Maria Kallio novellit -extra


Leena Lehtolaisen rakastetun Maria Kallio -sarjan synnystä on kulunut 20 vuotta. Sen kunniaksi Tammi on julkaissut Maria Kallio -extran. Alaotsikko kuuluu: Kevyttä ja vakavaa Leena Lehtolaisen komisariosta. Selailin kirjaa kaupassa ja bongasin sieltä yhtä sun toista Kallio -fania kiinnostavaa. Kirja listaa tapahtuneet murhat ym. rikokset, esittelee kirjankansia ja näkyipä sieltä löytyvän ruokaohjeitakin. Sen syvällisempää tuttavuutta en ole vielä kirjaan tehnyt, mutta palataan asiaa myöhemmin.

Extraan sisältyy myös kaksi aiemmin julkaisematonta Kallio -novellia. Kun Elisa Kirja mainosti tätä Maria Kallio novellit -extraa (sis. siis pelkästään nuo kaksi uutta novellia) kolmen euron sopuhintaan, päätin ottaa varaslähdön ja tilata novellit luettavaksi.

Maria Kallio ja basistin tapaus on hyvin lyhyt, vain seitsemisen sivua, ja se on tribuutti vuonna 2002 kuolleelle Ramonesin basistille Dee Deelle. Kaikki Kallion tuntevathan tietävät hänen musiikkimakunsa ja tässä tarinassa Kallio muistelee, kuinka kohtasi idolinsa ollessaan työtehtävissä Provinssirockissa eräänä opiskelukesänään.

Toisessa, Kuollut Lumiukko -tarinassa, taas tullaan tähän päivään. Maria ja Antti lapsineen asuvat Espoossa ja Maria työskentelee oikeusministeriön perheväkivallan tutkimusprojektissa. Maria tutustuu naapureihinsa erikoisissa olosuhteissa, sillä ravintoloitsija Jussi Karhua näyttää vainoavan huono onni. Tai sitten jokin aivan muu. Kallio sekaantuu tapauksen selvittelyyn yhdessä entisen työkaverinsa, paluun Kallio- tarinoihin tekevän Pihkon kanssa.

Tarinat olivat ennen kaikkea lyhyitä ja olisivat kenties päässeet paremmin oikeuksiinsa oikeassa yhteydessään, eli Maria Kallio extran -sivuilla. Siitä huolimatta oli mukava jälleen lukea uutta Kallio -materiaalia ja tämä toimi hyvänä ruokahalun herättelijänä ensi syksyä silmällä pitäen. Kuolleessa lumiukossa Taneli on eskarissa ja Iida jo kymmenen (voi, miten nuo lapset kasvavat!), joten syksyllä on kiinnostavaa päästä kurkkaamaan, mitä perheen elämään kuuluu ja luonnollisesti jännittää, millaiseen soppaan Kallio itsensä tällä kertaa järjestää!

Leena Lehtolainen: Maria Kallio novellit -extra
Tammi 2013
Elisa Kirja e-kirja
27s.

Kommentit

  1. Voi mikä ihana yllätys, että syksyllä ilmestyy uusi Maria Kallio -kirja. Olen niitä kovasti kaivannut. Lehtolaisen Hilja Ilveskero -trilogia kun ei ole uponnut ollenkaan. Niistä puuttuu "se jokin" ja yritetty mun mielestä tavoitella liian kansainvälistä meininkiä..

    VastaaPoista
  2. Vieläköhän löytyisi vanhaa lumoa, näiden myötä? Vähän suorastaan arveluttaa kokeilla - entä jos pettyykin, kun Maria K. niin hienosti vei mukanaan silloin monta vuotta sitten. En oikein tiedä... toisaalta pidin kyllä Viimeisestä kesäyöstä, siinä novellikokoelmassa oli myös mukana pari Maria Kallio -tarinaa. Hilja Ilveskero ei ole napannut minullekaan yhtään. Mutta hmm, tätä täytyy vielä miettiä.. Hyvä idea kuitenkin johdatella lukijat ovelasti ensin tällä Marian maailmaan, ja sitten täräyttää uusi kokonainen kirja pian tarjolle. Vanhojen fanien on vaikea vastustaa kasautuvia kiusauksia (ja miksi pitäisikään).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti