Tietokirjat Amman lukuhetkessä vuonna 2013

Lupasin vuosi sitten itselleni lukea entistä enemmän tietokirjallisuutta ja näin teinkin. Huomaan nauttivani hyvästä asiaproosasta vuosi vuodelta enemmän, parhaimmillaan se paitsi sivistää myös koskettaa. Keskinkertaisena yleensä ainakin sivistää jollakin tasolla. Sen sijaan kaunokirjallisuuden suhteen tunnen olevani entistä krantumpi: puolivillaisesta kun ei jää käteen oikein mitään.
Sormeni suorastaan syyhyävät, sillä tässä kuussa kirjablogistania äänestää ensi kertaa myös parhaista tietokirjoista. JEE! Ääneni annan silloin, mutta tähän postaukseen olen halunnut koostaa kaikki viime vuoden aikana lukemani tietokirjat.


Kuten huomaatte, tietokirjojen määritelmä on tällä kertaa hyvin laaja. Mukana on tiukkaa asiaproosaa, raporttimaista tietoteosta, esseitä, keittokirjoja ja kuvateoksia. Tuumin, että mitä enemmän kirjoja on esillä, sen parempi eli jokaiselle jotakin! Älkää tietopuritaanit suuttuko :)








Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä








Kommentit

  1. Mielenkiintoisia ja kauniita kirjoja. Erityisesti näistä kiinnostaisi Vahvaksi rakastetut lapset, Kinuskikissa leipoo ja Ikuinen säätö. Pitääpä laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoisia kirjoja, josta olen selaillut vain Lumoavaa Joulua. Kiinnostaisi kovasti tutustua itsekkin tuohon Äitikorttiin ja Vahvaksi rakastetut lapset. Sitten tietenki kirjabloggarina kiinnostaa kirjablogi kirja. :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen valikoima! Rivien välissä, Kyllitäti, Mercury ja Chaplin kiinnostaisivat näin äkkipäätään arvioiden eniten...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti