Kati Hiekkapelto: Tumma


Kati Hiekkapelto on ollut parin viime vuoden ajan yksi kovimmissa nosteissa olleista suomalaisdekkaristeista. Hiekkapelto on onnistunut tuomaan raikkaan tuulahduksen päähenkilöllään Anna Feketellä sinänsä perisuomalaiseen (ja peripohjoismaiseen) yhteiskunnalliseen dekkarikuvastoon. Tänä päivänä puhumme paljon pakolaisten kotoutumisesta, ikään kuin asia olisi aivan uusi Suomessa. Kuitenkin meillä on runsaasti esimerkkejä niin onnistuneesta kuin epäonnistuneestakin kotoutumisesta ja tätä ilmiötä kuvaa Hiekkapellon luoma, 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissotia pakoon lähtenyt Feketen perhe. 

Raikkaudesta huolimatta olen toisaalta vähän kritisoinut aiempia osia: Kolibria ja Suojattomia siitä, että ne edustavat paikoitellen vähän liikaakin "finnish sad police noiria". Samasta asiasta en voi syyttää tällä kertaa, sillä Hiekkapelto siirtää tapahtumat rohkeasti Serbian unkarilaisalueelle. Ei sada loskaa niskaan tässä dekkarissa, sillä nyt ollaa helteisessä Serbiassa. Anna on lähtenyt viettämään kesälomaansa kotikaupunkiinsa Kanizsaan, tarkoituksenaan rentoutua, levätä ja viettää aikaa perheensä ja ystäviensä kanssa. Toisin kuitenkin käy, kun heti loman alussa hänen käsilaukkunsa varastetaan. Seuraavana päivänä laukun varastanut romani löytyy Tisza-joen varrelta kuolleena. Vaikka paikallinen poliisi toteaa tapauksen hukkumisonnettomuudeksi, ei Anna voi jättää asiaa sikseen. Hän aloittaa omat tutkimuksensa, jotka etenevät verkkaisesti, mutta painostavasti. Kaikkialla leijuu odotuksen tuntu ja jotakin kaikki odottavatkin, nimittäin Tiszan kukkimista. Joella nähdään vuosittain harvinainen luonnonilmiö, kun sudenkorentomaiset hyönteiset valtaavat alueen.

Tällä kertaa juonenkuljetus ei ole aivan niin onnistunutta kuin aiemmin. Kirja lähtee kyllä hyvin käyntiin, mutta puolenvälin jälkeen Annan tutkimukset alkavat kiertää kehää. Kun nykyiset tapahtumat alkavat nivoutua yhteen 1980-luvulla tapahtuneen Annan isän murhan kanssa, on tarinaa haastava esittää ilman melkoista selittämistä. Murhaaja vaikutti minusta varsin selvältä jo hyvän aikaa, joten tapahtumat olisi voinut niputtaa loppuun suoraviivaisemmin ja näyttävämmin pitkällisten tutkimusten sijaan.

Tumman parasta antia onkin upeasti kuvattu Serbia. Upealla kuvauksella tarkoitan niin luontoa ja kulttuuria kuin yhteiskuntaakin. Annan ristiriitaisia tuntemuksia kuvataan hienosti. Toisaalta Anna potee koti-ikävää ja nauttii olostaan Serbiassa, toisaalta kuitenkin tuntee olevansa enemmän suomalainen. "Ehkä olet hauskempi omalla äidinkielelläsi", on lausahdus, joka saa Annan tolaltaan.

Samalla Tumma reflektoi tämänhetkistä maailmantilannetta. Oli mieleenjäävää lukea Serbiaan kiihtyvällä tahdilla saapuvista ja kurjissa oloissa elävistä pakolaisista samaan aikaan, kun uutisissa kerrottiin Aleppon karmaisevasta tilanteesta. "Minä olen onnekas," ajattelee niin isänsä, veljensä kuin kotimaansa menettänyt Anna kaikesta huolimatta tämän päivän pakolaisia katsellessaan.

On erikoista, miten tiettyä aihepiiriä käsittelevät kirjat sattuvat luettaviksi usein samoihin aikoihin. Ei ole montaa kuukautta siitä, kun ensimmäistä kertaa luin Tiszan "kukkimisesta". Hiekkapellon Serbian ja pakolaistilanteen kuvauksessa on puolestaan paljon samaa kuin viime kuussa lukemassani Reeta Paakkisen Elämää kuun ja tähden mailla -tietoteoksessa. 

Tumma on ehkä hieman erilainen teos kuin Hiekkapellon aiemmat romaanit, mutta varmasti dekkarifanit löytävät tästäkin tuttuja hiekkapeltomaisia elementtejä. Erityisenä plussana mainittakoon, että dekkarin lisäksi tämä kirja toimii myös matkakirjana.

Kati Hiekkapelto: Tumma
Otava 2016
300s.
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Olen lukenut Hiekkapellot aina mielelläni ja pitänyt kaikista, samoin Tummasta. Siinä tosiaankin viehätti Serbia-miljöö kovasti. Se mikä minua näissä hieman ärsyttää, on Anna itse, en oikein voi sanoa pitäväni hänestä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti