sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Satuhetki: Babarin taidemuseo (Laurent de Brunhoff)


Viimeisimmältä kirjastoreissulta tarttui mukaan kirja, joka on varsinkin äidin mieleen. Lapsetkin tykkäävät Babarista ja muista norsuista, mutta Babarin taidemuseo tarjoaa ihastelemista ennen kaikkea aikuisille.

Babar ja Celeste päättävät perustaa taidemuseon. Museon avajaisissa koko norsuperhe pääsee ihastelemaan taidehistorian merkittävimpiä luomuksia. Taideteokset näyttävät lukijankin silmiin kovin tutuilta, mutta tällä kertaa niissä seikkailee, kuinkas muutenkaan, norsuja!

Pompadour kertoo mielellään lapsille taulujen historiallisesta alkuperästä, mutta Celeste muistuttaa, että taide on ennen kaikkea kokemista, ei tietämistä. Taidemuseovierailusta innostuneena myös lapset päätyvät luomaan omaa taidettaan.

Kirjan kuvitus on aivan mahtavaa (mistä näitä kuvia saisi suurennoksina lastenhuoneen seinille?) ja teksti perehdyttää lapsia sopivasti taiteen tulkitsemiseen, siitä nauttimiseen ja taiteen luomiseen. Keksisin tälle heti paljon opetuskäyttöä vaikka taidehistorian tunneilla, mikä vinkkinä opettajille mainittakoon!

Oletko muuten tiennyt, että ensimmäisen kerran Babar esiintyi lastenkirjassa jo vuonna 1931? Babarin luoja Jean de Brunhoff kuoli jo 1937, mutta hänen poikansa Laurent jatkoi kirjojen kirjoittamista. Suomeksikin ensimmäinen Babar-kirja julkaistiin jo 1940-luvulla, mutta itse tutustuin tähän valloittavaan norsuun tv-sarjan kautta. Tällä hetkellä Babar tulee tutuksi jälleen uudelle sukupolvelle tv- animaatiossa Babar ja Badun seikkailut.

8 kommenttia:

  1. Babar on ihana! Ja tämä versio saattaisi vedota minuun aika hyvin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbar on tosiaan tosi kiva ja kyllä tämä toimii nimenomaan aikuisilla (ja hyvin sivistyneeltä lapsilla varmaan myös)!

      Poista
  2. En tiennyt Babarin ensi-ilmestymisestä. Mutta se on ihana :) Nyt kun olen päiväkotityöläinen, luen hyvin innokkaasti lastenkirjabloggauksia ;)

    VastaaPoista
  3. Minä luulin tosi pitkään, että Babar on vain se piirrossarja! Minä yritän kovasti petrata lastenkirjabloggausten suhteen, aihe kun on aika ajankohtainen meillä :)

    VastaaPoista
  4. Oih, Babar oli mun ja sisarusteni lempikirja lapsena! Tämä taidemuseo-kirja on upea myös. Mielestäni jotkut noista uusista Babar-kirjoista eivät kyllä yllä lähellekään vanhojen tasoa ja teemat ovat lällympiä.

    VastaaPoista
  5. Babar vetoaa meidän perheeseen, ainakin naispuoliseen osaan ;) Nyt tv:ssä pyörivä sarja on yksi tyttöjen suosikeista. Tytöt tietävät norsufiksaatiostani ja huutavat aina -myös Babarin kohdalla- "äiti tuu kattoon, telkkarissa on norsuja! Nyt tv:ssä pyörivä sarja on yksi tyttöjen suosikeista. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta :)

    VastaaPoista
  6. Minäkään en tiennyt, että Babar on näin vanha! Muistan kyllä hyvin sen (käsittääkseni) enismmäisen Babar-kirjan, jossa villistä viidakon norsusta koulutetaan sivistynyt ja eurooppalainen kaupunkilainen. Melkoisen kolonialistinen lähtökohta kirjasarjassa siis on. Mutta jos sen ohittaa, niin kirjat ovat kyllä kivoja ;-)

    Tätä taide-kirjaa ei ole lukenut, mutta kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...