sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuinka kävi yöpöydän kirjapinolle eli helmikuun kooste

Minulla oli helmikuulle selkeä tavoite. Madaltaa jo vaarallisiin korkeuksiin nousevaa kirjapinoa sängyn vierestä. Valitsemani metodi oli hyvin yksinkertainen: kun edellinen kirja oli luettu, otin kiltisti pinosta seuraavan, enkä edes yrittänyt haahuilla muualle. Jo ennakkoon epäilin hankkeeni onnistumista, sillä helmikuu on tunnetusti lyhyt kuukausi ja tiesin sen ennakkoon myös hyvin työteliääksi. Kuinkas sitten kävikään?









TADAA!

                                               

Kuvia vertailemalla voi päätellä kaksi asiaa. Ensinnäkin, luonnonvalo on lisääntynyt kuukuden aikana huomattavasti ja yhtä huomattava on myös kirjojen vähentyminen. Marja Björkin Mustalaisäidin kehtolaulu  tuossa taustalla on parhaillaan luvussa, joten kokonaan koskemattomina odottaa vain kolme teosta. Jei!

Mitä sitten luin: kehuin juuri pitäytyneeni pelkästään kirjapinon kirjoissa. Hah. Valehtelin. Ensiksikin esittelin Tilly Walnesin valloittavan Pistoksissa-kirjan, jokaisen wannabe-diy-ompelijan aapisen. Lifestyle- ja tietopuolta edusti myös Heidi Paajalan Pikkukokin keittokirja, joka on perheessämme osoittautunut hyödylliseksi opukseksi. Niinikään yöpöydän antimien ulkopuolelta kuuntelin äänikirjana Siri Kolun Me Rosvolat ja Vaakunaväijyn. Sivumennen sanoen, kuten FB-seuraajani tietävät, hamstrasin eilen Me Rosvoloita Suomalaisen alesta. Kohta meillä on koko sarja myös kovakantisena versiona!

Yöpöydältä luettavaksi sen sijaan tarttui ensimmäisenä Hilja Valtosen Opettajan villikko. Kirja yllätti ja jätti nälkää lukea Valtosta taas enemmänkin. Paluuta vanhoihin suosikkeihin edusti myös Eeva Joenpellon Ei ryppyä, ei tahraa. Se oli eittämättä haastavin tässä kuussa lukemistani kirjoista, mutta toisaalta myös voimakkain lukuelämys. 

Liane Moriartyn Hyvä aviomies tarjosi taattua viihdettä, mutta herätti myös ajattelemaan perustavanlaatuisia kysymyksiä ja juuri se tuntuu olevan onnistuneen lukukokemuksen kaava ainakin minulle.

Vielä kuun lopussa ehdin sukeltaa myös elokuvien maailmaan Juha Virkin Sohvaperunan leffaraamatun muodossa.

Vähäisimmäksi saavutukseksi ei suinkaan jää se, että kuuntelin Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäisen osan äänikirjana, mutta siitä en ole ehtinyt vielä blogata. 


Kiireisen kuukauden jälkeen voin siis huokaista tyytyväisenä. Vaikka monet viikot olivat hektisiä, otin kaiken häpeilemättömästi takaisin ja luin vapaa-ajalla paljon vaakatasossa ja koivet ylhäällä maaten. Erityisesti Joenpellon ja Moriartyn parissa tuli luettua ihan "vanhojen hyvien aikojen" malliin tunnista toiseen, sivuja ahmien.

Happy endkö? Yöpöytäni ei enää natise liitoksissaan ja on muutenkin silmää hivelevämpi?
En nyt sanoisi.
Öh.


                                               

3 kommenttia:

  1. Nauroin, kun luin! Minulla on kun on yhtä huojuva pino yöpöydällä.. ;-)

    VastaaPoista
  2. :-D

    Jotenkin niitä kirjoja vaan hiipii nurkkiin ja yöpöydälle nopeammin kuin vanhoja ehtii lukea. Hieno suoritus kuitenkin! ;-)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...