Katri Lipson: Kosmonautti


Jos kirjasta voi pakahtua, nyt se on lähellä. Ystäväni suositteli Katri Lipsonin Kosmonauttia luettavaksi jo kauan sitten ja kesällä Hanna lahjoitti sen minulle, mutta nyt vasta tulin kirjaan tarttuneeksi. Miksi vasta nyt, no, onneksi edes nyt! Ah ja voih, en ehkä tämän analyyttisempaan pysty!

Ilmestymisvuonnaan 2008 Kosmonautti voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja pääsi Finlandia- palkintoehdokkaaksi. Blogeissa kirja on jakanut mielipiteitä. Esimerkiksi Ina piti Kosmonauttia vähän outona, Jaakko ei saanut kirjasta otetta, Valkoisen kirahvin kirja imaisi mukaansa, Nanna takkuili pilkutuksen kanssa (kiinnitin muuten samaan asiaan huomiota), mutta löysi myös hyviä puolia.

Sergei, Serjoža, on venäläinen nuori Neuvostoliiton iltaruskossa. Hänen suurin unelmansa on tulla kosmonautiksi. Hänen paras ystävänsä Šaša yhtä aikaa kannattelee ja tukahduttaa toveriaan, joka on rakastunut musiikinopettajaansa Svetlanaan. Svetlanalla on liekinpunainen tukka, mutta niin oppilaat kuin kollegatkin kiusaavat häntä. On myös Anna Ivanovna, Serjožan äiti, joka odottaa juoppoa miestään joko kotiin tai kuolemaan. Onpa vielä Ohjaaja, mies, joka tekee dokumentin Serjožasta ja tekee hänestä samalla ikonin koko sosialistisessa maailmassa ja sen ulkopuolellakin. Mutta mitä tapahtuu, kun unelmat romahtavat?

Kosmonautti on kotimainen teos, joka on venäläistäkin venäläisempi niin kielensä kuin kuumien teelasien, kaalikeiton ja haalistuneiden seinäpapereidenkin puolesta. Siitä huolimatta se ei ole kliseinen. Lipson hengästyttää lukijansa aina vain jatkuvilla virkkeillä, mutta jokaisella sanalla on merkityksensä ja paikkansa.

Kosmonautti on kirja unelmista, tukahdutetuista tunteista intohimosta aina epätoivoon asti, monenlaisesta rakkaudesta, syyllisyydestä, rohkeudesta ja pelkuruudesta, elämästä ja kaiken haikeudesta. Kirjan suljettuani en ole varma, olenko surullinen vai onnellinen. Mutta yhtä mietin: jos ihminen näkee kuollessaan elämänsä filminauhana voidakseen valita sen hetken, jossa haluaa ikuisuutensa viettää, minkä hetken valitsisin?

Kiitokset vielä Tarjalle ja Hannalle kirjaelämyksestä!

Katri Lipson: Kosmonautti
Tammi 2008
199s.

Kommentit

  1. Minä en saanut ja samalla sain otteen Kosmonautista. Pääsin kyllä hyvin tarinaan mukaan, mutta olin koko kirjan ajan hämmentynyt. Kirjasta tuli mieleen venäläinen klassikko. Miten suomalainen kirjailija on osannut upota niin hyvin aiheeseen, oli minulle mysteeri. Ehkä jos olisin aikoinaan tiennyt kirjasta edes hivenen ennen sen lukemista, olisin ollut avoimempi kirjalle.

    VastaaPoista
  2. Hirveän surullinen tunnelma siitä minulle jäi... hieno kirja kuitenkin. Lipsonin uusi kirja on hämmentävämpi, vähemmän itkettävämpi, outo sekin, hyvässä mielessä. Todella persoonallinen kirjoittaja.

    VastaaPoista
  3. Lipson on kirjailija, jonka tuotantoon aion tutustua. Minäkin haluan pakahtua kirjan äärellä! Tosin nyt melkein niin teinkin, kun luin Nälkävuoden. Ja kesken on eräs toinenkin HS-palkittu, hieno myös se.

    VastaaPoista
  4. Minä kuulun niihin, jotka myöskin lähes pakahtuivat Kosmonautin äärellä. Mikä tunnelma!

    VastaaPoista
  5. Minulla on Jäätelökauppias kesken, se on niin vaativa, että taidan aloittaa sen alusta. Lipson kiehtoo, pakahtumis- tai tukehtumisvaara tuntuu koko ajan.

    VastaaPoista
  6. Minulla Kosmonautti on hyllyssä. En ihan tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Lukea kai tai antaa pois. Postauksesi ja kommentit saanevat vaa´an kääntymään lukemisen puolella. Haluaisin pakahtua kirjan äärellä minäkin.

    VastaaPoista
  7. Kääks, miten minä en ole tästä koskaan kuullutkaan? Tämähän on minulle ihan must! Kiitos kirjavinkistä sinulle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit