä, jossa melkein kaikki rukoilevat kielellä eikä sitä pidetä uskossa olon tai hyvän uskovaisen mittarina. Kokoontumisissa tehdään myös paljon muita asioita kuin vain ylistetään ja rukoillaan! ;) Toivoin, että Törmälehto olisi käsitellyt armolahjojen käyttämiseen liittyviä valtakysymyksiä. Esimerkiksi profetoimisella yritetään usein ohjata seurakuntalaisten käyttäytymistä jne.

      Yhteisö myös kannustaa nuoria lähtemään ulkomaille. Se nähdään hyvänä asiana. Siksi esimerkiksi Virpin ja Aimon jarruttelu oli silmissäni epäuskottavaa. Lisäksi yhteisöön liittyviä nuoria patistetaan kasteelle, vaikka heidät olisi kastettu jo vauvana luterilaisessa kirkossa. Se on tärkeämpää kuin kielillä puhuminen.

      Yhteisöstä ei myöskään pääse yhtä helposti irrottautumaan kuin mitä Törmälehto kuvasi. Itsellä irrottautumisprosessi on kestänyt jo kaksi vuotta ja edelleen se jatkuu.

      Myös kielilläpuhumiskokeilut uskon menettämisen jälkeen tuntuivat omituisilta. Itse en uskalla kokeilla osaisinko puhua kielillä, sillä minuun iskostettu Pyhän Hengen pilkan pelko on vain niin syvällä. Sitä pidetään siis ainoana syntinä, jota ei koskaan saa anteeksi. Se on ikään kuin kirous, mikä tuhoaa ihmisen.

      Tässä muutamia seikkoja, mitkä herättivät ärtymystä :)




      Poista
    3. Itse olen odottanut jo vuosia, että joku kirjoittaisi helluntailaisuudesta. Sen pimeistä ja kipeistä puolista, mitkä jättävät ihmiseen ikuiseen jäljet ja jopa estävät ihmisiä jättämään helluntailaisuuden. Siksi tämä kirja oli minulle pettymys. Pidin kuitenkin paljon tavasta, millä Törmälehto käsitteli uskoa ja epäuskoa. Siihen kykenin samaistumaan.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...