maanantai 14. syyskuuta 2015

Steven Englund: Grace - Monacon ruhtinatar



Jokakesäinen tapani on ollut lukea elämäkerta. Luen niitä kyllä muutenkin, mutta kesällä aikaa ja keskittymiskykyä tuntuu olevan enemmän kuin arkena. Tänä kesänä elämäkerta jäi myöhäiseen (tosin kaikista kauniimpaan) kesään ja yli 600-sivuinen Grace - Monacon ruhtinatar veikin kuukauden päivät työ- ja päiväkotirumban pyörteissä. Jos kyseessä olisi ollut yhtään pitkäpiimäinen kirja, olisin kyllä antanut periksi, mutta onneksi Steven Englundin kerronta oli kiinnostavaa ja sujuvaa luettavaa.

Englund ehti saada suostumuksen elämäkerralleen ennen ruhtinattaren kuolemaa. Teos ilmestyi vuonna 1984, kaksi vuotta traagisen onnettomuuden jälkeen, joka johti Gracen ennenaikaiseen kuolemaan vain 52-vuotiaana. Englund on haastatellut paljon Gracen sukua ja lähipiiriä sekä käyttänyt hyväkseen lehtijuttuja, haastatteluja ja esimerkiksi ruhtinas Rainierin muistelmia. Kirja etenee kronologisesti lähtien Philadelphiasta Kellyjen vaurastuneesta suvusta, siirtyen Grace Kellyn lapsuuden ja nuoruuden jälkeen hänen valokuvamallin ja näyttelijän uraansa. Minulle tuli yllätyksenä, että hänen varsinainen tähtiaikansa Hollywoodissa kesti vain muutaman vuoden. Elokuvatähden ura päättyi Gracen tavatessa piskuisen Monacon ruhtinaan ja mennessä tämän kanssa naimisiin. Maailman kiinnostus Gracea kohtaan ei kuitenkaan hiipunut ollenkaan, kyseessähän oli tositarina kuin sadusta. Mutta kauniin ja lahjakkaan Gracen liitto upporikkaan eurooppalaisen aristokraatin kanssa sai aikaan myös paljon kateutta ja pahanilkisyyttä, josta Grimaldin perhe sai kärsiä koko Gracen eliniän. Ja josta se kärsii edelleen. Oli suorastaan hämmentävää lukea, kuinka samantyyppisiä, liki samoilla sanoilla kirjoitettuja lehtijuttuja on viime vuosina kirjoitettu Gracen pojan, ruhtinas Albertin ja hänen Charlene-vaimonsa avioliitosta. 

Ensimmäinen kosketukseni Grace Kellyyn on 90-luvulta. Albert Hitchcockin elokuvat olivat ensimmäisiä aikuisten elokuvia, joita katsoin (vanhoja suomalaisia elokuvia lukuunottamatta). Kelly jäi niistä mieleeni, mutta meni kauan, ennen kuin osasin yhdistää hänet Monacon ruhtinaalliseen perheeseen. Jostakin syystä olen aina ollut tunnistavani Gracessa jotain itselleni tuttua ja tunne vain voimistui Englundin kirjaa lukiessa. Huomasin, että itsessäni on paljon samoja luonteenpiirteitä kuin hänessä, vaikka toisaalta todellinen Grace on tainnut jäädä suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Grace Kelly on muistetaan loppujen lopuksi muista ansioista kuin näyttelijänä. Hän oli lupaava näyttelijä, mutta hänestä ei ehtinyt tulla loistavaa näyttelijää lyhyeksi jääneellä elokuva-urallaan. Tosin Kelly ehti mm. voittaa Oscarin, joten hänen taitojaan ei missään nimessä pidä väheksyäkään. Se, mikä Kellyssä oli ja on kiehtovaa, oli hänen luontainen, jopa yläluokkainen, hillitty olemuksensa. Mainitaan vertailun vuoksi toinen 1950-luvun suuri naisnimi Hollywoodissa, Marilyn Monroe. Upea nainen hänkin, mutta julkisuuskuvaltaan kovin erilainen kuin viileä ja salaperäinen Kelly.

Englundin kirjan julkaisusta on kulunut aikaa 30 vuotta. Toisaalta se näkyy kaikessa ja toisaalta ei missään. Englund, joka alussa ilmaisee Kellyä kohtaan tuntemansa ihailun, käsittelee toki päähenkilöä paikoin varsin silkkihansikkain, onhan kuolemasta kulunut vasta pari vuotta ja lähipiirissä tehtyjä haastatteluja leimaa kaipuu. Toisaalta monet hänen lähteensä ovat kenties autenttisempia kuin nyt vuosikymmeniä myöhemmin säännöllisin väliajoin ilmestyvissä naistenlehtien artikkeleissa. Itse karsastin Englundin aika pitkälle menevää psykologista analyysiä, joka laittoi varsin uskaliaasti ajatuksia henkilöiden mieleen ja suuhun. Toisaalta huomiota kiinnitti kielteisessä mielessä myös amerikkalaisuus, rapakontakaisesta näkökulmasta moni eurooppalaiselle täysi normaalia asia on ihmettelynarvoista.

Nimestään huolimatta kirja on paljon muutakin kuin vain Gracen elämäkerta. Erityisesti Monacon historiaa ja yhteiskunnallista kehitystä kuvataan varsin paljon. Tämä ei välttämättä ole yksinomaan positiivinen seikka, mutta itselläni tuntemus jäi vahvasti positiiviseksi, sillä eipä tuosta eriskummallisesta lilliputtivaltiosta, puhumattakaan sen menneisyydestä, juuri mitään aiemmin tiennyt. Esimerkiksi Monacon tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta ja osittain arveluttavastakin maineesta mielipiteitä muodostaessa on hyvä tiedostaa niitä taustoja, jotka kehitykseen ovat vaikuttaneet. Monacon ruhtinattaren elämä vaikuttaa yhtä aikaa hirveältä ja toisaalta sympaattiselta, vai mitä sanotte sellaisista ruhtinattaren velvollisuuksista kuin käsityömyymälän tai kukkasommitteluseuran perustamisesta?

Steven Englundin Grace - Monacon ruhtinatar oli kiinnostava teos ja varmasti kaikille kaltaisilleni puolirojalisteille ja toisaalta elokuvamaailmasta kiinnostuneille juuri sopivaa luettavaa. Itse näin kuitenkin kaipaamaan myös toista versiota, sen verran voimakkaasti elämäkertakirjurin omat arvot ja ajatukset nousivat tekstissä esille. Olisiko kellään lukusuosituksia?

Steven Englund: Grace - Monacon ruhtinatar 1985 
Grace of Monaco 1984 
WSOY Bon Pokkari 
Suomentanut Hanna-Liisa Timonen 
647s.

7 kommenttia:

  1. Grace Kellyn tarina on kaikkinensa mielenkiintoinen. Näyttelijättärenä hänen uransa olisi suonut jatkuvan pidempäänkin ja olisi ollut mielenkiintoista saada nähdä, mihin saakka se olisi kantanut. Ainoastaan yhteen toiseen teokseen olen törmännyt: "Seurapiirien kuningatar Grace Kelly", Donald Spoto, Helsinki-kirjat, 2010, jota toisin kuin Engdahlin versiota, en ole lukenut. Ehkä vinkistä Sinulle iloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, mitä kaikkea esimerkiksi Kelly ja Hitchcock olisivat saaneetkaan vielä aikaan!
      Kiitos vinkistä, olen muistaakseni lukenut Spotolta Monroe-elämäkerran ja pidin siitä, joten ehdottomasti varteenotettava suositus!

      Poista
  2. Toinen puolirojalisti täällä, tervehdys! (Tai melkein kuninkaallinen vilkutus :)) Tämäpä kiehtovan oloinen kirja. Gracessa on aina ollut jotain hohtoa, rakastan hänen elokuviaan.

    Mieleeni ei juuri nyt tule elämäkertoja, mutta oletko lukenut Sam Wassonin kirjaa Auringonnousu Manhattanilla? Siinä kuvataan kiehtovasti Aamiainen Tiffanylla -leffan syntyä ja mm. Audrey Hepburnin persoonaa. Audrey H. on Grace Kellyn ohella tyylikkäimpiä näyttelijöitä, joita mieleeni tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaallinen päännyökkäys täältä sinulle, Katja :D
      Kiitos vinkistä, todellakin kiinnostavan oloinen kirja. Itsekin mietin, että Hepburnissa on samanlaista hohtoa kuin Kellyssä. Englund taisi verrata näitä kahta näyttelijää jotenkin sillä tavalla, että Kelly on aristokraattinen ja Hepburn enempi keijukaismainen. Näin pitkälle en ole mennyt omassa analyysissäni, mutta yhtä kaikki, ikoneja molemmat!

      Poista
  3. Grace Kelly kiinnostaa minuakin. Minä vertaisin häntä ehkä Greta Garboon. Minulla on muuten arvonta, jossa on yhtenä kirjana kuninkaallisista kertova kirja, siinä on kuvia Monacoonkin liittyen. Ihan vain kuriositeettina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greta Garbossa on tosiaan paljon samaa. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta, kipaisen tutustumaan!

      Poista
  4. En ole yhtäkään Grace Kellyn elokuvaa nähnyt, mutta meillä on kotona viewmaster-kiekko Gracen ja Rainerin häistä, sitä tuli pienenä veivattua ihan urakalla :D Kävin myös kuusi vuotta sitten Monacossa ja siellä eräässä kirkossa, jossa Kellyn hauta oli. (Tai en kyllä ihan muista, oliko se hauta vaiko pelkkä muistolaatta.)

    Muita suositeltavia elämäkertoja ovat Donald Spoton Lumous-Audrey Hepburnin elämä ja Rob Jovanovicin Kate Bush-elämäkerta. Tällä hetkellä on kesken Kate Bush ja musiikin lumo, en muista kirjailijan nimeä, mutta hyvältä sekin vaikuttaa :) Ainakin yksityiskohtaisempi kuin Jovanovicin kirja.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...