Pekka Hiltunen: Sysipimeä


Tänä viikonloppuna on nautiskeltu yöttömästä yöstä ja superkuusta, mutta minäpä olen vaeltanut siitä huolimatta Sysipimeässä. Mitenkä tuntuu siltä, että tämä on juuri minulle tyypillistä käyttäytymistä, luontaista änkyröintiä ja vastakohtien etsimistä? Oikeastaan Pekka Hiltusen viime syksystä asti lukupinossa majaillut teos valikoitui luettavaksi juuri nyt sen takia, että olen lähdössä Lontooseen muutaman päivän lomalle. Ajattelin, että olisi kiva virittäytyä tunnelmaan lukemalla sinne sijoittuva kirja. Smart thinking, Amma! Toiset ne lukevat matkaoppaita, mutta minä virittelen itseäni lomakuntoon sarjamurhaajatarinalla! Voipi olla, etten iltakahdeksan jälkeen poistu hotellistamme minnekään!

Olen Hiltusen suhteen vähän myöhäisherännäinen. Luin miehen esikoisen, Vilpittömästi sinun -romaanin vasta talvella. Pidin lukemastani ja tiesin ehdottamasti haluavani lukea myös Studio-sarjan seuraavan osan. Mutta kuten huomaatte, en pitänyt kiirettä. Studiossa oli jotakin häiritsevää, joka jäi kaivelemaan. Ehkä minulta vain jäi tuolloin huomaamatta, että Pekka Hiltunen on nero tai ehkä Sysipimeä yksinkertaisesti on uskomattoman hyvä ja esikoista huomattavasti parempi kirja.

Ensimmäisessä osassa suomalaissyntyinen Lia tutustui toiseen englanninsuomalaiseen, Mariin. Marin kautta Lia päätyi mukaan Studioon, ihmeelliseen, hämmästyttävään kansalaisaktivismin ja salapoliistoimiston yhdistävään organisaatioon. Sysipimeässä Lontoota piinaa ehkä historian kammottavin sarjamurhaaja. En halua pilata jännitystä paljastamalla liikaa, mutta kerrottakoon kuitenkin, että sarjamurhaaja saa medialta lempinimen Queen-murhaaja. Nokkelimmat arvaavatkin, miksi tämä kirja teki juuri minuun syvän vaikutuksen.

En ole pitänyt Queen- ja Freddie Mercury -faniuttani piilossa ennenkään ja tätä kirja-arviota on mahdotonta kirjoittaa asiaa käsittelemättä. Vaikka oma faniuteni on varsin maltillista ja järkiperäistä, seuraan sen verran erilaisia Mercury-foorumeita, että olen huomannut jo yli kaksikymmentä vuotta sitten kuolleen tähden herättävän edelleen ihmisissä uskomattoman vahvoja tunteita, puoleen ja toiseen. Tästä syystä Hiltusen esittelemä fanikulttuurin äärimmäisin ilmentymä oli uskottavaa, kosketaavaa ja karmivaa luettavaa. Kun kirja käsittelee itselle tärkeää idolia, tärkeitä tapahtumia, paikkoja ja kappaleita, vaikuttaa kirja pakostakin aivan eri tavalla kuin "pelkkä" hyvä kirja ilman minkäänlaista henkilökohtaista ulottuvuutta. Hiltunen onnistui raapaisemaan sisintäni keskimääräistä syvemmältä.

Queenin musiikki on kuitenkin vain osasyy siihen tunnetilaan, minkä kirjaa lukiessani koin. Kun luin Vilpittömästi sinun -romaania, minua jonkin verran häiritsi Studion erinomaisuus, hienous ja erehtymättömyys. Vain taivas oli rajana, olipa kysymys rahasta tai mielikuvituksesta. Mieleeni tulivat supersankaritarinat tai poikakirjat, joissa sankari on kaikkivoipa ja kaikki, mitä lukija uskaltaa kuvitella, on täysin mahdollista. Syspimeässä Hiltunen heiluttaa tätä asetelmaa. Väärin, hän ei pelkästään heilauta, hän järisyttää. Aluksi kaikki etenee tuttua kaavaa, mutta sitten näyttämölle astuu kohtalo, joka romahduttaa kaiken mitä on ollut ja mitä oli tuleva. Jonkin aikaa tunsin lukijana, en nyt ehkä vihaa, mutta suurehkoa ärtymystä kirjailijaa kohtaan asioiden saamasta käänteestä. Kunnes tajusin, että tuhkasta nousee jotakin paljon hienompaa. Jotta tarina voisi saada uuden vaihteen, henkilöhahmoihin tulisi uudenlaista syvyyttä ja herkkyyttä, jotta mahdottomalta tuntuvia asioita voisi tapahtua ja tarina olisi paitsi uskottava myös koskettava, täytyy suuria asioita tapahtua. Hiltunen on tämän oivaltanut ja käyttää sitä hienosti teoksessa hyväkseen.

Kuten kaikesta edellä kirjoittamastani voi toivottavasti päätellä, olen aikalailla vaikuttunut lukemastani. Odotan suuria Studio-sarjan jatkolta. Ei mitään paineita. Mutta odotan silti. Huomaan olevani aika vaativa, mutta jos jostakin täytyy nillittää, niin ehkä kirjan loppu jäi vaille sellaista huipentumaa, mitä yksi taitavimmin ja vaikuttavimmin ikinä rakennettu murhatrillerin alku olisi ansainnut. Kovaa on kirjailjan elämä. Jos kirjoittaa upean alun kirjaan, pitäisi lopun olla vielä sitäkin järisyttävämpi.

Jos et ole vielä Pekka Hiltusen Studio -sarjaan tutustunut, niin tee se ihmeessä. Mieluummin nyt heti kesällä, ettei asia pääse unohtumaan. Sitä paitsi ensi syksynä Hiltuselta onkin tulossa jotain aivan muuta, nimittäin Iso, romaani lihavuudesta, häpeästä ja terveystiedosta, kuten kustantajan sivuilla sanotaan. Mielenkiinnolla ja suurin toivein odotettava kirjallinen tapus sekin.

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
WSOY 2012
359s.
Arvostelukappale


Kommentit

  1. Nimenomaan! Olen oikeastaan kaikesta samaa mieltä kanssasi. Sysipimeä on kirja, joka menee syvälle pelkoon, Lontooseen, joka pelottaa oikeasti ja jää mieleen. En ole lukenut niin paljon dekkareita, että voisin sanoa, mikä on huippu ja mikä ei, mutta Sysipimeä on luultavasti paras koko blogiaikanani lukemani jännityskirja ja odotan samoin innokkaana jatkoa Studio-sarjalle.

    Ja Lontoo. :) Minä aion tässä lähiaikoina pitää Lontoo-viikon, koska kuten tiedätkin, myös minä olen kesän mittaan suuntaamassa tuonne ihanaan kaupunkiin.

    Hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hirmuisen hyvin sanottu tuo syvälle pelkoon meneminen. Sitä Sysipimeä nimenomaan on! Onneksi tämä ei kuitenkaan kummitellut mielessä Lontoossa, vaan pystyin nautiskelemaan kaupungistä täysin rinnoin. Näin jälkikäteen hieman harmittaa, etten säästänyt kirjaa myöhemmäksi, nyt olisi ollut hauskaa lukea kirja kun seudut ovat paremmin mielessä.

      Poista
  2. Kiinnostava juttu! Minulle Sysipimeä oli Vilpittömästi jälkeen pettymys, juuri ehkä tuosta syystä jonka jutussasi mainitset. Varmasti luen silti kolmannenkin osan kun se ilmestyy, ja koitan sitten tutkailla hyödyntyykö hahmojen syventyminen siinä; kiva kun toit uutta näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, luinkin arviosi nyt uudelleen. Tätä sarjaa on mahdollista lukea niin monesta näkökulmasta ja me ehkä olemme valinneet erilaiset. Kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan Hiltunen sarjaa kuljettaa ja vastaavatko toiveet enemmän sinun vai minun ajatuksiani. Tai ehkäpä kaikki kulkeekin sellaiseen kauniiseen kompromissiin, että olemme molemmat tyytyväisiä?? :)

      Poista
  3. Tämä oli minusta todella pelottava teos! Ja mulla on edelleen Vilpittömästi sinun lukematta, hyi minua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pelottava tai jotenkin ahdistava tämä tosiaan oli. Minullakin on yleensä paha tapa lukea kirjoja väärässä järjestyksessä, kas kun tällä kertaa teen kuten kuuluu :)

      Poista
  4. Minä luin Vilpittömästi sinun myös talvella ja minuakin jäi jokin siinä vähän häiritsemään. Sysipimeä on kuitenkin lukulistalla ja itse asiassa Kobossa jo valmiina. Uskallanko lukea ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallat toki! Ja jos sinua häiritsivät samat asiat kuin minua, niin kuka ties sinä ihastut yhtä paljon kuin minäkin.

      Poista
  5. Pari päivää sitten oli käännöksen julkkarit Lontoossa. En ollut paikalla, mutta kirja herätti mielenkiinnon. En kyllä ehkä uskalla lukea... Omat Lontoo-suosikkini ovat Zadie Smith ja Hanif Kureishi, ei ainakaan pelota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiinnostavaa! mielenkiintoista seurata, miten Studio saa suosiota maailmalla. Kyllä tämän uskaltaa lukea, minä olen melkoinen arkajalka ja silti uskalsin!

      Poista
  6. Minä en ole vielä lukenut Hilyuselta mitään, mutta Vilpittömästi sinun odottaa jo tuossa (korkeassa) lukupinossa. Kesän aikana haluan ehdottomasti lukea sen, jotta ehdin sitten tämänkin pariin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan mielenkiinnolla, että pääsen lukemaan, mitä pidät. Nämä kyllä toimivat kesäkirjoina varsin hyvin.

      Poista
  7. Hieno arvio! Minäkin pidän kovasti Hiltusen kirjoista, eikä Lontoo ympäristönä ole yhtään huono juttu - lempikaupunkejani, jossa haaveilin joskus jopa asuvani. Tai enemmänkin kuin haaveilin, mutta se on toinen tarina :-) Kirjoissa on, juuri kuten sanoit, supersankariutta, mutta paljon muutakin, kuten suomalaisen naisen ylistystä. Queen-yhteys tässä on kiinnostava, vaikken varsinainen fani olekaan. Juhannuksena kuulin muuten Bohemian Rhapsodyn - haitarilla soitettuna! Mietin silloin, olenko nyt kaiken mahdollisen jo tässä elämässä kokenut :-) Sopi muuten yllättävän hyvin, riittävän mahtipontinen ja toimiva biisi vaikka sitten kesäiseen maalaisidylliin kokkoineeen ja harmonikkoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja! Ja oi, kiinnostavia paljastuksia sinusta! Joskus saat kertoa koko tarinan :)

      Bohemian Rhapsody haitarilla soitettuna, en ole koskaan kuullut, mutta ei voi mennä vikaan!

      Poista
  8. No, niin kuin tiedät, niin genre on mulle hyvin vieras, mutta kun pokkarialessa oli Antti Tuomaisen Parantaja, nappasin sen sieltä sinun takiasi. Sinäkö se olet sitä ollut tuputtamassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna. Murunen! En ole eläissäni lukenut Antti Tuomaista. Mutta olen iloinen, että onnistun tuputtamaan toisille myös sellaisia kirjoja, joita en edes yritä. Ollapa kaikilla kirjakaupassa mini-Amma olkapäällä kuiskimassa: "Osta, osta...!" :D

      Poista
  9. Minäkin luin tämän juuri ja olipa sinun tekstisi tästä hieno. Minun suhteeni Queeniin ei ole yhtä läheinen, mutta kyllä se toi tätä kirjaa lähemmäs (vaikkakin asiat olivat kammottavia). Minä olin siinä alussa aivan murheissani..

    Koukuttava sarja tämä Studio kyllä on, jotenkin elokuvamainen meiningiltään. Tykkäsin kyllä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti