Santtu Luoto: Eppu Normaalin tarina - 40 vuotta tiimalasiin santaa


Olin 3.2. Kuopion Musiikkikeskuksella Eppu Normaalin Kosketuksissa -kiertueen konsertissa. Kyseessä oli väliaikoineen yli kolmetuntinen akustinen konsertti, jota leimasivat harvoin livenä kuullut kappaleet, kunnianhimoiset sovitukset ja liki runoiltamaisen syvällinen tekstien tulkinta. Ei ihan festarimeininkiä, mutta viimeistä penkkiä myöten täysi sali eli vahvasti mukana ja osoitti lopuksi suosiotaan seisten.

Perinteisen Eput-paidan sijaan hankin rockhistoria-kokoelmiini Eppu Normaalin tarina -teoksen, jonka lukeminen on ollut mielessä jo kuukausia. Jo heti kärkeen täytyy tunnustaa sivistymättömyyteni. Vaikka kirja on osunut silmiini siellä täällä, en ollut rekisteröinyt, että kyseessä on Eppujen 40-vuotisen taipaleen kunniaksi julkaisema juhlakirja, joka on pääosin ilmestynyt jo vuonna 2000. Ainoastaan kirjan alkuun ja loppuun on lisätty kappaleet nykypäivästä. Siispä ehdin lukea kirjaa jonkin matkaa, ennen kuin epäilykseni heräsivät Juice Leskisen alkaessa puhua preesensissä. Selkäpiitä karmivan tyyliseikan sijasta tekstissä oltiin siirrytty kahdenkymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin.

Tavallaan ymmärrän ratkaisun, tavallaan en. Ymmärrystä lisää se asia, että Santtu Luoto on aikoinaan tehnyt erittäin perusteellista työtä. Kirjassa kuuluu vahvasti paitsi bändin jäsenten, myös ystävien, taustavoimien, toisten muusikoiden äänet. Niin ikään musiikkitoimittajille ja faneille on annettu sivujen alaosassa oma tilansa ja sinne Luoto onkin kerännyt mittavan otannan arkistolähteitä, esimerkiksi yhtyeen levyjen ja konserttien arvioita. Kirja sisältää siis paljon sellaista tietoa ja ajankuvaa, jota enää vuonna 2016 ei olisi ollut mahdollista tavoittaa. Suorastaan kulttuurihistorialliselta tuntuu toiseksi viimeinen kappale, jossa 20-vuotias Eppu Normaali tuntuu elävän epävarmuuden aikaa. Keikkoja tehdään harvakseltaan, edellisestä levystä, Studio Etanasta on jo aikaa. Tällaisia, yllättävät avomielisiäkin pohdintoja vuosituhannen vaihteesta kirjassa on paljon. Nykyhetkestä tarkasteltuna tällaiset mietteet ehkä ohitettaisiin sivulauseella.

Mutta toisaalta, olisi ollut mukavaa lukea enemmänkin siitä, millaisena Eppu Normaalin jäsenet näkevät yhtyeen ja musiikkinsa tänä päivänä ja myös siitä, millaisena neljänkymmenen vuoden huikea historia näyttäytyy tästä perspektiivistä katsottuna. Lisäksi uran jälkimmäisen puoliskon ahtaminen muutaman sivun mittaiseen loppulukuun tuntuu väkivaltaiselta ratkaisulta. Tuona aikana Epuilta kuitenkin on ilmestynyt useampi levy, takana on menestyksekkäitä kiertueita ja ylipäänsä bändillä tuntuu olevan virtaa ja ideoita vaikka muille jakaa. Kliseisesti sanottuna, bändi tuntuu vain parantuvan vanhetessaan. Ennen kaikkea tuntuu hieman arveluttavalta ratkaisulta, ettei kirjan kannesta välttämättä ymmärrä kyseessä olevan pääosin vuosikymmeniä sitten ilmestynyt kirja. Toki kannessa lukee Juhlapainos, mutta sen yhdistäminen vuoteen 2000 vaatii jo aiempaa perehtymistä aiheeseen.
 
Minulle 40 vuotta tiimalasin santaa oli yllättävän henkilökohtainen kokemus. Kirjan lukeminen oli luontevaa jatkumoa syksyllä lukemalleni Pauli Hanhiniemen Kerran elettyä -elämäkerralle. Kuulostan ehkä hieman yksinkertaiselle, mutta en ole aiemmin tajunnut, kuinka samanhenkisiä orkestereita nämä kaksi kotimaista lempiyhtyettäni ovat. Enkä puhu nyt varsinaisesti musiikillisista asioista, vaan enemmänkin hengestä, jostakin joka huokuu eetterissä komppien ja riffien ulottumattomissa. Tuskin on sattumaa, että maalaistyttö on diggaillut nimenomaan maalaispoikien bändejä. Tietynlaisesta pojankloppimaisesta juntti-imagosta ja kuviakumartelemattomuudesta huolimatta molempien bändien musiikkiin on olennaisena osana kuulunut syvälliset ja liki korkeakirjalliset sanoitukset sekä tinkimätön musiikintekeminen.

Eppujen kirjaa lukiessa Spotify oli ehdoton oheistyökalu, sellaista hittiparaatia teksti tiiviimmillään on. Paitsi, että tulin perehtyneeksi itselleni vieraampiin kappaleisiin, löytyi vanhoista tutuista klassikoistakin uusia kulmia tarkasteltavaksi, kun syntyprosessista tiesi enemmän. Eppu Normaalin jäsenistä ihmisinä avautui myös näkymiä, mutta niiden todenperäisyydestä on vaikea mennä sanomaan juuta eikä jaata. Voi olla, että Suomen legendaarisimman rock-bändin jäsenet ovat juuri sellaisia kuin miltä he kirjassa vaikuttavat, ikuisia pikkupoikia ja kaveruksia Ylöjärveltä. Voi myös olla, että kyseessä on vahva julkikuori ja julkisuutta varten luotu imago.Voi toki olla niinkin, että nämä kaksi ovat sekoittuneet toisiinsa jo kauan aikaa sitten.

Oli niin tai näin, tämä teos tarjoaa mielenkiintoisen matkan ajassa suomalaisen punkin syntyyn ja Suomirockin historiaan. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että olisi 40 vuoden kunniaksi voinut kirjoittaa kokonaan uudenkin historiakirjan. Ehkä sen vuoro on sitten kymmenen vuoden päästä?

Santtu Luoto: Eppu Normaalin tarina. 40 vuotta tiimalasin santaa.
WSOY 2016 (perustuu vuonna 2000 ilmestyneeseen laitokseen)
240s.

Kommentit

  1. Jännä, että tuo onkin vanhempi teos. Toisaalta varmaan tuo juuri eri näkökulmia kuin ihan uusi olisi mahdollistanut.
    Varmaan jossain vaiheessa pitäisi tuo lukea, kuuluvathan Eput niin erottamattomasti minunkin nuoruuteeni.
    Hämmästyin huomatessani, miten hyvin osaan monia lauluja edelleen ulkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloin diggailla Eppuja vasta 90-luvun alussa. Mutta jos on muistikuvia jo 80-luvut kultavuosilta, varmasti tämä kirja on melkoinen nostalgiatrippi. Kirjaa lukiessa mieleen tuli monta tuntemattomampaa bändin biisiä, joita en edes tiennyt tai muistanut osaavani. 😊

      Poista
  2. Enpä ollut minäkään tajunnut, että tämä on "vain" pienesti päivitetty versio. Minulla on Eppuihin sellainen suhde, että taidan tuntea vain ne hiteimmät biisit. Ainakin kerran olen ollut heidän keikallaan (Nivalan Tuiskulassa tietenkin), mutta ilman päiväkirjan muistia virkistävää vaikutusta en muista keikasta muuta kuin sen, kenen kanssa siellä olin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis ollut ihan höhlä, kun en ollut tajunnut tätä minäkään! 😄
      Minä olen ollut erilaisilla Eppujen keikoilla usein, mutta vasta vuoden 2004 jälkeen, "uuden tulemisen" myötä.

      Poista
  3. Eppu Normaali on legenda jo eläessään ja varmastikin bändistä tehty elokuva on ollut tämän vuoden suuri juttu, eikä sitten bändihistoriikkiin olekaan panostettu.Pohdit kyllä mainiosti tällaisen "paikkaillun" historiikin painotuksia - mikä sitten olisi autenttinen kuva bändistä ja sen historiasta nyt?

    Minulle Eput edustaa 70-80-luvun taitteen Suomi-rockin kulta-aikaa, enkä ole tästä uusimmasta menestyksen allonharjasta ihan hirmuisen innostunut. Punk-henki oli ja meni. Bändiin liittyy toki henkilökohtaisia merkittäviä muistoja, jotka eivät koskaan vanhene. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, varmaan asia on juuri näin. Sekä elokuva että Ratinan keikka on ollut viime vuoden pääjuttu ja kirja on lämmitelty tulille niiden sivutuotteena.
      Eput on siitä jännä bändi, että osalle se on aidoimmillaan juuri punkia, sitten on nuorempia, jotka tuntevat paremmin uudet biisit. Kun itse aloin kuuntelemaan Eppuja, oli se suurin piirtein niin epämuodikasta kuin voi olla. Sitten tuli Repullinen hittejä ja muutti kaiken.

      Poista
  4. Musiikkikirjallisuus, siis bändeistä ja laujajista kirjoitetut kirjat, ovat jääneet minulle vieraaksi alueeksi. En muista, olisinko ollut mistään yhtyeestä/laulajasta niin innoissani, että olisin luettavakseni heistä kertovia kirjoja. :) Pitäisi ehkä kokeilla jotain tämän aihepiirin kirjaa, saisin vähän uusia tuulia lukupinoon.

    Mutta tämmöinen kirjan uudelleen lämmitys on tullut vastaan. Viime keväänä bongasin kirjakaupasta Kauko Röyhkän kirjoittaman Suursaari-historiakirjan, ja sehän olikin uusintapainos, johon oli lisätty hieman lisää juttua mukaan. Siinä toteutus oli erittäin onnistunut, uudemmat osat eivät pistäneet häiritsevästi silmään vanhemman aineiston keskellä. Harmi, että sinulle on osunut toisenlainen ratkaisu luettavaksi. :( Ostin kirjan miehelleni lahjaksi, mutta innostuin sitten lukemaan sen itsekin. Näyttävä, mielenkiintoinen kirja pienestä palasesta lähihistoriaa. Kannattaa tutustua, jos Suursaaren historia kiinnostaa. :) Kylläpäs tämä kommentti eksyi kauas Epuista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä musiikki- ja bändihistorioita! Minä luen niitä mielelläni, toki yleensä sellaisista bändeistä tai muusikoista, joita olen edes jonkin verran kuunnellut.
      Tuo Röyhkän kirja on mennyt minulta ihan ohi, kuulostaa kiinnostavalta!

      Poista
  5. Oho, minua ärsyttäisi moinen kirjan naamiointi uudeksi, kun kyseessä on kuitenkin vanha laitos. Kyyninen minä epäilee, ettei ole haluttu mainita sellaista seikkaa ihan myynnillisistä syistä. Kyllä olisi reilua tuoda tällainen melko merkittävä seikka esille.

    Luin mielenkiinnolla kirjoituksesi, itsekin nuorempana kuuntelin Eppuja. Varsinainen fanittaja en ollut/ole, mutta toisaalta en ole luonteeltani muutenkaan koskaan ollut sellainen (poikkeuksena Faith No More ja Mike Patton: olin ihan lääpälläni Mikeen teininä). Ei siis varsinaisesti kiinnosta muusikoiden elämä, ainoastaan se musiikki eli vähän sama juttu kuin kirjallisuudessakin. Kuolleiden elämä on eri asia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin olisi ärsyttänyt enemmän, jos olisin lukenut tuon vanhemman laitoksen. Nythän asia oli minulle uutta, ainakin niiltä osin, mitä en ole muualta lukenut.
      Mutta joo, hieman epäilyttävä tapa markkinoida kirjaa minunkin mielestäni.
      Minäkin fanitan vain harvoja bändejä tai muusikoita, mutta on kiinnostavaa lukea heistä kirjoja. Useimmiten, kuten tässäkin kirjassa, pääpaino on musiikissa ja keikkailussa. Artistien yksityiselämää ei juurikaan käsitelty.

      Poista
  6. Näin viime vuoden Helsingin kirjamessuilla osittain kirjaan liittyneen haastattelun, mutten kyllä itsekään sen perusteella ymmärtänyt, että kyseessä on uusittu painos vanhasta teoksesta - tosin voihan olla, että asia oli mainittu ohjelman alussa.

    Olen tutustunut Eppuihin vanhempieni kautta jo vauvana. En ole koskaan suoranaisesti fanittanut heitä, mutta pidän monista heidän kappaleistaan ja monet heidän laulujensa sanoituksista ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Tiedän bändin jäsenistä jonkin verran muutaman katsomani dokumentin ja haastattelun kautta, mutta voisin kyllä lisätä tämän kirjan lukulistalleni. Kiinnostaisi tietää bändin vaiheista enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erittäin hyvä ja kattava tietopaketti nimenomaan bändin varhaisvaiheista ja vuosista. Mullekin 80-luvulla syntyneenä ne ovat olleet vähän hämärän peitossa. Myös Epuista tehty dokkari kiinnostaa, siinä on kenties myös sitä tuoreempaa näkökulmaa, mikä tässä jäi vähälle.

      Poista
  7. Mulla ei ole kovin erityistä suhdetta Eppuihin. Yleensä kun joku mainitsee Eput niin alkaa heti soida päässä "tiedän että on yö, kun saavut kotiisi pimeään". Eppujen lyriikat on kyllä mahtavia ja monesti varsin nerokkaita, mutta olen aina ollut aika huono kuuntelemaan suomalaista musiikkia.

    Voitaneen todeta, että Eppujen biiseihin on ikuistettu iso pala suomalaista elämänmenoa ja löytyyhän heiltä myös yhteiskunnallisesti kriittisempiäkin biisejä. Just tuossa mielessäni lauleskelin "uraani halkeaa ja tuottaa lamppuun valkeaa", kun kommentoin blogiini Harry Salmenniemen novellikokoelmaa Uraanilamppu ja muita novelleja, joka on ihan käsittämättömän huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eput on sellainen bändi, että varmaan jokainen suomalainen osaa hyräillä biisejä, vaikkei olisi musaa varsinaisesti kuunnellutkaan. Se on aika harvinaista Suomessa.
      Lyriikoista löytyy mistä ammentaa, useimmat ovat kestäneet myös aikaa tosi hyvin.

      Poista
  8. Olen samaa ikäluokkaa Eppujen kanssa, mutta minuun Pelle Miljoona iski kovemmin. Muusikkoelämäkerroista olen lukenut vain Antti Heikkisen erinomaisen kirjan Juice Leskisestä. Samantasoisia olisin valmis lukemaan lisää. Tämä ei taida olla ihan sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa muuten käsitellään jonkin verran myös Pelle Miljoonaa ja sitä sellaista "rakkaat viholliset"-asetelmaa, joka heillä oli. Siinä mielessä kirja saattaisi hyvinkin kiinnostaa sinua.
      Heikkinen on loistava elämäkertakirjailija ja Risainen elämä on loistava kirja. Juicesta piirretään siinä kokonaisvaltaista kuvaa, tämä Eppu-kirja on selkeämmin bändihistoria, mutta muuten tasoltaan yhtä tarkkaa työtä kuin Heikkisenkin tuotokset.

      Poista
  9. Kyllähän tuo vähän myyntikikkailulta vaikuttaa, että vanhaa teosta myydään juhlakirjana noin heppoisin päivityksin. Onneksi et ollut lukenut teosta aiemmin, olisi varmasti harmittanut enemmän.

    Täytyy tunnustaa, että Eput eivät ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Pauli Hanhiniemeä tuli jonkin verran kuunneltua Kolmannen naisen aikoihin, mutta ei niin paljon, että kirjan jaksaisin lukea. Nyt tuntuu olevan aikamoinen buumi näissä artistien elämäkerroissa. Se genre ei ole minua koskaan kiinnostanut. Taitaa ainoat lukemani muusikkoelämäkerrat olla Edith Piaf ja Sting :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, jos lukisi kaikki pelkästään viime vuonna ilmestyneet kotimaiset artistielämäkerrat, ei paljon muuta tarvitsisikaan lukea tänä vuonna 😊 Sinänsä minua kyllä kiinnostaisivat melkein kaikki!
      Eipä ollenkaan huonot ole nuo elämäkerrat jotka olet lukenut, ainakaan päähenkilökin osalta.

      Poista
  10. Minä rakastuin Eppuihin syksyllä 1989, mutta suhde jäi parin vuoden mittaiseksi. Toki olen seurannut heidän uraansa sivusta, mutta musiikki ei niin enää kolahda. Tunnistan kuitenkin itsessäni hieman tuota maalaistyttö-ihastuu-junttimusaan-juttua :) Eput ovat ihan ehdottomasti merkittävä osa suomalaista kulttuuria. Siinäkin mielessä hieman harmi, että juhlateos on tehty vanhan pohjalle. Tällaiset musiikkialan historiikit ovat minulle aika vieraita, mutta voisin hyvin kuvitella laajentavani siihen suuntaan! Tämä oli kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään musiikki- ja bändihistorioista, toki taso vaihtelee kuten elämäkerroissakin. Luoto on (musiikki)toimittaja, joten hän on tehnyt vakuuttavaa työtä kirjaa kootessaan.
      Jos yhtään genre kiinnostaa, niin suosittelen kyllä lämpimästi.

      Poista
  11. Minä pidän joistakin Eppujen kappaleista, sillä tavalla että saatan hyräillä mukana jos kuulen niitä radiosta. Mutta musiikkikirjallisuus ylipäätään kiinnostaa minua toisinaan... Esimerkiksi Antti Tuiskun uusi kirja kiinnostaa sillä Antti vaan on ihana. <3 Nuorempana luin musiikkikirjallisuutta enemmän, mutta nytkin hyllyssä odottaa Jartsan kirja sekä Juha Tapion Ohikiitävää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan näitä musiikkielämäkertoja vaikka kuinka paljon lukea. Minäkin tykkään Antista, vaikkei musiikki ole välttämättä minun juttuni, mutta ihailen hänen vilpittömän oloista persoonaansa ja tapaa olla poptähti. Itse asiassa Sillanpäässä on paljon samaa.

      Poista
  12. Tuo kirja kuulostaa kyllä hieman rahastukselta.
    Näissä pitkään olemassa olleissa yhtyeissä on jännää mm. se, että ne ovat oikeastaan ihan eri bändejä eri ihmisille. Sinä ole kuunnellut vasta 90-luvulta alkaen, kun minä jo 80-luvun puolivälin jälkeen aloin lopetella. Maximum jee & jee - siinä on se jokin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maximum Jee&Jee on kyllä kova. Siinä on vähän molempia, alkuaikojen punkhenkeä, mutta myös jo kaikuja melodisemmasta puolesta.
      Mainitsemasi asia on totta ja aika hieno juttu.

      Poista
  13. Minulle Eput ovat siinä mielessä vieraampi bändi, etten ole ollut nuori (tai vielä elossakaan) suomirockin kulta-aikana 80-luvulla. Kehtaan myöntää, että bloggauksesi jälkeen piti ihan googlata, että mitkäs ovatkaan niitä Eppujen suurimpia hittejä :D Ja ovathan ne tuttuja, hyvinkin tuttuja, vaikka niihin ei liitykään samanlaista nostalgiaa kuin useimmilla muilla.

    Viime vuosina on julkaistu hurjasti muusikkoelämäkertoja: Jari Sillanpää, Juha Tapio, Cheek, JVG... Ne vaikuttavat olevan kovin suosittuja, mutta yhtäkään en ole tullut lukeneeksi. Ehkä se ei vain ole minun genreni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epuilla on paljon sellaisia hittibiisejä, jotka soivat radiossa vuodesta toiseen, muttei niitä välttämättä "tiedä tietävänsä", jos asiaan ei ole perehtynyt.
      Luettavia muusikkoelämäkertoja tosiaan on julkaistu paljon, se tuntuu olevan nyt kovin suosittua. Kaikillehan genre ei sovi, mutta jos et ole kokeillut, niin kopaise ihmeessä jotakin kiinnostavaa. Saatat innostua! 😊

      Poista
  14. Vähän turhaan hinnailen näiden muusikkoelämäkertojen kanssa. Olen nimittäin kaikista lukemistani sitten kuitenkin pitänyt. Ehkä mukana on ollut tuuriakin, mutta onhan se myönnettävä, että bändien tarinat ovat harvemmin ainakaan tylsiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tähän Eppu-kirjaankin mahtuu aika monta hullua tarinaa (kaikkia en välttämättä olisi edes halunnut tietää 😂), ja silti minusta tuntuu, että kaikista pahimmat jutut on vielä jätetty pois.

      Poista
  15. Minulle Eput eivät ole mitenkään erityisen läheinen yhtye vaikka musiikkiaan tunnenkin, viimeksi taisin kuulla biisejään esitettävän Eeva Kontun konsertissa kesällä. Itse luen muutenkin todella vähän musiikkikirjoja, ne ovat meillä enemmän siipan heiniä, johtuneeko sitten siitä että suurin fanitukseni kohde on aikojen saatossa ollut Spaissarit?

    No, joka tapauksessa kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta vaikka mystinen päivitys onkin. Spotify on varmasti ihan ehdoton, kirjan kaveriksihan olisi voinut tehdä sinne valmiin soittolistan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Erinomainen ajatus tuo Spotify-lista. Jospa vinkistä otetaan vaari!
      Onko muuten Spaissareista tehty kirjaa? Siinähän olisi äärettömän mielenkiintoinen tarina kerrottavaksi ja luettavaksi!

      Poista
  16. Mä olen kyllä kuunnellut aikanaan Eppuja paljonkin, mutta en ole niin kova fani, että kirjaa jaksaisin lukea. Aika harvakseen olen musiikkikirjoja muutenkaan jaksanut lukea, kun muut kulttuurin muodot kiinnostaa enempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten minäkin luen sellaisia musiikkihistorioita ja elämäkertoja, joiden kohteita jollakin tasolla fanitan. Mutta toisaalta olen lukenut vieraammistakin bändeistä kirjoja ja sekin on kiinnostavaa, oppii aivan uutta ja ehkä näkee ko. musiikinkin eri tavalla.

      Poista
  17. Ymmärrän hämmennyksesi ja ärsyyntymisenkin, koska juhlakirja ja 40 vuotta ei todellakaan viittaa siihen, että suurin osa kirjasta on tehty ja julkaistu jo 15 vuotta sitten. Eput kyllä kuuluivat omaan 80-lukuuni vaikken voi miksikään faniksi kutsua itseäni. Hyllyssä odottaa yhä lukemista Bruce Springsteenin elämänkerta, ja häntä olen fanittanut 80-luvulla ja myöhemmin. Oikeastaan ainoa rockmuusikko, jota voin sanoa fanittaneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Springsteen taas on minulle vähän vieraampi, hittibiisejä lukuunottamatta, mutta muistelen lukeneeni joskus jonkin hänen elämästään kertovan kirjan. Minulla oli ensimmäinen rockhistoriavaihe teininä ja silloin taisin teokseen tutustua. Kirjan nimeä en kyllä enää muista.

      Poista
  18. Varmasti hauska tutustuminen historiaan, kun kirjan lisäksi käyttää Spotifyta. Tulee ikään kuin interaktiivinen lukukokemus 😁 Mulle Eput on jääny radiosta kuuluvaksi taustamusiikiksi, tiedän kuitenkin heidän tärkeyden suomirockin vaikuttajina. Fanina varmasti toivoo bändikirjalta paljon, harmi että tämä aiheutti sinulle pientä hämmennystä. Musiikkikirjoja tulee luettua kyllä hävettävän vähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä interaktiivisuutta olisi toki voinut vielä laajentaa videoihin, sitten olisi ollut jo nykymaailman meininkiä :)
      Mulle tämä kirja ajoi asiansa hyvin, sillä en ollut lukenut aiemminkaan ilmestyneitä osia aiemmin. Toisaalta en ole kovinkaan kiinnostunut muusikkojen yksityiselämästä, joten tykkäsin musiikillisesta näkökulmasta ja otteesta bändiin.

      Poista
  19. Jännä valinta tehdä tällainen juhlapainos, mutta mukavaa, että kirjan ääressä on silti tullut viihdyttyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihtyminen ei onneksi ole kirjan iästä kiinni :)

      Poista

Lähetä kommentti