keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Syyskuu lukukuu


Syyskuun kirjani eivät paljon erilaisempia olisi voineet olla.
Valtaosa kuukaudesta ja merkittävä osa elokuutakin meni Steven Englundin Grace - Monacon ruhtinatar -elämäkerran parissa. Lukemisen hitaudesta huolimatta aika ei kuitenkaan missään nimessä mennyt hukkaan, vaan oma sivistystaso kohosi taas monella saralla. "Aikuisten" osastoa edusti myöskin äänikirjana kuuntelemani tuore Stephen King: Tervetuloa Joylandiin. Ristin jo Kingin uuden tyylin pehmo-Kingiksi ja minulle se sopii mainiosti. Kaunis tunnelmapläjäys!

Lasten kanssa jatkoimme Maria Kuutin Anna ja Elvis -sarjaan tutustumista. Tällä kertaa ystävykset seikkailivat mummolassa. Palokaski-sarjaa ei ole taidettu lanseerata lanu-kirjana, mutta ehkä se on kuitenkin enemmän nuorten aikuisten kirjallisuutta. Johon yli kolmekymppisenä luonnollisesti kuulun :) Palokaski kokonaisuutena on ollut erittäin viihdyttävä ja koukuttava sarja, mutta Venla jätti paljon toivomisen varaa. Sen sijaan nuorille suunnattu Parantola oli ihanan tyylikäs teos, enkä puhu nyt pelkästään ulkokuoresta vaan myös sisällöstä. Erinomainen esikoiskirja Satu Mattila-Laineelta!

Kuukauden parhaaksi kirjaksi nimeän kuitenkin Matti Röngän Einon, joka oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä hyvältä romaanilta voi toivoa. Kaunis, koskettava, ajatuksia herättävä, hyvin kirjoitettu. Takuuvarmaa lukemista historiallisten romaanien ystäville ja myös muille, sillä mistään epookista ei ole kyse.

Mitäs muuta syyskuuhuni sitten kuului? En taida enää edes kehdata mainita mitään kiireestä. Olen pikku hiljaa alkanut hyväksyä, että se, mitä kutsun kiireeksi, on elämääni tällä hetkellä. En kuitenkaan halua käyttää myöskään termiä ruuhkavuosi, kauhea sana! Olkoon tämä kaikki siis suloista kiirettä :)

Blogin puolella ehdin huseeraamaan sen verran, että ulkoasu koki pienen kasvojenkohotuksen. Blogin alkuvaiheissa minulla oli tapana rukata sivuja jatkuvasti uuteen uskoon, mutta kirjoituskone on toiminut blogini tunnuksena jo aika pitkään. En halunnut siitä nytkään luopua, mutta kun pitkällisen haaveilun jälkeen ostin vanhan kirjoituskoneen, joka sattuu olemaan esteettisesti äärimmäisen kaunis, päätin tuoda yläpalkkiin pientä uudistusta. Oikein kaunis omasta mielestäni, toivottavasti teistäkin!

Syyskuussa ehdin myös pariin otteeseen ihan live-elämässä vinkkaamaan syksyn ja myös tämän vuoden kiinnostavimmista kirjoista (tai ainakin osasta niitä). Kirjavinkkaus ja kirjalliset keskustelut samanhenkisten ihmisten kanssa ovat aina uskomattoman inspiroivia ja voimaannuttavia. Tykkään!

Hieman minua harmittaa, että tänä vuonna sekä Turun että Helsingin kirjamessut menevät ohitse. Peräkkäisille viikoille sattuu juuri sen verran matkustelua, että en pysty irrottautumaan messuilemaan, byhyy! Aivan paitsioon en kuitenkaan jää kirjallisista tapahtumista, sillä olen yhdessä Kirsin kirjanurkan Kirsin kanssa käyttämässä bloggaajien puheenvuoron Ääni kirjalle! -seminaarissa lokakuun lopussa. Toivottavasti tapaan siellä paljon vanhoja ja uusia tuttuja.

Eikä muutenkaan sovi valittaa, sillä myös Kirjakantti on jo ihan kulman takana. Suunnittelu alkaa olla loppusuoralla ja 20.-22.11. Kuopiossa saadaan jälleen kerran nauttia lämminhenkisestä ja laadukkaasta kirjallisuustapahtumasta. Jos olet kirjabloggaaja ja olet kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan, otathan yhteyttä minuun! Saa toki ottaa yhteyttä, vaikkei olisi kirjabloggaajakaan :)

Ihanaa kuukautta ja aurinkoisia päiviä,
Amma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...