Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta


Pohjois-Korean olemassaolo rassaa minua. Se on niin kuin selässä oleva sietämätön kutina, joka vaivaa vähän koko ajan, mutta jota ei millään pysty raapimaan. En liene ainoa tuntemuksineni, mutta siitäkin huolimatta jälleen hurjissa otsikoissa oleva diktatuuri porskuttaa eteen päin, joskin onnahdellen. Länsimaalaisia vaivaa jonkinlainen turtumus Pohjois-Korean suhteen. Itse havahduin tähän asiaan pari vuotta sitten lukiessani Barbara Demickin Suljettu maa -Elämää Pohjois-Koreassa -teosta. Pohjois-Korea on vähän niin kuin sketsivaltio. Mahtipontiset uutisankkurit, pompöösit sotilasparaatit, nukkavierut olemukset ja pulska johtaja saavat meidät pikemminkin huvittuneiksi. Se tosiasia, että miljoonat ihmiset näkevät nälkää maassa, jossa ei ole minkäänlaista demokratiaa tai mielipiteen vapautta, unohtuu.

Blaine Hardenin Leiri 14 paljastaa jotakin vieläkin hirveämpää, nimittäin vankileirien todellisuuden. Todeksi sitä ei tosin tahtoisi uskoa. En luule olevani ainoa lukija, jonka mieleen ensimmäisten kymmenten sivujen aikana hiipi useinkin epäilys tarinan todenperäisyydestä. Mieli halusi suojella itseään järkytykseltä. Vaikka Shing Dong-hyuk ei ehkä meidän mittapuullamme mitattuna olekaan täysin luotettava todistaja, ei silti ole syytä epäillä, etteikö hänen tarinansa olisi totta. Harden vyöryttää säälimättä sivu sivulta lukijan eteen väkivaltaa, epätoivoa, ilmiantoja ja ihmisarvon kertakaikkista riistämistä. Pakkotyö, silmitön väkivalta ja murhat eivät itse asiassa edes ole kirjan pahinta antia. Kaikista hirveintä on se, kuinka vangeilta on riistetty myös inhimillisen olemassaolon perusta tuhoamalla terveet mahdollisuudet ihmissuhteisiin. Päähenkilö Shingin suhde äitiin on alusta pitäen epäterve ja kaikkiin muihin ihmisiin Shing suhtautuu potentiaalisina vastustajina. Pikku pojalla ei ole kavereita, ainoastaan muita lapsia, jotka kilpailevat samasta, liian vähäisestä ruoasta. Jo pienestä pitäen Shingille on opetettu, että hän on paha ja saastainen perheensä syntien tähden. Ainoa tapa puhdistaa itseään on tehdä mukisematta töitä ja ilmiantaa muita vankeja, jos nämä syyllistyvät rikkeisiin. Tai edes suunnittelevat niitä. Shing on valmis vaikka mihin, jos tarjolla on ylimääräinen kaaliannos. Kun Shing vahingossa tiputtaa ja rikkoo ompelukoneen, häneltä katkaistaan sormi. Kun äiti ja veli jäävät kiinni pakoyrityksestä, hiillostetaan 13-vuotiasta poikaa tulella.

Jos Shingin tarina vankileiriltä on järkyttävä, yhtä uskomaton on myöskin hänen pakotarinansa. Jonkinlaista fatalistista uskoa johdatukseen on pakko tuntea tarinaa lukiessa. Paon onnistuminen on ollut niin monista pienistä asioista kiinni. Todellä hyväksi kirjan nostaa loppuosa, jossa kuvataan Shingin vaikeuksia sopeutua vapaaseen maailmaan. Mitä muuta voisi odottaakaan ihmiseltä, jolla ei ole ollut normaaleja ihmissuhteita, ei kiintymystä ja sen osoituksia, ei mitään muuta eettistä jalustaa kuin vankileirin ihmisarvoa polkevat säännökset ja vartijoiden mielivalta?

Natsien keskitysleirit toimivat vain muutaman vuoden saaden hirveää tuhoa aikaiseksi. Vaikka Pohjois-Koreassa ei tiettävästi ole suoranaisia tuhoamisleirejä, ei vangin henki ole leireissä minkään arvoinen. Nämä leirit ovat toimineet jo vuosikymmenten ajan ja niitä perustetaan koko ajan lisää. Hardenin haastattelemat avustustyöntekijät tuskailevat, kuinka vähän Pohjois-Korean asia herättää ihmisissä kiinnostusta. Yksikään upporikas maailmantähti ei ole noussut tukemaan Pohjois-Koreaa. Vaikka Etelä-Korea tukee voimakkaasti pohjoisesta saapuvia loikkareita, ei suurta kiinnostusta niemimaan yhdistymiseen ole. Kuinka kalliiksi yhdistyminen tulisikaan? Jo loikkareiden sopeutuminen Etelä-Korean elämäntyyliin on vaikeaa. Kuinka vaikeaa olisi kokonaisen aivopestyn kansakunnan sopeutuminen, joista enää harva muistaa aikaa ennen Korean sotaa ja jonka merkittävä osa kärsii kognitiivisista vaikeuksista sekä alentuneesta suorituskyvystä aliravitsemuksen seurauksena? Kiinalla on omat sotilaspoliittiset syynsä pitää Pohjois-Koreaa puskurivaltiona vaurasta Etelä-Koreaa vastaan. Eikä unohtaa sovi Pohjois-Korean ydinaseuhittelua, mikä laskee länsimaiden innostusta puuttua tilanteeseen.

Niinpä koko maailma odottaa sitä, että Pohjois-Korea romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Hardenin kirjassa näkyy toiveikkuus siitä, että vallanvaihto ja heikko uusi johtaja jouduttaisi kehitystä. Viime kuukaudet ovat kuitenkin osoittaneet, että Kim Jon-unilla ei ole minkäänlaista aikomusta hellittää vallan kahvasta. Sillä aikaa kun Kimin dynastia nauttii luksuselämästä (mikäli siis pysyy hengissä, toisin kuin diktaattorin sedälle kävi viime vuoden lopulla), näkee tavallinen kansa nälkää, vangeista puhumattakaan.

Leiri 14 oli kuin painajaisuni, joka oli pakko katsoa loppuun asti. Minulle se aiheutti lukujumin, sillä vaikka yöpöydällä odottaa kiinnostava kirja, en ole saanut luetuksi sivuakaan moneen päivään. Sen sijaan olen lukenut netistä yhä karmeampia Pohjois-Koreasta kantautuvia uutisia, katsellut satelliittikuvia laajenevista vankileireistä. Todellinen ensimmäisen maailman ongelma valittaa, että tuli pikkuisen paha mieli pohjoiskorealaisten puolesta. Mutta toisaalta, ehkä asiat muuttuvat juuri sillä tavalla, että yhä useammalle tulee vähän epämukava olo. Ja toivottavasti tämä kirjaesittelykin siihen osaltaan vaikuttaa. Toivon, että mahdollisimman moni lukisi Hardenin kirjan pelottelustani huolimatta. Ja jos tämä on jo luettu, suosittelen ehdottomasti myös Demickin kirjaa (linkki alhaalla). Siinä missä Leiri 14 kuvaa vangin elämää, selviää Suljetusta maasta, millaista elämä on niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä. Eipä kovin kaksista sekään.

Barbara Demick: Suljettu maa 

Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta
Gummerus/Elisa Kirjan e-kirja 2012
195s.

Kommentit

  1. Minulla on ollut tämä kirja odottamassa lukuvuoroaan. Taidampa ottaa tämän seuraavaksi luettavaksi. Tuo Suljettu maa kirjakin oli melkoisen ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista kuulla, millaisia ajatuksia kirja sinussa herätti. Suljettu maa oli tosiaan hyvä, ehkä siinä mielessä parempi, että se kertoi siitä, millaista elämä P-Koreassa on tavallimillaan. Leiri 14 taas kertoo, mitä se on karmeimmillaan.

      Poista
  2. Hyvä postaus tärkeästä kirjasta ja tärkeästä aiheesta, jolta ei saisi sulkea silmiään.
    Minulla odottelee hyllyssä usemapi Pohjois-Koreaa käsittelevä kirja. Nimenomaan Suljettu maa. Aion ne lukea tämän vuoden aikana. Mutta aihe ei silti ole uusi, valittettavan tuttu ja paljon luettu. Ja käsittämätöntä, etteivät ihmiset tee asialle mitään! Ja tarkoitan nyt heitä, jotka sille voisivat jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, samaa minäkin olen ihmetellyt monta vuotta. Ymmärrän kyllä, ja nyt tämän luettuani vähän paremmin, miksi asia on vaikea. Mutta toisaalta, samanlaisia syitä oli varmaan niillä, jotka antoivat natsien tehdä, mitä tekivät.
      Otan mielelälläni vastaan hyviä lukuvinkkejä, jos luet Pohjois-Korea kirjallisuutta enemmänkin tänä vuonna!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen arvio todellakin eikä ole vaikea yhtyä kutinaasi. Minulla tuo kirja odottelee tässä pöydällä: päätin jo, että luen sen seuraavaksi. Luvassa lienee melko silmiäavaava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi kirjasta! Onhan se aika hurjaa luettavaa.

      Poista
  4. Pohjois-Korea on todellakin melkein kuin sketsivaltio, paitsi, että se on todellisuutta. En ymmärrä miten sen olemassaolo on mahdollista tänä päivänä. Aina, kun sitä ajattelee alkaa ahdistaa. Tulee niin voimaton olo. Kokonainen kansa elää siellä aivan helvetillisissä oloissa, eivätkä länsivallat tee MITÄÄN. Mutta mitä voisi tehdä?

    Eräs tuttuni kävi viime vuonna Pohjois-Koreassa turistina. Olin siitä todella pöyristynyt, mutta hän väitti, että tiiviimmät suhteet muun maalaisiin ovat maan ainoa toivo muuttua tai avautua. En tiedä. Ahdistava ja tuskastuttava aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tuo turismi-asia! Jäin oikein miettimään, että minä varmaan menisin Pohjois-Koreaan, jos olisi mahdollisuus. En sitten tiedä, miltä se tuntuisi. Alkaisiko ahdistaa, vai mitä. Samantyyppinen dilemma on myös päättäjillä: tukeako Pohjois-Korean johtoa antamalla ruoka-apua vai antaako ihmisten nääntyä nälkään. Tämä on niin hankala ja vaikea asia, että on vaikea määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sama ongelma muuten on myös tämän kirjan päähenkilöllä. Hänen pakonsa vuoksi monet ihmiset ovat kärsineet, jopa kuolleet. Mutta onko se hänen vikansa vai systeemin vika? Todella epäinhimillinen kysymys.

      Poista
  5. Minä jäin kirjan luettuani miettimään mitä ihmetta Pohjois-Korealle pitäisi tehdä? Juuri tuo päättäjien dilemma: antaakko ruoka-apua vai kansan nääntyä nälkään? Tavallaanhan sillä ruoka-avulla Pohjois-Koreaa pidetään pystyssä, ja ruoka-avusta huolimatta kansa nälkiintyy. Kirjan mukaan ainakin ruoka-avusta suurin osa päätyy muualle kuin tavalliselle kansalle. Olisiko siis syytä lopettaa kaikki avustaminen ja katsoa kuinka nopeasti koko yhteiskunta luhistuu?

    Pohjois-Korean ongelma on minusta myös se, ettei heillä ole mitään kansainvälisesti kiinnostavaa luonnonrikkautta. Yhdysvalloilla ei ole "riittävää" motivaatiota puuttua diktatuuriin kun ei ole taloudellista painoarvoa. Sama ongelma on Keski-Afrikan valtioilla suhteessa vaikka Pohjois-Afrikan valtioihin. Toisilla on jotain mikä kiinnostaa maailmanlaajuisesti ja siksi heidän sisällissotiinsa puututaan. Toisten taas annetaan tappaa toisensa ihan rauhassa.

    Ja kuinka paljon pitää puuttua? Lähteekö muutos kuitenkin sieltä kansasta itsestään eikä ulkopuolelta?

    Kirja oli kammottava, mutta tosiaan hyvin kirjoitettu. Pidin siitä, että kirjoittaja asetti kyseenalaiseksi päähenkilön tarinan ja tarkasteli sitä monista näkökulmista esitellen samalla Pohjois-Korean tilannetta eri lähteiden avulla.

    VastaaPoista
  6. Luin Barbara Demickin, Suljetun maan muutama vuosi sitten ja se todella avasi silmät, vaikka paikka paikoin oli vaikeaa uskoa sitä kaikkea todeksi. Ihmisten totaalinen manipulointi on todella pelottavaa. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, tämä kirja lähti heti lukulistalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti