sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Annie Mestariampuja Kuopion Kaupunginteatterissa

Annie Oakley (Natalil Lintala) ja Frank Butler (Mikko Rantaniva) ottavat mittaa toisistaan. Kuva Sami Tirkkonen.

Rakastettu Annie Mestariampuja on klassikkomusikaali ja Kuopion Kaupunginteatterin syksyn suursatsaus. Esitys on herättänyt jo etukäteen huomiota ihan valtakunnan tasollakin. Kaupunginteatteri on mainostanut esitystä näyttävänä ja viihteellisenä koko perheen musikaalina sekä hittikimarana, ovathan musikaalin ikivihreät sävelet itsensä Irving Berlinin käsialaa. Huomattavaa on myös se, että teatteri on tehnyt produktiossa yhteistyötä Kuopion Sirkuksen kanssa.

En ole varauksettomasti musikaali-ihmisiä. Jos musikaali yltää ainoastaan keskinkertaisuuteen, on esitys helposti teennäinen ja katsojan osa kiusallinen. Siksi valikoin tarkasti, mihin musikaalin pääni pistän. Parhaimmillaan musikaalit ovat kuitenkin upeita, elähdyttäviä ja ylevöittäviä elämyksiä kepeydestään huolimatta ja siksi olen silloin tällöin valmis ottamaan riskin. Ainakin pidin aikoinaan ikonisesta, Betty Huttonin tähdittämästä Hollywood-versiosta (Annie Get Your Gun, 1950), joten lähtökohdat olivat lupaavat. Lopulta suuntasin ennakkonäytökseen yhdessä 10-vuotiaan kummityttäreni kanssa.

Kuopion Kaupunginteatterin Annie Mestariampuja on juuri sellainen musikaali, jonka seurauksena seuraavana päivänä rallattelee musikaalisävelmiä ja hypähtelee eteen päin kepein tanssiaskelin. Musikaali on juuri niin visuaalisesti näyttävä, niin häpeilemättömän korni, niin taitavasti toteutettu ja vastustamattomasti esitetty, ettei siitä voi olla pitämättä. Näyttelijät hoitavat pestinsä mallikkaasti laidasta laitaan, mutta erityisesti kyseessä on voitto koko produktiolle ja teatterille. Kaikessa näkyy se, että esitykseen on satsattu ja se on tehty sillä kunnianhimolla ja pieteetillä, mikä on välttämätöntä menestysmusikaalin synnyttämiseksi. Mielettömän upeasti toteutettu lavastus, säkenöivä puvustus, svengaava musiikki ja siihen saumattomasti sopivat koreografiat, täydennettynä Kuopion Sirkuksen huimapäisillä tempuilla... kun puitteet ovat näin hienosti kunnossa, on näyttelijöillä kiitollinen tehtävä puhaltaa palaset eloon ja pitää lavalla hauskaa. Vaikka ennakkonäytöksessä oli vielä nähtävissä paikoitellen pientä haparointia vuorosanoissa, oli esitys jo nyt hyvin valmiin tuntuinen.


Musiikki- ja tanssikohtaukset svengaavat.

Nimiroolin esittävä Natalil Lintala oli juuri niin valloittava kuin Annien täytyykin olla. Erityismaininta myös upeista laulutulkinnoista. Muistan joskus takavuosina kiemurrelleeni kaupunginteatterin musikaalissa vaivautuneena musiikkikohdissa. Ne vuodet ovat ilmiselvästi takana päin. Samaa voi sanoa Frank Butlerin roolin tekevästä Mikko Rantanivasta, joka antaa Annien loistaa pääroolissa, mutta tukee vahvasti ja varmasti. Erityismaininnan ansaitsevat myös Katri-Maria Peltolan räkäinen Dolly Tate ja Istuvan Härän roolin tehnyt Karri Lämpsä, joka näytti pidättelevän naurua läpi esityksen ja sai kuin saikin kanavoitua sen suoraan yleisön nauruhermoon.

Aivan täysin en päässyt vapaaksi vakavamielisyydestäni, vaan kohottelin kulmiani alkuperäiskansoja koskevalle karikatyyriselle sivistymätön villi -kuvastolle sekä ylipäänsä tarinan perusoletukselle siitä, että naisen kannattaa olla vähän miestä huonompi, jos haluaa tämän kanssa naimisiin. Onko se naimisiin meneminen sitten tärkein saavutus naisen elämässä? Tärkeämpi kuin komea ura ja saavutukset? Ohjaaja Olli-Matti Oinonen on pysynyt alkuperäisteoksen viihdyttävillä linjoilla, eikä ole lähtenyt hakemaan uutta, kyseenalaistavaa näkökulmaa asiaan. Jos olisi, olisin antanut esitykselle arvosanan 10+, nyt jätän hiuksenhienon miinuksen kympin perään. Yhtä kaikki, musikaali mursi vastarintani iloisuudellaan ja sellaisillekin teoksille on totta vieköön paikkansa ja oikeutuksensa maailmassa.

Karri Lämpsän Istuva Härkä kirvoitti lakonisilla kommenteillaan suurimmat naurut. Kuva Sami Tirkkonen.


Myös kummityttöni piti kovasti esityksestä, eikä tainnut olla edes yleisön nuorin katsoja, vaikka pääsääntöisesti väki olikin varttunutta. Omien 7- ja 5-vuotiaiden kanssa en vielä lähtisi tätä katsomaan ihan jo esityksen keston vuoksi (2h 45 min, sisältää väliajan), mutta turnauskestävyys on toki tapauskohtaista. Kymmenenvuotias osasi nauttia pukujen väriloistosta, musiikki- ja tanssiesitysten taitavuudesta ja hienoista näyttelijäsuorituksista. Häntä iteään lainaten: "Joskus aikuisten esitykset ovat tylsiä, mutta tämä ei ollut." Lähes koko perheen viihdettä siis. Kannattaa tulla katsomaan, kauempaakin!

2 kommenttia:

  1. Täytyypä tehdä kulttuurimatka Kuopioon. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
  2. Voi hitsit, miten kovasti kiinnostaisi mennä katsomaan tuo, mutta tällä hetkellä minulla ei vain riitä aikaa matkustaa Kuopioon asti täältä Helsingistä...
    Mukavaa kuitenkin, että pidit esityksestä! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...