Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Heti nähtyäni Sarah Winmanin teoksen Kani nimeltä jumala ja luettuani sen takakannen, tiesin, ettei kyseessä ole minun kirjani. Joskus sen vain tietää, ilman mitään erityisen pätevää syytä. Luettuani kuitenkin useita kiittäviä blogiarvioita, päätin tarttua kirjaan. Olin väärässä ja samalla oikeassa. Kirja oli sujuva, kiinnostava, koukuttava, hauska ja haikea yhä aikaa. Luin kirjan mielelläni, välillä jopa hengitin sitä. Ja kuitenkin, lukemisen jälkeen minulla on siitä perin vähän sanottavaa ja totta puhuen uskon, ettei minulla muutaman kuukauden päästä ole kirjasta kovinkaan tarkkoja muistikuvia.

Summa summarum, hyvä ja jopa loistava kirja, muttei kuitenkaan minun kirjani.

Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisessä päähenkilö ja minä-kertoja Ell ja hänen veljensä Joe ovat lapsia. Ell kertoo itsestään ja perheestään rakastettavasti. Alussa tapahtuu jotakin, mikä lyö leimansa koko lopputarinaan. Huolissaan oleva Joe antaan siskolleen lahjaksi kanin, joka saa nimen jumala. Onneksi Ell löytää myös ihmisystävän, erikoisen Jenny Pennyn. Keskeisessä roolissa onkin paitsi sisaruussuhde myös ystävyys. Myös vanhempien ja lasten keskinäistä suhdetta kuvataan tarkkasilmäisesti lapsen näkökulmasta, tosin ehkä välillä turhankin pikkuvanhasti.

Kirjan toisessa osassa henkilöt ovat aikuistuneet. Se näkyy myös kirjan kerronnassa, alun lapsenomainen ja hieman naiivi puhe muuttuu aikuismaisesti, kovaksikin. Ylipäänsä tarinan sävyt synkkenevät, mikä kyllä sopii hyvin tarinankulkuun. Huumori ei toki katoa, mutta sekin muuttuu viattomasta aikuismaisemmaksi.

Winman on parhaimmillaan hersyvien henkilöiden kuvaajana. Suosikkini oli ehdottomasti Arthur, mies, joka tiesi, miten tulee kuolemaan. Kirjailija on myös ripotellut tarinaan todellisia historiallisia tapahtumia, kuten prinsessa Dianan kuoleman ja WTC:n terrori-iskut. En ollut vilpittömän ihastunut ratkaisusta, sillä se toi kirjaan lievää ennalta-arvattavuutta. Sen sijaan pidin kirjan maagisen realismin piirteistä ja sitä kaipailin vähän lisääkin. Kirjan alkuosan unenomainen tunnelma viehätti kovasti ja sen ajoittainen häiriintyminen reaalimaailman tapahtumista tuntui sopimattomalta.

Tätä kirjaa on luettu blogimaailmassa ahkerasti. Anni.m., joka luki kirjan englanniksi, on liittänyt arvionsa loppuun linkit muihin arvioihin. Käykääpä kurkkaamassa!

PS. Tarkkaamaisimmat varmaan huomaavatkin, että tämä kirjoitettiin hieman puuroisilla kirjamessuaivoilla. Aivan mahtava viikonloppu takana, kuvakollaasia ja muutakin selostusta luvassa myöhemmin!

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Tammi 2012
324s.

Kommentit

  1. Mä vaistosin vähän samaa ja pistin kirjan kiertoon, "parempiin suihin"
    :). Kaikkea ei vain ehdi... Oli mukava törmätä messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyviä kirjoja on niin paljon, että tiukkaa karsintaa on tehtävä. En nyt sanoisinsilti, että tähän käytetty aika olisi mennyt hukkaankaan, mutta nähtävästi omaan kutinaan kannattaa usein luottaa. Oli tosiaan mukavaa taas nähdä!

      Poista
  2. Minulla on tunne että tämä saattaa olla minun kirjani... se odottaakin jo hyllyssä joten pian nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla, jännä kuulla, mitä pidät!

      Poista
  3. Mä jotenkin rakastin ja en rakastanut tätä kirjaa. Joskus se voi olla näemmä yhtäaikaista. Minua häiritsi eniten se "kaiken mahdollisen" tungeminen tarinaan: siis historialliset tapahtumat, mutta myös lukuisia ns. ajan ilmiöitä. Mutta toisaalta kirjailija onnistuu hyvin varsin mahdottomassa tehtävässään. Hmm.
    Hauskaa, että kirjamessuviikonloppu täytti odotukset, jäädään odottamaan raporttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tässä oli aineksia vähän liikaa. Itse en tosiaan niin perustanut historiallisista tapahtumista, mutta nyt kun niitä oli,ne jäivät lopulta vähän irrallisiksi. Keskittyminen johonkin ja ylimääräisen karsiminen olisi ehkä tehnyt tälle hyvää.

      Poista
    2. Kiitos infosta: Tämä ei ole minun kirjani. Tosin en tätä edes tilannut, se vain tuli...

      Poista
  4. Minulla oli kovat odotukset tämän suhteen. Eivät ne ihan täyttyneet, vaikka ihan kelpo kirja olikin. Maagisuutta minäkin olisin toivonut lisää.

    VastaaPoista
  5. Amma, minulla oli ihan samanlainen ennakkofiilis kirjasta. Siinä on kuitenkin niin ihana kansi ja toisaalta se on saanut upeita blogiarvioita ^ joten menin tämän tilaamaan. Heti kirjan aloitettuani tajusin, etten millään jaksa teosta läpi kaluta. Kirja on valovuoden päässä omasta ajatusmaailmastani vaikka esim. maagisen realismin ystävä olen. No, hienoa kuitenkin, että tämä on lukijansa löytänyt! Omani laitan vaikka arpajaispalkinnoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin takeltelin alussa, mutta kyllä tarina sitten vei mukanaan. Onneksi kaikesta ei tarvitse tykätä ja onneksi yleensä joku tykkää kirjasta kuitenkin :)

      Poista
  6. Kirjoitit hyvin. Joskus kirja on juuri kuvaamasi kaltainen: kaikilla mittareilla hyvä, mutta silti ei kuitenkaan se oma.

    Minä pidin tästä, pidin todella - _melkein_ rakastuin. Silti Winmanin romaani ei välttämättä nouse ihan sinne vuoden kirjallisten kohokohtien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän samanlaiset fiilikset. Tykkäsin kirjasta kovasti lukiessa, mutta siitä jäi kovin vähän tarttumapintaa mieleen.

      Poista
  7. Minä rakastuin kirjaan täysillä <3 Kieltämättä minäkin kohottelin hieman kulmiani tuolle WTC-kuviolle, mutta lopulta se sujahti osaksi tarinaa ilman sen kummempaa tökkimistä. Arthur oli tosiaan mahtava ;)

    VastaaPoista
  8. Alun lapsinäkökulmainen kerronta oli todella viihdyttävää, hörönaurua vähän väliä aiheuttavaa. Mutta sitten kerronta latistui, muuttui tasapaksuksi. Toki aiheita oli tolkuttoman paljon, mistä luonnollisena seurauksena, että monet jäivät kovin pinnalliselle käsittelylle.
    Mistä ladyt ovat kirjoittaneet vähän tai ei ollenkaan: tämähän oli kirja homoeroottisesta rakkaudesta. Olisi ollut mainio tilaisuus analysoida ilmiötä monen henkilön kautta. Isän sisko, näyttelijä Nancy oli selkeästi tätä, vaikka loppupuolella sanoikin: sexuaalisuuteni on häilyvää.Päählön äitikin tunsi muutaman kerran vetoa Nancyn puoleen, eikä vain pelkkää vetoa. Itse päählön Ellyn suuntautuneisyys jätetään hämäräksi.
    Miesten puolella sama juttu; Joe, Charlie, Arthur selvästi homoja. Minusta näitä oli liikaa yhteen kirjaan.Parhaimmillaan kirja on silloin, kun suuntajakauma vastaa kuta kuinkin elävän elämän tilannetta.
    Enpä enää lukisi kirjaa loppuun asti, jos olisin tietänyt sen minkä nyt tiedän. Meillähän on oma supertähti kirjailijoiden joukossa, joka on myös näyttelijä. Ja joka on kertonut, miten tuo työ vahvasti tukee kirjailijuutta. Tietysti Anna-Leena Härkönen. Miksi mennä merta edemmäksi?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti