lauantai 7. marraskuuta 2015

Esiripun edessä: Pihkatappi Kuopion kaupunginteatterissa

Kuva Petra Tiihonen/ Alias Studiot

Koko syksyn ajan Kuopion kaupunginteatterin ympärillä on ollut aistittavissa pöhinää, kuhinaa ja odotusta. Näyttämölle on tuotu useampi mielenkiintoinen kantaesitys, mutta suurin odotusarvo yleisön keskuudessa on ehkä kuitenkin ollut Pihkatapilla. Odotuksista kertoo jotakin sekin, että monet loppuvuoden näytöksistä on jo loppuunmyyty. Yleisön kiinnostus ei yllätä. Kirjailija Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi otettiin vastaan aplodien kera pari vuotta sitten ja kirja voitti myös Savonia-palkinnon. Oman kylän poejan teoksesta tehty näytelmäsovitus olisi varmasti herättänyt kiinnostuksen jo itsessään, mutta kun produktion pääosaan kiinnitettiin kirjailija itse, mahottoman etevänä näyttelijänä tunnettu, oli suosio jo oikeastaan kiveen kirjoitettu asia.

Pihkatappi on minulle monella tapaa merkityksellinen romaani. Olen kirjoittanut siitä täällä sydänverellä ja niin tyhjentävästi, ettei asiaan ole tässä yhteydessä tarpeen enempää palata. Olin kutakuinkin varma, että tapahtuupa näyttämöllä mitä tahansa, tulen varmasti pitämään näkemästäni. Siitä huolimatta ja juuri siksi en voinut penkkiin istuessani olla jännittämättä. Täyttyisivätkö odotukset?

Näytelmän ohjaus ja dramatisointi on Kari Paukkusen käsialaa. Jo ensimmäiset viisi minuuttia paljastavat, mistä on kysymys. Riemukkaasta irrottelusta ja puristavasta ahdistuksesta vuorotellen. Tunnetilat vuorottelevat suorastaan hätkähdyttävää vauhtia ja tempaavat katsojan mukaansa niin, että taisin istua esityksen ajan penkissä vain toisella kankulla eläytyessäni tapahtumiin. Näytelmä enemmän naurattaa kuin itkettää (kyllä nauroinkin paljon), mutta kaikista suloisimmilla hetkillä komiikka tavoittaa tragedian. Näin tapahtui esimerkiksi yhdessä lukusista hautajaiskohtauksista, Rauha-mummon puristaessa kätensä kukkasten ympärille.

Kuva Sami Tirkkonen

Näytelmä on varsin uskollinen alkuperäistekstille. Päähenkilö Taskisen Jussi kirjoittaa kirjaa omasta elämästään ja sukunsa risteistä, tarinan palatessa takaumina hänen lapsuusmuistoihinsa. Remontin jälkeen uudenkarhean Minna-näyttämön tekniset mahdollisuudet on otettu käyttöön toden teolla, mahdollistaen sulavat siirtymiset aikatasosta toiseen. Suurimman työn tekee luonnollisesti pääosan esittäjä Heikkinen, joka esiintyy välillä avovaimonsa hermoille käyvänä, krapulaisena ja maailmantuskaa potevana wannabe-kirjailijana ja kirmailee jo kohta tutti suussa kolmipyörällä kotipihansa tanhuvilla. Sovituksessa ei pyritä missään vaiheessa illuusion luomiseen, vaan lavasteet ja puvustus vaihdetaan kaikessa rauhassa katsojien edessä. "Aika erikoinen kappale", totesi eräs vanhempi herrasmies aulassa esityksen jälkeen. Oletan, että erikoisuus tarkoitti tässä tapauksessa kaikkea positiivista.

Jussin isää Erkkiä esittää Karri Lämpsä, tarkalla, uskottavalla otteella. Lämpsä ei maalaile turhia, mutta siitä huolimatta yksin poikaansa kasvattavan, tästä turhaan työnsä jatkajaa odottavan vanhan liiton miehen ajatukset tulevat varmasti selviksi peräpenkilläkin istujalle. Kauttaaltaan roolityöt olivat erinomaisia. Kuopiolaisille legendaarisen Auli Poutiaisen näkeminen lavalla on aina juhlaa. Aivan erityisen ihastuttavasti esille nousivat sivurooleissaan Ilkka Pentti Tartsanina ja Tapani Korhonen Rissas-Jalluna. Siinä missä korvat punehtuivat paatuneimmaltakin katsojalta Korhosen irrotellessa rivon Jallun rooleissa, teki Pentti taas jämäkän ja sympaattisen kuvan maaseudun poikamiehestä, joka osaltaan on miehen malli ja esikuva pienelle pojalle.

Kuva Sami Tirkkonen

Täyttyivätkö siis odotukset? Kyllä ne täyttyivät ja jopa ylittyivät. Vaikka näytelmän elementit ovat hyvin samanlaiset kuin romaanissa, on Paukkunen onnistunut puhaltamaan tarinaan aivan uudenlaisen hengen, jossa kaikkea on vielä vähän alkuperäistä enemmän. Totesimme mieheni kanssa esityksen jälkeen, että tuntuu, kuin olisi katsonut monta näytelmää yhdessä illassa. Oikeastaan tuntuu siltä, kuin olisi elänyt kolmekymmentä vuotta vajaan kolmen tunnin aikana.

Ee kaet siinä, hyvä näötelmä.

***

Pihkatapin ensi-ilta tänään 7.11. Esitys on loppuunmyyty, mutta vielä näkyy joihinkin tämän vuoden näytöksiin paikkoja olevan jäljellä. Nopeat syövät hitaat.

2 kommenttia:

  1. Kyllä en voi muuta sanoa, kuin että olen vihreä kateudesta ja punakka harmista. Naattikaa te, jotka voitte :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, sehän olisi ilmiselvästi kirjabloggaajien miitin paikka Kuopiossa :D

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...