torstai 31. lokakuuta 2013

Robert Galbraith: Käen kutsu


Robert Galbraithin Käen kutsu on J.K. Rowlingin ensimmäinen salanimellä julkaistu dekkari. Kovin pitkään salaisuus ei kylläkään pysynyt piilossa. Käen kutsua on sittemmin käännetty kuumeisesti kielelle jos toiselle ja uutta osaa sarjaan odotellaan. Rowling-fanina kirjaan tarttuminen oli minulle itsestään selvyys, enkä joutunut pettymään. Jonkin verran ristiriitaisen olon kirja kuitenkin jätti. Siispä pitkästä aikaa Amman lukuhetkessä, bloggaaja väittelee itse itsensä kanssa!

Yksityisetsivä Cormoran Strike

Cormoran Strike on kyllä ehkä siistein etsivä nimi, mitä tiedän. Ainoastaan Mr. Holmes pystyy parempaan. Strike on myös hyvin kiinnostava ja ristiriitainen hahmo. Hänen menneisyytensä on kiehtova kokoelma seurapiiriliitoa ja rappiotiloja. Striken menneisyyttä ja hänen piirteitään ihmisenä luodataan syvältä ja lukijan on helppo samastua päähenkilöön.

Paitsi että vähempikin syväluotaaminen olisi riittänyt. Tajuan kyllä, että kun ollaan luomassa kirjasarjaa, pitää ensimmäisessä osassa pohjustaa kunnolla. Mutta toisaalta, tarvitseeko lukijan tuntea päähenkilö perin pohjin? Jos nyt mietitään vaikkapa Sherlock Holmesia, kuinka paljon lukija tuntee hänen mielenliikkeitään ja elämänsä kipupisteitä? Niitä voi vain arvailla, mutta siitä huolimatta se ei vähennä salapoliisin kiehtovuutta vähääkään.

Robin Ellacott

Sattuman oikusta Strike saa tilapäiseksi sihteerikseen juuri kihlautuneen Robinin. Robin onkin melkoinen pakkaus eläessään unelmaansa todeksi yksityisetsivän toimistossa. Strike on kaikessa kummallisuudessaan kiehtova, mutta Robin on se henkilö, jonka kenkiin lukija astuu.

Robin, siis ihan oikeasti, Robin??? Kun uskollisia Robin-apulaisia jaettiin, oli Batman ensimmäisenä jonossa.


Tarina

Kirja alkaa hyvin raflaavasti. Kuvankaunis malli Lula Landry putoaa kotinsa parvekkeelta katuun ja menehtyy. Alkaa ennennäkemätön mylläkkä, kun media kaivelee kaikkia tapauksen yksityiskohtia. Lopulta kuolema todetaan itsemurhaksi, mutta Lulan veli ei halua hyväksyä sitä. Tässä vaiheessa kuvaan astuu Cormoran Strike. Kirjailija kieputtaa ja pyörittää lukijaa niin, että välillä heikottaa. Henkilöitä on paljon ja Cormoranin yksityiselämä ja menneisyys sotkeutuvat nykyisyyteen ja toimeksiantoon. Erinomainen tarina!

Mutta vähän hidas ja pitkä. Kaikki kiemurat eivät olleet lopputuloksen kannalta olennaisia. Tarinassa on jonkin verran turhaa toistoa ja tyhjäkäyntiä, mikä ei ole hyvä juttu juonivetoisessa dekkarissa.

Murhaaja

Galbraith pitää lukijaa jännityksessä pitkään. Jossakin vaiheessa Strike alkaa ärsyttävästi vihjailla tietävänsä murhaajan, mutta ei vahingossakaan paljasta mitään ennen loppua.

Jostakin syystä arvasin murhaajan silti aika varhaisessa vaiheessa. Lakkasin kuitenkin uskomasta teoriaani, sillä se ei tuntunut uskottavalta. Enkä ole varma, oliko ratkaisu sitä lopussakaan. Motiivi oli mielestäni vähän hämärä. 

Kuvailu

Kaikki Rowlingia lukeneet tietävät, että eläväinen kuvailu on yksi hänen tavaramerkeistään. Myöskään Galbraith ei tuota siinä suhteessa pettymystä. Minulla ei kyllä ole aavistustakaan, millainen väri on ankanmunansininen ja tuntuu hieman epäuskottavalta, että Cormoran Strikekaan sitä tietäisi. Pidän silti siitä mielikuvasta, minkä sana herättää.

Mutta tässäkin vähemmän olisi ollut enemmän. Kuvailu olisi kaivannut reipasta karsintaa ja tiivistystä. Kun kerrotaan sairaan ihmisen luona vierailusta, tuntuu jonkin verran liioitellulta kuvata yhden aukeaman aikana kolme kertaa ruumiista leijailevaa mätänemisen hajua. 

Pituus

En ole pitkien kirjojen ystävä. Reilut neljäsataa sivua on ihan hyvä pituus. Lukeminen ei jää pikapyrähdykseksi, muttei toisaalta veny maratoniksikaan.

Tiivistystä kirja olisi kuitenkin kaivannut, kuten useampaan otteeseen olen jo maininnut. Dekkarin ei tarvitse olla täyttä toimintaa joka hetki, mutta turha paikallaan polkeminenkin on turhauttavaa.

Summa summarum

Kaiken kaikkiaan kirja jätti hyvän jälkimaun suuhun. Rowling näkyy osaavan kirjoittaa melkeinpä mitä vain ja millä nimellä tahansa. En tiedä, miten olisin kirjaan suhtautunut, jos en olisi tiennyt kirjailijan henkilöllisyyttä. Olisin varmaan pitänyt kirjaa ihan kohtuullisena keskivertodekkarina. Myönnän, että nyt tunnen jonkinlaista Rowlingin taikapölyä ympärilläni. Odotan kuitenkin ihan vilpittömän innokkaasti jatkoa Cormoran Striken seikkailuille. Lisää dynaamisuutta kerrontaan ja Iso-Britannia on saattanut saada uuden klassikkodekkarin.

Robert Galbraith: Käen kutsu
Otava 2013.
463s.
Suom.Ilkka Rekiaro
Arvostelukappale.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kissa kissa kissa (Tuula Korolainen, Virpi Talvitie)


Joku on lukenut blogiani tarkasti. Näin epäilen, sillä jokin aika sitten postilaatikosta löytyi Tuula Korolaisen kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Kissa Kissa Kissa. Runoteos (sillä sellaisena tätä pidän, vaikka kuvituksensa puolesta tämä on myös lastenkirja) on Amman lukuhetkessä tuikiharvinainen tapaus, sillä lyriikantajuni on rautakangen tasoa. Mutta ehkä ongelma onkin siinä, että yleensä runot kertovat (minulle) vääristä asioista! Nimittäin nämä kissarunot ja -lorut saivat hyvälle tuulelle, mutta myös koskettivat ja herkistivät. Ja olen aivan varma, että niin käy jokaiselle kissanystävälle tätä kirjaa lukiessa.


Kissa kissa kissa huokuu kissan sielunelämän syvää tuntemusta. Perinteisessä kissa vs. koira -keskustelussa käy hyvin usein selville, että toinen osapuoli ei vain tajua eläintä. Minä en esimerkiksi ymmärrä koiria, ne ovat mielestäni ahdistavan lähimmäisriippuvaisia otuksia. Tiedän, etten vain tajua. Sama se on kissojenkin kanssa. Korolainen ja Talvitie sen sijaan ymmärtävät kissan valloittavuuden. Kissan piirtäminen on äärimmäisen vaikeaa. Kuka tahansa tietää, miltä kissa näyttää, mutta kissan sielunelämän vangitseminen kuvaan onkin jo sitten hankalaa. Virpi Talvitie on selkeästi viettänyt kissojen kanssa aikaa ja kurkistanut (kuvaannollisesti) turkinkin alle.



Kissan elämä tulee kirjassa varsin kattavasti käsitellyksi. Kaikki alkaa käytänöllisellä runolla Miten ihminen käynnistetään. Lopussa taas liidellään kissaenkelin mukana ja mennään unien maailmassa aina muinaiseen Egyptiin asti. Välissä kissanelämää tarkistellaan monelta kantilta. Ääneen pääsee yhtä hyvin vanhan ajan navettakissa Mirri-mummo kuin näyttelyssä keimaileva Kasimir. Runossa Mimosa mökillä kaupunkilaiskissa kärsii mökillä sätkivien särkien seassa, katkaravuista haaveillen. Pilli ja Pulla taas kertoo syrjäytyneiden nuorten kollien tarinan. Catmanin paluussa heretään riehakkaaksi ja Yön kissassa suorastaan vaarallisiksi.



Kaikista eniten pidin kuitenkin runosta Palvelutalo taivainen (Hoitaja kertoo) -runosta, joka sai kyyneleet silmiini. Jos jotakin voisi omille viimeisille hetkilleen toivoa, niin omaa harmaata Reino-kissaa saattajaksi:

Ja sen kaikki muistaa aina
miten Reino hoito saattotyön,
se meni Lempin viereen, kehräsi
sen koko pitkän yön.

Ja kun syttyi aamutähti,
Lempi hymyili - ja lähti.



Valokuvissa blogikissat Arvi ja Piiparinen.

Tuula Korolainen, Virpi Talvitie: Kissa kissa kissa
Lasten keskus 2013.
61s.
Arvostelukappale

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunnuntai-iltaa


Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille! Vaikka en niin erityisesti kellojen siirtelystä välitäkään, niin kyllä tämä yksi ekstra-tunti vuorokauteen kelpaisi vähän useamminkin käyttöön. Lisätunnista huolimatta en vielä saanut tälle päivälle kaavailemaani kirja-arviota ulos. Olen tällä viikolla ollut peräti neljissä synttärijuhlissa, joten lukeminen on jäänyt pakostakin vähemmälle. Mitä siis tekee ahkera kirjabloggaaja: käyttää vähät lukuhetkensä tehokkaasti hyväksi. Vai eivät kirjabloggaajat kykene hallitsemaan monta eri tasoa ja hahmottamaan monimutkaisia kokonaisuuksia? Ihan hyvin voi kutoa villasukkaa ja lukea dekkaria samalla :)

Suloista sunnuntai-iltaa! Palataan viikon puolivälin paikkeilla taas "asiaan"!
Amma

Ps. Kollektiivisesti kiitos muille bloggaajille messupäivityksistä! En päässyt tänä vuonna paikalle, mutta onneksi sain roikkua teidän mukananne, sosiaalisessa mediassa jopa ihan reaaliajassa!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Antti Tuuri: Alkemistit. Maallinen rakkaus

Antti Tuurin  Alkemistit. Maallinen rakkaus oli kenties haastavin Tuurin kirja, mitä olen lukenut. Kirja oli hidas, pohdiskeleva ja filosofinen kuten 1700-luvun (sala)tiedemaailmaa käsittelevälle kirjalle hyvin sopiikin. Tuurihan ei ylipäänsäkään ole mikään action-kirjailija, mutta tällä kertaa hän kirjoittaa aivan poikkeuksellisen verkkaisesti. Tempo kumpuaa luontevasti kirjan aiheesta. Maanmittari Carl Fredrik Bergklint on innostunut alkemiasta ja ruotsalaisen tiedemies-mystikon Emanule Swedenborgin kirjoituksista. Huikentelevainen vuorikapteeni, Swedenborgin seuraaja August Nordenskiöld houkuttelee Bergklintin luokseen Uuteenkaupunkiin valmistamaan kultaa, Viisasten kiveä ja Uutta Ihmistä. Kullan valmistaminen on epävarma ja pitkä prosessi. Miehet uskovat sen kestävän nopeimmillaankin vuoden. Mutta kun rahasta ja sitä kautta hiilistä, ruoasta ja kaikesta muusta tarpeellisesta on pula, ei työ tunnu pääsevän edes alkuun.


Kirja on siis hyvin hidas ja paikoitellen raskaslukuinen, muttei tämä seikka vielä tehnyt kirjasta haastavaa tai vaikeaa luettavaa. Kuten jo edellisestä kappaleesta on pääteltävissä, sisältää kirja paljon teologis-filosofista pohdiskelua, joka kyllä on varsin mielenkiintoista. Valottaahan romaani samalla osaltaan aikakauden aatehistoriaa, joskin varsin pienen ja oppineen ryhmittymän osalta. Pientä lisähaastetta lukemiseen toi myös alkemia, mikä on luonnollisesti kirjassa keskeisessä osassa. Jostakin kumman syystä peruskoulun päättötodistuksessani komeilee täysi kymppi kemian kohdalla, mutta jo lukiossa havaitsin, ettei tämä oppiaine kiinnostanut minua ollenkaan. 1700-luvun mystiikkaan varsin vahvasti vivahtava alkemia upposi kyllä allekirjoittaneelle paremmin kuin nykyaikainen kemia, mutten silti voi varsinaisesti kehua olleeni mukavuusalueellani.

Onneksi oli Bergklintin haikeankaunis rakkaus Katariinaan ja onneksi oli Nordenskiöldin kamalan kanamainen Anna Charlotta -vaimo, sillä ilman tätä viihteellistä puolta en ehkä olisi selvinnyt kirjan loppuun asti. Lisäksi on mainittava vielä useat kohtaukset, jossa Bergklint leikkii Nordenskiöldin lasten kanssa. Tämä hoivaava, isällinen puoli oli viehättävää, enkä muista sitä aiemmin Tuurin miespäähenkilöissä näin vahvasti tavanneeni. Muuten Bergklint oli kyllä ehtaa Tuuria. Maanmittari oli läpeensä kunnollinen, vastuuntuntoinen ja rauhallinen mies. Välillä ärsyynnyin hänen saamattomuudelleen hetkinä, jolloin kaikki meni päin mäntyä ja ainoa järkevä teko olisi ollut lähteä kävelemään.

Kaiken kirjoittamani jälkeen saatatte epäilemättä luulla, etten pitänyt Alkemisteista. Anteeksi harhautukseni, sillä asia on aivan päin vastoin. Kirja oli kyllä hidas ja välillä raskaskin luettava, mutta milloinkahan olisin oppinut näin paljon uutta kirjaa lukiessa? Tuuri haastaa lukijansa hidastamaan, ajattelemaan ja pohtimaan. Aivan samoin tekee hänen päähenkilönsä, joka lukee kirjoituksia vajavaisella kielitaidollaan, lukee aina uudelleen ja uudelleen, että varmasti ymmärtäisi kaiken ja oppisi jotakin uutta. Sellaista lukemisen tapaa nykypäivänä enää harvemmin harjoitetaan, sillä kirjallisuus on muuttunut (ei laadultaan vaan enemmän luonteeltaan) kertakäyttökirjallisuuden suuntaan. Tai ehkä kirjallisuus ei ole muuttunut, vaan ihmisten suhtautuminen. Itsessäni ainakin tunnistan liian usein helpon ja valmiiksi pureskellun kaipuun. Joten kyllä, pidin Alkemisteista paljon. En voi sanoa olleeni hurmioitunut ja ahmineeni kirjaa kuumeisesti eteenpäin. Siitä huolimatta uskon muistavani kirjan vielä pitkään ja nimenomaan hyvässä valossa. Itse asiassa tämä saattaa hyvinkin olla yksi Tuurin parhaista teoksista, vaikkei omaksi henkilökohtaiseksi suosikiksi nousekaan.

Maallinen rakkaus on kaksiosaisen romaanin ensimmäinen osa. Alaotsikosta voisi päätellä, että toisessa osassa päästään jo lähemmäs Korkean Vuoren huippua. Kauhulla odotan, selviänkö siitä. Siitä huolimatta haluan ehdottomasti kilvoitella ja koettaa.

Ps. Ai niin, Kirsti Maulan suunnittelemasta kirjan kannesta. Se oli lasteni mielestä uskomattoman kiehtova ja he selasivat kirjaa useaan otteeseen siinä toivossa, että kyseessä kuitenkin olisi lastenkirja!

Toisaalla:
Lukukausi
Anssin kirjat

Antti Tuuri: Alkemistit. Maallinen rakkaus
Otava 2013
382s.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Uusia tuulia


Koska olen parhaillaan kahden kirjan loukussa (luen siis paljon, mutta kumpikaan kirjoista ei tunnu etenevän), eikä minulla ole kirjoja jonossa odottamassa esittelyä, on hyvä hetki hieman valaista, mitä täällä ruudun toisella puolella parastaikaa tapahtuu.

Olen jo alkusyksystä kertonutkin, että arkemme tulee tänä syksynä muuttumaan enemmän tai vähemmän ja nyt niitä muutoksia sitten on tiedossa. Olen nimittäin saanut työpaikan ja palaan kokopäiväisesti työelämään ensi kertaa sitten lasten syntymän (ja samalla blogihistoriankin aikana). Töitähän olen tehnyt osa-aikaisesti jo pidemmän aikaa, mutta jatkossa tosiaan työskentelen "oikeasti" ja oman työhuoneen ulkopuolella. En ole tuonut työasioita blogiin ennen, enkä aio tehdä sitä jatkossakaan. Sen verran erilaisista maailmoista on kysymys ja sellaisina haluan ne myös pitää. Toivon kuitenkin ymmärrystä teiltä lukijoilta siihen, että jatkossa päivitystahtini ehkä hidastuu. Tosin koska työni tulee sisältämään jonkin verran autoilua, saanette lukea aiempaa enemmän äänikirjapostauksia!

Vähäistä vapaa-aikaani syö myös eräs kiva projekti, joka työllistää minua tulevana talvena. Se liittyy kirjamaailmaan, joten kerron siitä kyllä jossakin vaiheessa täällä blogissakin. Mutta se aika ei ole aivan vielä. Tarkoitukseni ei ole olla ärsyttävän salamyhkäinen ja kinuta uteluita, haluan vain kertoa asiasta tarkemmin sitten kun jotain kerrottavaa on :)


Kolmas perheemme elämää myllertävä asia on kesämökkiprojekti. Meillä ei ole varsinaisesti koskaan ollut mökkiunelmia, mutta loppukesän aikana jotenkin kummallisesti päätimme ryhtyä työlääseen ja hulluun projektiin, jossa pelastamme vanhan talovanhuksen ja siirrämme hirret mieheni synnyinsijoille. Koska projekti tulee olemaan pitkä ja ikimuistoinen, haluaisin blogata sen etenemisestä, laittaa ylös ajatuksia ja inspiraatiokuvia tulevaa varten. En vain ole osannut vielä päättää, missä muodossa bloggaisin. Kaikista selkeintä olisi perustaa uusi blogi, mutta koska Pidot Polunpäässäkin on suurimman osan ajasta hunningolla, tuntuu uuden blogin perustaminen raskaalta ja työläältä. Toisaalta olen halunnut pitää Amman lukuhetken selkeästi kirjablogina, joten remppapostausten lisääminen kirja-arvioiden väliin tuntuisi äkkisestään omituiselta, vaikka se ehkä muuten puolustaisi paikkaansa lukutahdin hidastuessa.
Hmm, näitä jään miettimään ja otan ajatuksia, ideoita ja toiveita myös vastaan!


Vaikka siis moni asia muuttuu ja täälläkin vauhti saattaa hidastua, aion kuitenkin pitää kirjabloggaamisesta kiinni kynsin hampain, niin tärkeä asia Amman lukuhetki ja koko blogiyhteisö minulle on. Minulla on jo ensi vuodelle aika kivoja suunnitelmia blogin suhteen, mutta ei anneta ajatusten karata vielä sinne! Nimittäin Kirjakantti -tapahtumaan on enää reilu kuukausi! Tapahtuman ohjelmakin on ilmestynyt tänne. Kuten huomaatte, ohjelma on todella monipuolinen ja vilahtaahan siellä tuttuja bloggaajanimiäkin, kuten myös kirjabloggaajien suursuosikki Pasi Ilmari Jääskeläinen! Ja sokerina pohjalla lauantaina 23.11. paljastuu, mikä on kirjabloggaajien mielestä Kaikkien aikojen paras kirja! Palaan Kirjakanttiin ja sen ohjelmaan vielä tarkemmin marraskuussa, mutta nyt on viimeistään korkea aika merkitä kalenteriin 22.-24.11!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Agatha Christie: Sininen juna (äänikirja)


Teki mieli päästä käsiksi perinteiseen dekkariin ja mikäpä olisi sopinut paremmin kuin dekkarin kuningatar Agatha Christie ja hänen valloittava herrasmies-salapoliisinsa Hercule Poirot. Sinisessä junassa liikutaan, kuten nimestä voi päätellä, junassa, mutta myös Lontoossa ja ennen kaikkea Ranskan Rivieralla. Sotkuista avioeroprosessia läpikäyvä amerikkalainen perijätär Ruth Kettering murhataan Rivieralle matkalla olevassa Sinisessä junassa. Murhamysteeri ei ole aivan perinteinen suljetun tilan mysteeri, sillä asemilla junaan pääsee nousemaan ja sieltä myös poistumaan. Lisähämmennystä tuo myös legendaarinen Tulensydän-timantti, jonka Kettering on saanut isältään lahjaksi.

Sininen juna on ollut oikeastikin olemassa ja se todella on kuljettanut rikkaita ja ylhäisejä brittejä Rivieran rientoihin. Nimensä juna on saanut sinisista makuuvaunuista, joissa tässäkin kirjassa seikkaillaan. Erityisen vahvasti dekkarissa nousee esille yläluokan tavat, suhteet ja jännitteet. Henkilögallerian mahtuu monenlaista persoonaa, kaikissa tuntuu tavalla tai toisella kamppailevan yhteiskunnallinen asema, rikkaus tai sen puute ja soveliaisuussääntöjen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen.

Henkilökohtaisesti pidin kirjan alkupuolesta enemmän. Christie rakensi tarinaa hitaasti ja taitavasti ja oli melkein parhaimmillaan silloin, kun itse murhaa ei vielä ollut tapahtunut. Kun olin kuunnellut kirjaa kaksikolmasosaa, kuvittelin ratkaisseeni murhaajan henkilöllisyyden ja laiskistuin. Olin niin varma siitä, että olin oikeassa, etten enää keskittynyt täysillä ja kirja tuntui tylsältä. Viimeiset tunnit kuuntelin kirjaa junassa ja yritin päästä autenttiseen tunnelmaan, mutta kuuntelu tahtoi mennä lähinnä torkkumiseksi. Suuri olikin hämmästykseni, kun Christie vetäisi lopussa maton jalkojeni alta ja murhaajaksi paljastui joku aivan muu, kuin olin kuvitellut! En tiedä, johtuiko harhautumiseni enemmän Christien taitavuudesta vai omasta lepsuudestani. Minä joka tapauksessa eksyin täysin matkalla, mikä tietenkin on dekkarissa positiivinen piirre.

Lars Svedberg oli lukijana mies paikallaan, enkä vieritä syytä ajatusteni harhailemiselle hänen kontolleen. Svedbergin ääni sopi hyvin hienostunutta ja yläluokkaista tunnelma henkivään tarinaan. Ja tässä päästäänkin siihen, mikä Sinisessä junassa oli parasta. Aristokraattinen tunnelma oli suorastaan epookkimainen, mutta toisaalta Christie kuvaa nautinnollisen julmasti myös ihmisten rappiota ja raadollisuutta. Tämä ristiriita tekee kirjasta melko kyynisen, mutta asetelmaltaan herkullisen luettavan.

Toisaalla:
Jos vaikka lukisi...

Agatha Christie: Sininen juna
Wsoy 2012, Elisa Kirjan äänikirja
Lukijana Lars Svedberg
9h 4min.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera


Ranskalainen oopperaohjaaja Juliette lähtee Venäjälle ohjaamaan oopperaa. On vuosi 1994 ja Neuvostoliiton romahduksesta on käytännössä vain tovi. Trupovo on kylmä, ankea ja armoton. Juliette ei ymmärrä riittävästi venäjää ja häneen suhtaudutaan väheksyvästi. Sitten Juliette kohtaa miehen, josta tulee hänen rakastettunsa. Pian Julietten oma elämä alkaa kutistua Dmitrin vaikutuksen lisääntyessä. Syrjäinen Trupovo vaihtuu Moskovaksi, kaupungiksi, joka on kuin naurutalo. Sen kuva vääristyy, muuttuu ja harhauttaa jatkuvasti.

Marissa Mehrin esikoinen, Veristen varjojen ooppera on kiihkeä ja tunnekylläinen romaani. Kirjan nimen perusteella odotin ehkä jotakin dekkariin viittaavaa, mutta sainkin käsiini positiivisella tavalla hämmentävän teoksen, joka ammentaa elementtejä ainakin psykologisesta trilleristä, kauhuromaanista ja fantasiastakin. Se kertoo siitä, että eri lukijat voivat tulkita tämän romaanin hyvinkin erilaisista lähtökohdista käsin. Luin kirjan noin seitsemässä tunnissa junassa Kuopion ja Helsingin välissä (kuljin matkan siis molempiin suuntiin, ei meiltä sentään niin pitkä matka etelään ole) ja täytyy sanoa, että minut imaistiin täysin kirjan tunnelmaan mukaan. Itse asiassa näin jälkikäteen ajateltuna en tarkkaan ottaen muista, mitä kirjassa tapahtui, mutta tunnelmaa en usko ihan heti unohtavani. Veristen varjojen ooppera onkin kirja, joka hyötyy siitä, että siihen pystyy paneutumaan pitemmäksi aikaa, sillä olin edellisinä päivinä aloitellut kirjaa muutama sivu kerrallaan, pääsemättä kuitenkaan oikein sisälle.

Varsinkin kirjan loppupuolisko piti otteessaan rautaisesti ja kääntelin sivuja lähes henkeäni pidätellen. Pakko kyllä myöntää, etten oikeastaan ymmärtänyt, mitä kirjassa loppujen lopuksi tapahtui. Mutta päin vastoin kuin yleensä, se ei haitannut ollenkaan. Sillä kuten takakannessakin sanotaan: Sädehtivässä esikoisromaanissa todellisuuden merkitys katoaa ja ainoaksi mahdollisuudeksi jää elää oopperan ehdoilla. Siitä Veristen varjojen oopperassa nimenomaan on kysymys. Mehrin luoma maailma on slaavilaisen raskasmielinen, intohimoisesti rakastava ja vähintään yhtä intohimoisesti vihaava. Välillä todellisuus katoaa ja tilalle tulee jotain muuta; totta, unta, kuvitelmaako vai jotain muuta, en tiedä. Toisin sanottuna kirja itsessään on oma oopperansa.

Olen käynyt elämäni aikana kaksi kertaa oopperassa. Valitettavasi kumpikaan näkemistäni oopperoista ei esiintynyt tässä kirjassa. Olisin nimittäin saanut romaanista varmasti paljon enemmän irti, jos oopperat henkilöineen ja koko oopperan maailma ylipäätään olisi ollut tutumpi. Ei tietämättömyyteni lukemista kuitenkaan häirinnyt, mutta todennäköisesti minulta jäi joitain hienoja nyansseja tajuamatta. Omasta huonosta yleissivistyksestä ja pyörryttävästä hämmentyneisyydestä huolimatta tervehdin oopperaan sijoittuvaa romaania suurella ilolla. Kirjan teema ja ylipäänsä Mehrin luoma tunnelma ovat kuitenkin aika epätyypillisiä kotimaiseen kirjallisuuteen. Sitä paitsi tätä lukiessahan oppi väkisinkin uutta. Tällaista lisää!

Vielä täytyy kiittää Martti Ruokosta kirjan kannesta ja ylipäänsä antaa kiitosta kirjan ulkonäöstä ja käteensopivuudesta. Kansikuvassa on menneiden aikojen glamouria ja mystisyyttä, samaa mitä koko kirjakin huokuu. Ja kannen vahvat värit johdattavat jo oopperan maailmaan mätsäämällä Trupovon Jevgeni Oneginin puvustukseen. Myös tekstin asettelu ja palstoitus miellyttivät silmääni aivan poikkeuksellisen paljon.

Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Wsoy 2013
285s.
Arvostelukappale

perjantai 11. lokakuuta 2013

Olin Kaari Utrion seuraneiti

                               


Aina silloin tällöin tämä blogi siivittää minut paikkoihin ja tilanteisiin, joista en olisi voinut aiemmin uneksiakaan. Yksi sellaisista oli eilen Aleksis Kiven päivänä, kun minulla oli ilo ja kunnia emännöidä Kaari Utrion Kuopion vierailua! Kaari Utrio oli kolmipäiväisellä Savon kiertueella, jonka aikana hän puhui Iisalmessa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Viime viikonloppuna hän oli tietenkin Turun kirjamessuilla ja ennen reilun viikon päästä olevia Helsingin kirjamessuja on vuorossa vielä vierailu Hämeeseen... Nostan kyllä hattua, itse olen käynyt viikon sisään kaksi kertaa Helsingissä ja kuvittelen olevani ihan naatti, mutta Kaari Utrion matkustusaikataulu on vielä jotakin ihan muuta. Siitä huolimatta mahdollista väsymystä ei ainakaan nähnyt kirjailijan olemuksesta, päin vastoin hän tapasi ihailijoitaan, singneerasi kirjojaan ja puhui kolmeen otteeseen saman päivän aikana kiinnostavasti, suurella asiantuntemuksella ja ilolla.

10.10.2013 oli siinäkin mielessä tärkeä päivä, että Kaari Utrion ensimmäinen romaani, Kartanonherra ja kaunis Kirstin julkaistiin tasan 45 vuotta sitten. Yritin päivän mittaan miettiä, millaista on olla ammattikirjailija niin pitkään, mutten oikein osaa edes kuvitella sitä. Utrion olemuksesta ammattitaito ja kokemus kyllä huokuu. Mietin myös, löytyykö Suomesta ketään muuta yhtä pitkään ja ennen kaikkea yhtä tuotteliaasti julkaissutta kirjailijaa. Toki esimerkiksi Laila Hirvisaari ja Antti Tuuri ovat julkaisseet kirjoja jo neljäkymmentä vuotta, mutta ainakin pikaisen googlauksen perusteella hekin muutaman vuoden Utriota lyhyemmän ajan.

Kaari Utrio esiintyi Kuopiossa Steiner-koululla, Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Kuopion kaupunginkirjastossa Humanismin illassa. Uuden Seuraneiti-kirjansa lisäksi kirjailija kertoi historiallisen romaanin synnystä yleensäkin. Historioitsijana Utrio tekee jokaisen kirjansa pohjatyöt suorastaan hengästyttävän huolellisesti. Historiallisen tutkimuksen lisäksi hän muun muassa piirtää jokaisen miljöön huonekaluineen kaikkineen, samoin hän kirjoittaa jokaisesta henkilöstä ja tämän edeltävästä elämästä tarkan kuvauksen. Ja mikä ehkä vaatii eniten taitoa, hän myös osaa olla siirtämättä kaikkea tuota tietomäärää kirjan sivuille. Lukijan ei tarvitse tietää kaikkea, mutta kirjailijan täytyy, Utrio kertoi.

Koska olemme molemmat opiskelleet historiaa pääaineenamme, meillä löytyi Utrion kanssa paljon yhteistä puhuttavaa. Oli äärettömän mielenkiintoista kuulla, miten naisopiskelijoihin suhtauduttiin 1960-luvulla ja kuinka aliarvostettua keskiajan tutkimus tuohon aikaan oli. Aliarvostettu on oikeastaan väärä sana, sillä sitä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Kerroin puolestani hänelle, kuinka omana opiskeluaikanani monet opiskelukaverit keskittyivät nimenomaan keskiaikaan, vaikkei se oma kiinnostuksenkohteeni ollutkaan. Myös yliopiston henkilökunnasta löytyi keskiajan spesialisteja. Taitaapa olla aika paljon Kaari Utrion ansiota, että uudet sukupolvet ovat innostuneet keskiajasta ja ryhtyneet sitä myös tutkimaan!

Olen arvostanut aiemminkin Utrion huolellista historiallista taustatyötä ja eilisen jälkeen osaan arvostaa sitä vieläkin enemmän. Vaikka kyllä kirjailija viihdytti yleisöään kertomalla muutamista virheistä, joita mestarillekin sentään sattuu. Kukapa olisi arvannut, että russakat tulivat Suomeen vasta 1700-luvulla! Erityisen ilahduttavaa oli myös huomata, että vaikka kirjailijan uraa on jatkunut jo yli neljäkymmentä vuotta, ei innostus kirjoihin, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen ole kadonnut mihinkään. Tarinankertojana Utrio antaakin erityisen suuren arvon lukijoilleen, sillä ilman lukijoita ei olisi myöskään kirjoja.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Marko Kilpi: Kuolematon

Sain luettua Marko Kilven Kuolemattoman loppuun. Hieno teos, mutta ensimmäistä kertaa ikinä pelottaa mennä nukkumaan miehen ollessa yövuorossa! Eikä Kuolematon edes ole sillä tavalla pelottava kirja vaikka rankka onkin. Perusturvallisuudentunteeni taisi saada kolahduksen. Tai sydämeni reiän.



Näin kirjoitin lauantai-iltana blogini Facebook-sivuille nukkumaan mennessäni. Itse asiassa ilta oli mennyt jota kuinkin seuraavasti: istuin sohvassa hankalassa asennossa liian pitkään, mutta halusin saada luettua kirjan loppuun vielä sinä iltana. Tässä onnistuinkin, koska Marko Kilven Kuolematon on nopealukuinen, eikä mahdottoman pitkä kirja. Ensimmäinen ajatukseni kannet suljettuani oli, että tämä oli ehdottomasti Marko Kilven paras romaani, muttei koskettanut minua henkilökohtaisesti aivan samalla tavalla kuin aikaisemmat. Enhän itkenytkään yhtään, toisin kuin vaikka Elävien kirjoihin -kirjaa lukiessani. Hampaita pestessä se sitten alkoi. Oli pakko käydä tarkistamassa pari kertaa, että ulko-ovi oli varmasti lukossa. Kävin vuoteeseen ja kirjoitin ylläolevan päivityksen facebookiin. Sammutin valot. Pyörin sängyssä ja yritin olla miettimättä oikein mitään. No, myönnetään, vähän mietin, mitä kirjoittaisin Kuolemattomasta blogiini. Sitten alkoi vähän pelottaa. Suljettujen silmäluomien takana näkyi välähdyksiä ihmisistä, joita en tuntenut. Mielessäni liitin ne juuri lukemaani kirjaan. Oli pakko sytyttää valot, ottaa puhelin käteen ja lueskella netistä hetki mitättömiä viihdeuutisia. Ensimmäistä kertaa ikinä tervehdin ilolla julkkis-BB:n älyttömiä tapahtumia. Sen jälkeen uni kyllä maistuikin makeasti.

Marko Kilvellä on omituinen kyky operoida alitajuntaani. Sen ole huomannut jo aikaisempien kirjojen kohdalla. Jälleen kerran Kilpi maalaa eteeni näyn, jota en haluaisi nähdä. Näkymä on tosin tuttu jo Kadotetut -romaanista. Olli Repo joutuu palaamaan erään autotallin ovelle, vaikka hän oli kuvitellut, ettei sitä koskaan tarvitsisi tehdä. Ovi-symboliikkaa kirjasta löytyy muutenkin. Jokin painaa Ollia, ahdistaa ja ajaa erilleen lapsesta ja ex-vaimosta. Ahdistukseen liittyy raitapaitainen poika ja ovi, jota ei missään nimessä saa avata.

Sitä mukaa, kun Olli kerii menneisyytensä palasia kokonaisuudeksi, joutuu hän työparinsa Elias Kasken kanssa hankaliin tilanteisiin. Kirja alkaa raflaavasti tilanteesta, jossa itsemurhakandidaatti on kiivennyt työmaanosturiin. Nostokurkia Repo myös katselee iltaisin remontoimattomassa poikamieskämpässään. Ne ovat häiritseviä poikkeuksia kaupunkisiluetissa. Ne muistuttavat Repoa itsensä voittamisesta, mutta myös putoamisesta ja menetyksestä, vaarasta, että yhdessä hetkessä kaikki murenee. Vahvasti ei mene myöskään työrintamalla. Tutkinnan edetessä yksi aivan tavallinen kotietsintä päätyy katastrofiin, samoin kuin eräs normaali perheväkivaltakuulustelu. Pikku hiljaa kaikki alkaa nivoutua yhteen mitä iljettävimmällä tavalla.

Kuolematon kertoo lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kilpi kuvaa, mitä kauhua se tuottaa lapselle, mutta myös sitä, mitä se tekee aikuiselle. Ja miten paha jatkuu sukupolvesta toiseen. Kirjailija vihjaa kiinnostavalla tavalla sukupolvien ketjusta ja vaietusta todellisuudesta, joka voisi tarjota selityksen moneen pahaan asiaan tässä maassa. Itse en kuitenkaan uskaltanut viedä tuota ajatusta aivan loppuun asti mielessäni, enkä ole varma, uskalsiko Kilpikään. Kiinnostava se joka tapauksessa on.

Kuten jo aluksi totesin, Kuolematon on Marko Kilven ehjin ja taidokkain romaani. Kokonaisuus on kompakti, eikä sisällä mitään turhaa. Aikaisemmissa romaaneissa Kilpi on välillä lipsahdellut kirjailijan roolista poliisin rooliin ja ryhtynyt valistamaan (mikä tosin ei ole itseäni häirinnyt). Sen sijaan Kuolematon ei kerro, millainen maailma on, vaan näyttää sen. Kuten sanottu, näky ei ole aina kaunis. Mutta kuitenkin, kuten Kilven kaikille romaaneille on ominaista, kaiken rumuuden keskellä on myös kaunista. Tässäkin kirjassa mennään niin lähelle helvettiä kuin on mahdollista. Mutta onneksi myös yhtä lähelle taivasta.

Toisaalla Blogistaniassa:
Rakkaudesta kirjoihin
Lukutoukan kirjablogi

Marko Kilpi: Kuolematon
Gummerus 2013
303s.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaiteilija (Anja Lanér)


Minä sitten pidän kirjastoista ja aivan erityisesti kotikuntani kirjastoista. Toinen on suuri ja valoisa, toinen pieni ja kodikas. Kummastakin löytyy aarteita. Niin kuin perjantaina siitä pienemmästä Antti Tuurin uusin. Ja viime viikolla siitä isommasta taiteilijaelämäkertanäyttely ja sieltä Ruusuillatanssija: Kylli-tädin elämäkerta. Joten tässä vaiheessa haluan esittää rakkaudentunnustuksen:  Kiitos Siilinjärven ja Vuorelan kirjastojen henkilökunnalle. Olette aarteenvartijoita!

Kuten monet blogiani pitkään seuranneet tietävät, pidän elämäkerroista paljon. Siksi minun oli suorastaan pakko napata mukaan Kylli-tädin eli Kylli Kosken 1980-luvun lopulla kirjoitettu elämäkerta Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaitelija.  Minulle Kylli-täti on yhtä kuin jouluaatto. Muistan aina, kuinka Kylli tuli ruutuun upeassa, viittamaisessa (ainakin mielikuvissani vaaleansinisessä) mekossa, näyttävissä korvakoruissa ja huolitellussa kampauksessaan. Hän piti käsissään maalausvälineitä ja hänen edessään telineellä oli tyhjä kangas. Sitten Kylli-täti alkoi kertoa tarinaa ja loihti samalla muutamalla siveltimenvedolla mitä kauniimpia ja satumaisempia kuvia. Jos jouluntaikaa on olemassa, Kylli-täti oli sen ilmentymä. Vanhemmille ikäpolville Kylli-täti on tuttu muistakin lastenohjelmista, sillä hän ehti esiintyä television lastenohjelmissa usean vuosikymmenen ajan. Koko kansan Kylli-täti hänestä tuli vahingossa. Television lastenohjelmiin ei nimittäin haluttu Markus-sedän kaltaisia setiä tai tätejä. Mutta koska kuuluttaja Teija Sopanen sattui olemaan Kyllin ystävättären tytär ja kutsunut tätä aina Kylli-tädiksi, lipsahti sama nimitys myös ensimmäisen suoran lähetyksen spiikkiin ja sitä kautta suomen kansan yhteiseen alitajuntaan.

Luin tämän kirjan ahmimalla. Anja Lanérin kirjoittamassa teoksessa kuuluu vahvasti Kyllin oma ääni. Tällaisia enemmän rakkaudella kuin kokemuksella tehtyjä elämäkertoja lukiessa tulee aina välillä kiinnittäneeksi huomiota kirjoitusvirheisiin ja turhaan kertaamiseen. Niin tässäkin tapauksessa. Mutta toisaalta juuri autenttisuus tekee kirjasta kiinnostavan ja koskettavan ja luo tunteen siitä, että Kylli kertoilisi aivan vieressä elämänsä käänteistä. Historioitsijana on pakko tietenkin myös muistuttaa, että tämäntyyppisissä elämäkerroissa on aina kyse subjektiivisista muistoista ja kokemuksista. Ihmisen muisti on oikullinen ja usein se tahtoo muistaa asiat parhain päin. Kylli Koskikaan ei säästele sanojaan menneisyyttään muistellessaan, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että hän osaa olla ankara myös itselleen.

Kirjan luettuani minulla on vähän häkeltynyt olo. Että Kylli-täti, tuo herttainen ja hauras vanhus on elänyt niin rohkean, boheemin ja osin paheellisenkin elämän! Kyllin historiasta nimittäin löytyy useaankin otteeseen pikkuisen moraalisesti arveluttavia asioita, kuten suhteita varattuihin miehiin. Siitä huolimatta en kovin suurta moraalista pöyristymistä tunne. Kirjan lukemisen jälkeen päällimmäisenä mielikuvana Kylli Koskesta on persoonallinen elämänilo ja rohkeus kulkea omia polkuja pitkin. Kyllin elämänpolku ei ollut helppo, siitä huolimatta katkeria sanoja ei kirjasta montaa löydy. Kylli on elämänsä aikana saanut rakkautta ja osannut myös antaa sitä takaisin. Erityisesti mieleen jäi Kyllin lapsena kokema isän kuolema, mutta läheinen, loppuun asti jatkunut suhde muuhun perheeseen.

Ruusuillatanssija kertoo myös aikansa kulttuurihistoriaa. Liikkuessaan taitelijapiireissä Kylli Koski tutustui ja ystävystyi monien aikansa merkittävimpien kulttuurivaikuttajien kanssa. Kyllin tarinoissa vilahtelevatkin esimerkiksi sellaiset nimet kuten Uuno Kailas, Olavi Paavolainen ja Mika Waltari. Pienessä kuvaliitteessä on kuvia Kyllin elämän varrelta sekä muutama Kyllin piirtämä kuva ja myös hänestä piirrettyjä karikatyyrejä.

Anja Lanér: Ruusuillatanssija. Kylli-täti - elämäntaiteilija.
Wsoy 1989.
261s.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Syyskuun kirjasatoa


Elämme jännittäviä aikoja! Minä täällä henkilökohtaisessakin elämässä, puhumattakaan sitten Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksestä, joka on jo aivan ovella! Huom, kirjabloggaaja, jos et ole vielä ilmoittautunut mukaan, tee se lauantaihin 5.10. mennessä täällä. Kieltämättä pientä kiirettä on pitänyt tässä kuussa, mutta jotenkin kummallisesti olen ehtinyt olla aika aktiivinen bloggaajakin.

Minäkin osallistuin bloggaajien yhteistempaukseen, jossa luimme sata HS:n äänestyksessä valittua 2000-luvun parasta kirjaa. Tämä oli tosi kiva ja intensiivinen yhteistempaus ja omasta mielestäni siksikin hauska, että sain luettua kaksi omassa kirjahyllyssä pitkään vuoroaan odotellutta kirjaa: Miika Nousiaisen Maaninkavaaran ja Hannu Raittilan Canal Granden. Jos näistä kahdesta pitää valita, niin Maaninkavaara oli kyllä enemmän minun mieleeni.

Syyskuun paras kirja oli kuitenkin kirkkaasti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Kirja tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla ja erityisesti kaltaisissani äiti-ihmisissä se herättää paljon ajatuksia. Yhtä kaikki kirjan kaunis kieli herättää myös kiitosta, eikä syyttä. Lue ihmeessä, jos et vielä ole lukenut! Yhtä lailla selkeäksi kakkoseksi syyskuun luetuista selviää Kaari Utrion Seuraneiti. Täytyy sanoa, että innostuin nyt todenteolla Utriosta, joka syystä tai toisesta on jäänyt aiemmin lukemistossani vähän paitsioon. Voipa siis olla, että saatte lukea Utriosta vielä lisääkin!

Kuukauden yllättäjä oli Beatles Illustrated Lyrics; Beatlesin sanoituksia ja 60-luvun kuvitusta sisältävä taidekirja. Tämä kirja sai minut jälleen muistamaan, millaisia helmiä kirjastossa tuleekaan vastaan, kun pitää silmänsä auki. Olenkin syyskuussa harrastanut kirjastohaahuilua enemmän kuin pitkään aikaan. Sen hedelmiä on luvassa lisää jo aivan pian, joko viikonloppuna tai sitten ensi viikolla.

Jos pettymyksiä listataan, niin kyllä valitettavasti Tuomas Kyrön Kunkku oli sellainen. Kirjalle on varmaankin oma yleisönsä, mutta itse en lukeudu siihen. Toivon vilpittömästi, että Kyrö kirjoittaisi seuraavaksi jotain Liiton kaltaista.

Olen hyvin ylpeä itsestäni, sillä lastenkirjallisuutta ehdin nostaa esille peräti kahden postauksen verran (mikä siis itselleni on paljon): ensin esittelin Mauri Kunnaksen Koiramäki -klassikkoa, sitten Katri Kirkkopellon Molli -uutuutta.

Lokakuun alussa osallistuin bloggaajien Osta kirja -tempaukseen. Tilasin itselleni nettikaupasta Marko Kilven Kuolemattoman. Arvaattekin ehkä, mitä seuraavaksi luen? :) Malttakaa kuitenkin mielenne, sillä esittelyvuoroaan odottaa sitä ennen parikin kirjaa; yksi elämäkerta ja yksi äänikirja. Mitähän muuta lokakuussa vielä ehditäänkään?

Ah, mainittakoon vielä kuukauden epäonnistumiseni (nyt onkin mennyt monta kuukautta ilman tätä osiota)! Hankin Mika Waltarin Johannes Angelosin itselleni e-kirjana varmaan puoli vuotta sitten. Olen päässyt eteenpäin muutaman kymmenen (e-)sivua. Todettakoon, ettei tämä ole minun kirjani, ei ainakaan sähköisessä muodossa, ja mapitetaan se keskeytettyjen kansioon. Kertokaapa, oliko tämä elämäni virhe??

Lokakuussa on aikaa löhöillä ja lukea, näin ainakin toivon. Kirjamessujakin on tarjolla peräti kaksin kappalein, itseltäni ne jäävät tosin tällä kertaa väliin. Siitä huolimatta, oikein kirjaisaa kuukautta kaikille!

Amma

torstai 3. lokakuuta 2013

Lokakuun Copycat: Ei yhtäkään aurinkoa


Tämä Kartanonrouva Elisen tekemä Copycat iski minuun heti. Eiköhän iske useimpiin meistä Suomessa loppuvuotemme viettävistä. Oikeastaan minulle tämä kuva henkii enemmän marraskuuta, mutta koska Copycat-kisassa oli yksi ultimate-marraskuukuva (siihen tutustumme sitten ensi kuussa), päätyi tämä Copycat-kalenteriin lokakuulle. Ja kylläpä viime aikoina on ollut hyvin kuvanhenkistä säätä tarjolla, vaikka tänään aurinko paistaakin komeasti.

Minusta kuvan idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. Myös kuvien värimaailmat luovat silmiini aika täydellisen vastaparin, joka vielä alleviivaa sanomaa. Kartanonrouva Elise on muuten aivan itse maalannut ja piirtänyt kuvan ja Kartanonrouva itse komeilee kuvan keskellä hänen itse ottamassaan valokuvassa. Todellista monitaituruutta taas!

Kartanonrouva Elisen blogi Kirjeitä Kartanonrouvalta löydät täältä. Blogissaan Kartanonrouva esittelee kartanoaan ja sen sisustusta, korjausta ja tuunausta. Kartanonrouvalla (ja -herralla) on oma vahva ja upea tyylinsä, jota on ilo ihastella ja seurata. Historiaihmisenä pidän siitä, että valtaosa sisusutuksesta on jotain vanhaa, käytettyä tai itse tehtyä. Käykääpä tutustumassa, jos ette ole sitä jo tehneet!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kaikkien aikojen paras kirja -ehdokasasettelu on päättynyt (Kirjabloggaaja, ilmoittaudu tähän!)


Kaikkien aikojen parhaan kirjan etsintä muuttuu aina vain jännittävämmäksi. Syyskuun aikana ehdotitte yli 500 kirjaa! Hienoa! Mahtavaa, hyvä te (ja me)! Kylläpä tunsin taas oman pienuuteni kirjoja ylöskirjatessani. Että maailmassa onkin niin paljon hyviä kirjoja, joita ei ole ehtinyt lukea, eikä monesta ole edes kuullutkaan. Päivitän tarkistetun listan tämän postauksen yhteyteen vielä myöhemmin. Siitäpä on hyvä käydä katsastamassa lukuvinkkejä!

Myös kirjabloggaajien kannattaa ryhtyä tutkimaan listaa sillä silmällä, sillä kirjabloggaajat saavat äänestää näiden ehdokkaiden joukosta Kaikkien aikojen parasta kirjaa. Äänestys suoritetaan 7.-9.10. sähköpostilla. Hyvä kirjabloggaaja, ilmoittaudu kommentoimalla tähän postaukseen lauantaihin 5.10. mennessä. Merkitse kommenttiin edustamasi kirjablogi ja sähköpostiosoite, johon haluat äänestysohjeet. Jos et syystä tai toisesta halua julkistaa osoitettasi kommenttiboksissa, voit laittaa myös postia suoraan osoitteeseen ammanblogi(at)gmail.com.

Lähetän tarkemmat osallistumisohjeet kaikille ilmoittautuneille sunnuntaina 6.10. Jos nyt kuitenkin on jotain akuuttia hämmennystä, niin jo etukäteen voi ohjeita kysyä vaikka kommenteissa.

Kaikkien aikojen paras kirja ja äänestyksen terävin kärki julkistetaan Kirjakantti- tapahtumassa marraskuun 23. päivänä. Toivon, että tapaamme mahdollisimman monen bloggaajan ja kirjallisuuden ystävän kanssa siellä! Kirjakantista tulette vielä saamaan ennakkoinfoa syksyn kuluessa runsaasti ja ohjelmaa voi käydä kurkkaamassa myös osoitteessa www.kirjakantti.fi. Sen verran voin kuitenkin jo etukäteen vinkata, että jotakin pientä ensimakua äänestyksen tuloksista tarjoillaan jo ennen Kirjakanttia. Pysykää siis taajuuksilla!

Ja jos joku nyt ehti hätääntyä, että olenko unohtanut kokonaan arpajaiset kaikkien kirjoja ehdottaneiden kesken, niin ei huolta. Arpajaiset pidetään ajallaan. Onnellisille voittajille on tiedossa niin tuoretta tavaraa, että odottelemme ensin painokoneiden tekevän työnsä loppuun.

Kiitos vielä kerran kaikille tähän mennessä kortensa (ja kirjansa) kekoon kantaneille. Olette te kyllä niin mainioita tapauksia, että. Sydän.

Edit 3.10.2013 klo 22.11 Lopullinen ehdokaslista sisältää 509 teosta ja löytyy alta:
Abedi: Lucian
Abercrombie: The Heroes
Adams: Linnunrata
Aho: Papin tytär
Alcott: Pikku miehiä
Alcott: Pikku naisia
Alcott: Plumfieldin pojat
Alcott: Viimevuotiset ystävämme
Allende: Henkien talo
Andrews: Maailmankaikkeuden huonoin elokuva
Apollinaire: Alcools
Archer: Leppymättömät
Asimov: Alaston aurinko
Atwood: Herran tarhurit
Atwood: Nimeltään Grace
Atwood: Orjattaresi
Atwood: Oryx ja Crake
Autio: Pesärikko
Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Auster: Illuusioiden kirja
Auster: Näkymätön
Bach: Lokki Joonatan
Barbery: Siilin eleganssi
Bates: Oi ihana toukokuu
Beard&Kenney: Loru Sorbusten herrasta
de Beauvoir: Mandariinit
Beckett: Dark Eden
Beckett: Genesis
Beckett: Watt
Beecher-Stowe: Setä Tuomon tupa
Bernhard: Haaskio 
Bernhard: Hylkiö
Bernhard: Kellari
Bernhard: Kylmyys
Bernhard: Muuan lapsi
Bernhard: Syy
Blyton: Seikkailujen laakso
Boulle: Apinoiden planeetta
Bradbury: Fahrenheit 451
Briggs: The Snowman
Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen
Brink: Myrskyinen hiljaisuus
Brooks: Kirjan kansa
Bronte: Humiseva harju
Bronte: Kotiopettajattaren romaani
Bronte: Syrjästäkatsojan tarina
Brown: Da Vinci -koodi
Brown: Enkelit ja demonit
Brown: Meteoriitti
Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Burgess: Kellopeliappelsiini
Byatt: Riivaus
Böll: Nainen ryhmäkuvassa
Böll: Katarina Blumin menetetty maine
Callison: Petetty saattue
Calvino: Jos talviyönä matkamies
Calvino: Näkymättömän kaupungit
Camus: Sivullinen
Canth: Anna-Liisa
Capote: Other Voices, Other Rooms
Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Carpelan: Axel
Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
Carter: Verinen kammio
Carrol: Naurujen maa
Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa/Eikä yksikään pelastunut
Clare: Kadotettujen sielujen kaupunki
Cleave: Little Been tarina
Clavell: Shogun
Clarke: Lapsuuden loppu
Clarke: Uhka avaruudesta
Cline: Ready Player One
Cloete: Naamio
Cocteau: Kauhukakarat
Coelho: Alkemisti
Coelho: Brida
Coetzee: Michael K:n elämä
Cunningham: Tunnit
Delany: Tales of Neveryon
Delbée: Camille Claudel
Dick: Hämätän vartija
Dick: Palkkionmetsästäjä
Dick: Ubik
Dickens: David Copperfield
Dickens: Kaksi kaupunkia
Dickens: Loistava tulevaisuus (Suuria odotuksia)
Dickens: Saiturin joulu (Joululaulu)
Dostojevski: Kirjoituksia kellarista
Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus
Durrel: Balthazar
Durrel: Clea
Durrel: Eläimet ja muu kotiväkeni
Durrel: Justine
Durrel: Mountolive
Easton Ellis: Amerikan psyko
Eco: Foucaultin heiluri
Elford: Paholaisarmeija
Ellroy: Musta Dahlia
Enghdahl: Lumotar
Ende: Momo
Ende: Tarina vailla loppua
Erich: Love Story - Rakkauskertomus
Erlich: Peter Proudin Edellinen elämä
Erra: Kaunasin sivut
Eugenides: Middlesex
Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna
Fielding: Bridget Jones - Elämä jatkuu
Findley: Suuri tulva
Fitzpatrick: Langennut enkeli
Fletcher: Noidan rippi
Fletcher: Tummanhopeinen meri
Forster: Maurice
Forster: Talo jalavan varjossa
Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Franzen: Vapaus
Fredriksson: Muuttolinnut
Funder: All That I am
Gaarder: Sofian maailma
Gabaldon: Luiden kaiku
Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa
Gabaldon: Matkantekijä
Gabaldon: Muukalainen
Gabaldon: Sudenkorento
Gabaldon: Syysrummut
Gabaldon: Tuliristi
Gabaldon: Tulivana
Galsworthy: Forsyten taru
Gallay: Tyrskyt
Gaiman& Pratchett: Hyviä enteitä
Garfield: Koltsakin kulta
Gier: Safiirinsini
Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
Glukhovsky: Metro 2033
Graves: Minä, Claudius
Green: Kiveä kovempi
Gogol: Nenä
Gogol: Päällystakki
Golding: Kärpästen herra
Goudge: Vanha majatalo
Haahtela: Elena
Haahtela: Katoamispiste
Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Haakana: Pienen pojan muistelmat
Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Harms: Sattumia
Harris: Karamellikengät
Harris: Persikoiden aikaan
Harris: Pieni suklaapuoti
Havaste: Kaksi rakkautta
Havaste: Kymmenen onnen Anna
Heikkinen: Pihkatappi
Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Hemingway: Vanhus ja meri
Herbert: Dyyni
Hesse: Arosusi
Hietamies: Tarhapäivä
Highsmith: Eleven
Hinton: Me kolme ja jengi
Hobb: Kuninkaan salamurhaaja
Hobb: Salamurhaajan oppipoika
Hobb: Salamurhaajan taival
Hollinghurst: Vieraan lapsi
Hornby: Uskollinen äänentoisto
Hosseini: Leijapoika
Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Hotakainen: Ihmisen osa
Hotakainen: Juoksuhaudantie
Hugo: Kurjat
Huovinen: Hamsterit
Huovinen: Lampaansyöjät
Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Härkönen: Ei kiitos
Härkönen: Häräntappoase
Ingulstad&Soleim: Troll
Irving: Garpin maailma
Irving: Leski vuoden verran
Irving: Ystäväni Owen Meany
Ishiguro: Ole luonani aina
Ishiguro: Pitkän päivän ilta
Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
Itäranta: Teemestarin kirja
Ivey: The Snow Child
Jackson: The Haunting of Hill house
Jackson: We have always lived in the Castle
Jalonen: 12 solmua Greenwichiin
Jalonen: Poikakirja
Jansson: Kesäkirja
Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Jansson: Muumilaakson marraskuu
Jansson: Muumipappa ja meri
Jansson: Muumipapan urotyöt
Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Jansson: Taikatalvi
Jansson: Vaarallinen juhannus
Jenenik: Pianonopettaja
Joenpelto: Vetää kaikista ovista
Joyce: Finnegans Wake
Joyce: Odysseus
Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle
Kafka: Oikeusjuttu
Kallas: Sudenmorsian
Kettu: Kätilö
Kilpi: Kadotetut
King: Callan sudet
King: Joutomaa
King: Kolme korttia pakasta
King: Kosketus
King: Musta torni
King: Pimeyden talo
King: Revolverimies
King Se 
King: Susannan laulu
King: Talismaani
King: Uneton yö
King: Velho
Kivi: Seitsemän veljestä
Knausgård: Taisteluni 2
Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen
Kostova: Historiantutkija
Krohn: Datura
Krohn: Ihmisen vaatteissa
Krohn: Tainaron
Krohn: Umbra
Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
Kunnas: Puut kantavat valoa
Kyrö: Mielensäpahoittaja
Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Kähkönen: Hietakehto
Köngäs: Dora, Dora
Köngäs: Vieras mies
Lagerlöf: Gösta Berlingin taru
L'Amour: Matkarumpu
Le Clezio: Harhaileva tähti
Lee: Kuin surmaisi satakielen
Leino: Joulutarina
Leinonen: Elämä on enemmän -kauneimpia runoja
Lem: Solaris
Le Quin: Osattomien planeetta
Le Quin: Pimeyden vasen käsi
Le Quin: the Tombs of Athuan
Le Quin: The Wind's Twelve Quarters
Lewis: Velho ja leijona
Liehu: Helene
Lindgren: Marikki
Lindren: Melukylässä on hauskaa
Lindgren: Peppi aikoo merille
Lindgren: Peppi Pitkätossu
Lindgren: Peppi Pitkätossu Etelämerellä
Lindgren: Ronja Ryövärintytär
Lindgren: Veljeni Leijonanmieli
Lindqvist: Ihmissatama
Linna: Tuntematon sotilas
Linna: Täällä pohjantähden alla
Loe: L
Loe: Muleum
Loe: Naisen talloma
Loe: Supernaiivi
Ludlum: Mataresen Merkki
Lundberg: Jää
Läckberg: Saarnaaja
Makine: Ranskalainen testamentti
Makine: Ruhtinattaren rikos
Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Mantel: Syytettyjen Sali
Mann: Kuolema Venetsiassa
Mann: Taikavuori
Matheson: Olen legenda
Martell: Piin elämä
MacDonald: Armon yö
MacDonald: Linnuntietä
MacLean: Saattue Murmanskiin
Malpass: Aamulla kello seitsemän
Mankell: Likainen enkeli
Mankell: Tuulten poika
Martin: Miekkamyrsky
Maula: Lämpöisin terveisin
McCall: Naisten etsivätoimisto nro 1
McCaughrean: Peter Pan purppuran lumoissa
McCarthy: Tie
McEwan: Lauantai
McEwan: Rannalla
McEwan: Sovitus
Mengestu: How to Read the Air
Meresmaa: Mifongin perintö
Meri: Manillaköysi
Meyer: Aamunkoi
Meyer: Epäilys
Meyer: Houkutus
Meyer: Uusikuu
Miller: Kravun kääntöpiiri
Mishima: Juhlan jälkeen
Mistry: A Fine Balance
Mitchell: Tuulen viemää
Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
Montgomery: Annan jäähyväiset
Montgomery: Annan nuoruusvuodet
Montgomery: Anna opettajana
Montgomery: Anna omassa kodissaan
Montgomery: Annan perhe
Montgomery: Annan unelmavuodet
Montgomery: Anna ystävämme
Montgomery: Jane Victoria
Montgomery: Jane Victoria tulee kotiin
Montgomery: Kotikunnaan Rilla
Montgomery: Marigoldin lumottu maailma
Montgomery: Pieni runotyttö
Montgomery: Pat Vanhan kartanon valtiatar
Montgomery: Runotyttö etsii tähteään
Montgomery: Runotyttö maineen polulla
Montgomery: Runotyttö Uuden kuun Emilian tarina
Montgomery: Sara ja kultainen tie
Montgomery: Sara Stanleyn tarinat
Montgomery: Sara, tarinatyttö
Montgomery: Sateenkaarinotko
Montgomery: Sininen linna
Montgomery: Tiedän salaisuuden
Montgomery: Tie eiliseen
Montgomery: Vanhan kartanon Pat
Moorcock: Katso ihmistä!
Morrison: Beloved
Mukka: Maa on syntinen laulu
Murdoch: A Word Child
Murakami: 1Q84
Murakami: Norwegian Wood
Murakami: Kafka rannalla
Mäki: Yhden tähden mies
Nabokov: Lolita
Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Niemi: Populäärikulttuuria Vittulajänkältä
Noon: Pixel Juice
Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus
Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kertomuksia
Nousiainen: Arvaa ketä ajattelen
Nummi: Kiinalainen puutarha
Oates: Haudankaivajan tytär
Oates: Blondi
O'Connor: Everything That Rises Must Converge
Oliver: Kuin viimeistä päivää
Oksanen: Puhdistus
Oksanen: Stalinin lehmät
Ollikainen: Nälkävuosi
Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Orwell: Eläinten vallankumous
Orwell: Vuonna 1984
Otsuka: The Buddha in the Attic
Paloheimo: Tirlittan
Paolini: Eragon
Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Parkkinen: Kaupungin kaunein lyyli
Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Pasa&Atpo: Eniten vituttaa kaikki
Pasa&Atpo: Eniten vituttaa parisuhde
Patterson: Valhallan vaihtokauppa
Peake: Gormenghast
Peake: Titus Alone
Peake: Titus Groan
Pelo: Jokapäiväinen elämämme
Peréz-Reverte: Taistelumaalari
Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Plath: Sanantuojat
Poe: Kootut kertomukset
Prachett: Valtio
Preussler: Mustan myllyn mestari
Price: Stenkarmin poika
Priest: The Prestige
Proulx: Näin on hyvä
Pullman: Kultainen kompassi
Pullman: Maaginen kaukoputki
Pullman: Salaperäinen veitsi
Päivinen: Pintanaarmuja
Päätalo: Ihmisiä telineillä
Rannela: Taivaantuuliin
Rasi-Koskinen: Katariina
Rasi-Koskinen: Valheet
Rauhala: Taivaslaulu
Reich-Ranicki: Eurooppalainen
Reeve: Kävelevät koneet
Reynolds: Timanttikoirat, turkoosit päivät
Revis: Across the Universe
Revis: A Million Suns
Revis: Shades of Earth
Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Roberts: Mies joka puhuu hevosten kanssa
Roth: Ihmisen tahra
Rothhfuss: Tuulen nimi
Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Roy: Joutavuuksien jumala
Rushdie: Keskiyön lapset
Rushdie: Maurin viimeinen huokaus
Sage: Magiaa
Sahlberg: Pimeän ääni
Sahlberg: Yhdyntä
Saint-Exupéry: Pikku prinssi
Salama: Käärmeenlumooja
Salinger: Sieppari ruispellossa
Sayers: Juhlailta
Sandemose: Kadonnut on vain unta
Saramago: Kertomus sokeudesta
Save: Paljain jaloin
Savolainen: Kolmen ritarin taisteluosastossa
Sedgewick: Revolveri
See: Lumikukka ja salainen viuhka
Seebald: Austerlitz
Seppälä: Mr Smith
Seth: Rakkauden musiikki
Shafak: Rakkauden aikakirja
Shaffer&Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Shakespeare: Hamlet
Shakespeare: Kesäyön unelma
Shakepeare: Macbeth
Shakespeare: Romeo ja Julia
Shakespeare: Titus Andronicus
Shamsie: Poltetut varjot
Shields: Ellei
Shriver: Kaksoisvirhe
Shriver: Poikani Kevin
Shuler: Vain aurinko muistaa
von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito
Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Sillanpää: Ihmiset suviyössä
Sillanpää: Nuorena nukkunut
Smith: Gorkin puisto
Smith: Kauneudesta
Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa
Spungen: Nancy
Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
Steinbeck: Vihan hedelmät
Strindberg: Yksin
Stockett: Piiat
Stoker: Dracula
Swan: Iris rukka
Swan: Pikkupappilassa
Swan: Ulla ja Mark
Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
Tan: Ilon ja onnen tarinat
Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Taylor: Karou, Savun tytär
Tey: Miss Pym Disposes
Thakeray: Turhuuden turuilla
Thompson: Helvetin enkelit
Thompson: Uusi Eeden
Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Tsehov: Kolme sisarta
Tolkien: Hobitti
Tolkien: Taru sormusten herrasta
Tolstoi: Anna Karenina
Tolstoi: Sota ja rauha
Topol: Venäläinen sukellusvene
Trumbo: Sotilaspoika
Tunström: Jouluoratorio
Turgenev: Isät ja lapset
Tuuri: Kylmien kyytimies
Tuuri: Talvisota
Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
Twelve: Matkaaja
Vartio: Hänen olivat linnut
de Vigan: No ja minä
Virtanen: Kenttäharmaita naisia
Virtanen: Kirjeitä kiven alle
Virtanen: Virva Seljan yksityisasia
Vonnegut: Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle
Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja
Väisänen: Vanikan palat
Wallace: Vaihdettu nainen
Waltari: Sinuhe epyptiläinen
Waltari: Suuri illusioni
Waltari: Turms, kuolematon
Waters: Vieras kartanossa
Waters: Yövartio
Waugh: Mennyt maailma
West: Vastaathan kirjeeseeni Miss Lonelyhearts
Werber: Muurahaiset
Westö: Leijat Helsingin yllä
Westö: Missä kuljimme kerran
Wieslander, Norqvist: Lehmä siivoaa kotinsa
Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Wilde: Importance of Being Honest
Williams: Aavekauppiaan tytär
Williams: Kissa kuumalla katolla
Winman: Kani nimeltä jumala
Winterson: Intohimo
Wodehouse: Kiitos, Jeeves
Woolf: Majakka
Woolf: Mrs. Dalloway
Woolf: Orlando
Wyndham: Triffidien kapina
Yates: Revolutionary Road
Yourcenar: Memoirs d'Hadrien
Yourcenar: Käy kohti pimeää
Yoshikawa: Musashi
Yrjänä: Mechanema
Zafon: Tuulen varjo
Zimmer Bradley: Avalonin usvat
Zusak: Kirjavaras

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...