maanantai 28. tammikuuta 2013

Vuonna 85. Manserockin lyhyt oppimäärä


Aion mennä katsomaan elokuvankin, mutta tämä postaus käsittelee Ilpo Rantasen Vuonna 85 -kirjaa.
Manserock on käsite, jonka varmaan lähestulkoon jokainen suomalainen tunnistaa, mutta kuten Rantanen kirjassaan tuo esille, se voi tarkoittaa montakin eri asiaa, esiintyjää ja aikakautta. Toisille aitoa Manserockia on 1970-luvun tamperelainen rockmusiikki, päänavaus suomenkieliselle rockille. Toisille ja ehkä kuitenkin valtaosalle Manserock tuo taas mieleen 1980-luvun ja sen kuumat tamperelaiset edustajat: Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan. Vuonna 85. Manserockin lyhyt oppimäärä -teos esittelee molemmat aikakaudet. Mutta kuten nimestä voi päätellä, pääpaino on 1980-luvulla.

Kirja on koottu haastattelujen pohjalta. Keskeisimmät elossa olevat tamperelaiset rockhenkilöt kertovat omia muistikuviaan (jotka usein ovat varsin hataria tai ainakin huuruisia) suomirockin kulta-ajasta. Mukana ovat kaikki Eput, Pate Mustajärvi, Epe Heleinius, Mika Sunqvist, Moog Konttinen, Heikki Silvennoinen, Heikki Vihinen ja monet muut. Ne, jotka eivät enää kykene omaa tarinaansa kertomaan, suurimpana heistä Juice Leskinen, tulevat muistelluksi toisten toimesta. Keskeisimmät aikakauden bändit ja toimijat saavat kirjassa omat lukunsa, mutta toisaalta omien lukujen arvoisia ovat myös esimerkiksi muusikoiden keskeisenä kohtaamispaikkana toiminut Aulabaari ja 2000-luvun tamperelainen rocktarina,Vuonna 85 -musikaali (jonka olen nähnyt, oli hyvä).

Minä itsehän olin 80-luvulla siinä iässä, että lähinnä kaivoin sormella nenää ja katselin ihastellen, kuinka isosiskoni meikkasi ja jutteli kavereittensa kanssa asioista, joista en mitään ymmärtänyt, mutta jotka kuulostivat hyvin aikuisilta (mikä järkytys, kun myöhemmin tajusin kuunnelleeni ihaillen murkkuikäisten idiotismeja). Puheet ovat vuosien varrella unohtuneet, mutta kaksipesäisestä mankasta kuulunut musiikki ei. Ja niinpä kasarimusiikista on tullut keskeinen osa musiikillista sielunmaisemaani. Olen kutakuinkin varma, että yksi ensimmäisista laulamistani kappaleista on Juice Leskisen Kaksoiselämää. Eppu Normaali taas kolahti niin kovaa, että se on Queenin ohella ainoa bändi, jota voin sanoa fanittavani.

Eipä sillä, että tällä olisi mitään merkitystä kirjan esittelyn kanssa. Halusin vain nostalgisoida vähän minäkin. Hyvin nostalgiahenkinen on nimittäin myös tämä kirja, kuten odottaa saattaa. Kirja sisältää lukemattomia hauskoja tarinoita ja hulvattomia anekdootteja keikoista, äänityssessioista ja rokkarielämästä, joka oli tuolloin hyvin kokonaisvaltaista ja kokopäivätoimista touhua. Nauroin ääneen, kun luin, että Pate Mustajärven tekemät  Kersantti Karoliinan alkuperäiset sanat käsittelivät lehmän teurastamista (jostakin syystä ne Mustajärven harmiksi hyllytettiin) tai kuinka perfektionistinen pellepeloton Pantse Syrjä teki kokeitaan pitkittäen äänitysaikatauluja mahdottomasti.

Erään mielenkiintoisen asian kirjaa lukiessani havaitsin. Kaikista kiinnostavinta oli, kun ihmiset muistelivat toisia artisteja, henkilöitä tai bändejä. Omakohtaiset kokemukset tuntuvat olevan monilla hataria tai "sitten me ryypättiin ja soitettiin" -tyyppisiä pakinoita. Tästä syystä Poko Rekordsin omistajan, Epe Heleniuksen, sekä miksaaja Mika Sunqvistin muistelot olivat kaikista mielenkiintoisimpia. Myös Juicea muisteleva luku oli erinomainen.

Kirja kiinnostaa varmasti kaikkia Suomi- ja Manserockin ystäviä. En osaa sanoa, kuinka paljon uutta tietoa se tuo asiantuntijalle tai itse noissa ympyröissä pyörineelle, mutta tällaiselle valtavirran ja myöhempien aikojen fanille kirja on mainiota luettavaa. Mainio on myös teoksen mukana tullut CD-levy, joka sisältää suuria hittejä, mutta myös tuntemattomampia rock-klassikoita.

Miksi sitten juuri vuosi '85? Kirja sisältää runsaasti kuvia ja arkistomateriaalia. Erittäin kiinnostava on Soundin aukeama, jossa paljastuvat lukijoiden äänestystulokset rockvuodelta 1985. Vuoden piisi -listan kaksikymmentä parasta on sellainen hittikimara, jota tuskin miltään muulta vuodelta löytyy:

1. Eppu Normaali: Kitara, taivas ja tähdet
2. Sielun Veljet: Peltirumpu
3. Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan
4. Eppu Normaali: Vuonna 85
5. Sielun Veljet: On mulla unelma
6. Peer Günt: I Don't Wanna Be a Rock 'n' Roll Star
7. Smack: Stepping Stone
8. Juliet Jonesin sydän: Helppo elämä
9. Sielun Veljet: Laulu
10. Eppu Normaali: Elämän tarkoitus
11. Eppu Normaali: Vihreän joen rannalla 
12. J. Karjalainen & Mustat lasit: Doris
13. Juice Leskinen Grand Slam: Musta aurinko nousee
      Zero Nine: Never Stop Running
15. SIG: Leijaillen
16. Popeda: Kuuma kesä
17. Sielun Veljet: Tiskirätti
18. Sakari Kuosmanen: Pariisi
19. Sielun Veljet: Ikävä
20. Popeda: John Holmes

Ilpo Rantanen: Vuonna 85. Manserockin lyhyt oppimäärä
Siltala 2012
287s
Sisältää CD-levyn

6 kommenttia:

  1. En tiennyt tästä kirjasta. Itse olin vuonna 1985 ala-asteella ja muistan kun moni mainituista kappaleista soi radiossa. Kävin katsomassa elokuvan ja minusta se oli hauskaa hömppää. Musiikki, varsinkin Eppu Normaalin, oli vertaansa vailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt käydä elokuvissa, ensi viikolla ajattelin. Hauskaa hömppää, kuulostaa juuri sopivalle tälle hetkellä :)

      Poista
  2. Näistä on minusta jäänyt elämään
    1. Eppu Normaali: Kitara, taivas ja tähdet
    2. Sielun Veljet: Peltirumpu
    3. Eppu Normaali: Voi kuinka me sinua kaivataan
    4. Eppu Normaali: Vuonna 85
    8. Juliet Jonesin sydän: Helppo elämä
    11. Eppu Normaali: Vihreän joen rannalla
    12. J. Karjalainen & Mustat lasit: Doris
    13. Juice Leskinen Grand Slam: Musta aurinko nousee
    16. Popeda: Kuuma kesä
    Noin puolet biiseistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama lista minulla! Ehkä lisäisin vielä loppuun Popedan John Holmesin, joka minulle oli pitkään täysin outo, kun Popedaa en ole niin paljoa kuunnellut. Mutta oltuani Popedan keikalla huomasin, että se oli tosi suosittu muun yleisön keskuudessa:)

      Poista
    2. Totta, selaisin kirjan läpi viikonloppuna, ja oli aika hyvä ja tuhti paketti ja CD-kin on kertomasi mukaan hyvä :)

      Poista
  3. Tätä kirjaa oli hauska lukea. Itse olin vuonna 1985 juuri keksinyt populaarimusiikin ilot ja 11-12-vuotiaana kuuntelin paljon tamperelaista rokkia.

    Hah haa, tuo Popedan Holmesin John. Se oli tosi iso hitti ´85. Meidän luokalla kaikki hoilasivat sitä hartaana, me ala-astelaiset. Minun mielestäni myös tuo Peer Güntin biisi on ainakin pikkuklassikko.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...