perjantai 12. kesäkuuta 2015

Dekkariviikolla muistellaan menneitä 3: Eeva Tenhunen ja Kirkkosaaren kuolemapäivät


Jokohan tänä kesänä selviäisin lukemaan Eeva Tenhusen Kuoleman savolaiseen tapaan? Yläsavolaiseen maalaismiljööseen sijoittuva dekkari on ollut lukulistallani iät ja ajat, ainakin kolme vuotta. Nyt kyllä painan sen mieleen seuraavaa kirjastoreissua varten.

Blogin kätköistä löytyy sen sijaan Tenhusen Joka uniinsa uskoo. Tällä kirjalla on aivan erityinen paikka mielessäni, se nimittäin sijoittuu Pielavedelle, synnyinkuntaani ja siellä vieläpä mieheni kotikylään. Ja tulevaan/nykyiseen loma-asuntokylääni. Ehkä siis tämän seikan ja viidentoista mieheni kanssa yhdessä vietetyn vuoden jälkeen uskallan jo sanoa, että omalle kylälle. Pielaveden Kirkkosaaresta nimittäin löytyy vanha kellotapuli ja hautausmaa. Tuolla sijaitsi Pielaveden kirkko (tiedättehän, ahtaat paekat niinkun Pielaveen kirkossa) ja kirkonkylä aina 1870-luvulle saakka. Uuden ja nykyisen kirkon myötä kirkonkylä siirtyi nykyiselle paikalleen mantereen puolelle ja sen sai aikaan kirkkoherra Carl Henrik Ståhlberg. Hän taas on minulle tärkeä henkilö, sillä vietin opiskeluaikana useamman vuoden miehen värikkäitä vaiheita tutkien ja syntyipä aiheesta kokonainen elämäkertakin.

Tuolla vanhalla hautausmaalla on muun muassa joukkohaudat ja muistomerkki kahdelletuhannelle nälkään ja sen seurauksiin kuolleelle vainajalle suurten nälkävuosien ajalta. Tutkimusaiheeni myötä jouduin myös tähän surulliseen ajanjaksoon perehtymään ja sitä myötä tunsin suurta mielenkiintoa Aki Ollikaisen Nälkävuotta kohtaan, mistä mielihyvällä panin merkille perehtyneisyyden taiteellisen vaikutelman lisäksi. Nyt viikonloppuna pistäytyessä taas noilla seuduilla, aion lukea loppuun Ollikaisen uuden romaanin, Mustan sadun. Se tosin sijoittuu Tattarisuolle, ei Kirkkosaareen, joten ei siitä tämän enempää tässä yhteydessä. Anteeksi rönsyilyni, pääsen kohta itse asiaan.

Tapulin vieressä on nykyään yksityisomistuksessa oleva kappalaisen pappila ja tähän rakennukseen sekä sen ympäristöön sijoittuu Joka uniinsa uskoo. Mutkittelevan alustukseni jälkeen ymmärrätte, että seutu on mitä oivallisin miljöö murhamysteerille. Paikallistuntemusta omaavalle lukijalle on sinänsä harmillista huomata, että Tenhunen on imenyt paikasta inspiraationsa, mutta muuten sommittelut rakennuksen lähiympäristöineen oman mielikuvituksensa mukaisesti. Romaanin tapahtumapaikkoja on siis turha etsiä oikeasta ympäristöstä.

Olen lukenut tämän dekkarin kahteen kertaan ja pakko myöntää, että suurin viehätys taitaa piillä paikallisvärissä. Kuitenkin on sanottava, että juoni on varsin kihelmöivä. Vai mitä sanotte siitä, että Kirkkosaaressa vietetään kuolemapäiviä? Vilkaiskaapas sivun yläosasta löytyvän linkin kautta, mitä olen kirjasta kirjoittanut kolme vuotta sitten. Sieltä löytyy myös pari kuvaa tapulista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...