Suomen lasten laulukirja


Lasten syntymän jälkeen minulla oli pitkään hakusessa hyvä lastenlaulukirja. Viime talvena löysin yhden hyvän ja huikkasin siitä myös teille. Pian sain huomata, etten ole etsinnässäni ollut yksin, sillä blogiini tullaan säännöllisesti laulukirjavinkin toivossa. Tässä siis toinen samanmoinen.

Suomen lasten laulukirja on meillä tällä hetkellä kirjastossa lainassa, mutta mieleni halajaa hankkia tämä omaksi. Yli kaksisataasivuisessa laulukirjassa on lauluja moneen lähtöön, kaikkiin löytyy myös helpot nuotit. Kirja sisältää useita klassikoita kuten Sininen uni, Mörri-Möykky, Rosvolaulu ja Ihme ja kumma. Mukana on myös uudempia suosikkeja aina Hevisauruksesta lähtien. Mainittakoon, että kirja sisältää myös joululauluja.

Erityiskunniamaininta Matti Pikkujämsän värikkäistä kuvista ja raikkaasta yleisilmeestä. Samaten suitsutusta mukavalle tavalle jakaa laulut eri osastoihin: mitähän mahtaa löytyä Viuhaa viikset, heiluu häntä -osasta tai Me pidettäis hauskaa ja laulettais -osiosta? 

Suomen lasten laulukirjan on koonnut musiikin moniosaaja Essi Wuorela. Kirjan pohjalta on tehty myös Suomen lasten lauluja -CD, esiintyjänä tietenkin Rajaton. Levyä en hoksannut kirjastosta etsiä, mutta ainakin Rajattoman ystäville tarjolla lienee laadukasta lastenmusiikkia.

Tätä kirjoittaessani onnistuin myyntipuhumaan ainakin itseni ja laitoin tilauksen kirjasta menemään. Mitenkään sen kummemmin mihinkään yksittäiseen nettikauppaan ohjaamatta sanon, että reilu parikymppiä ei ole hinta eikä mikään tästä kirjasta. Monipuolisesta lauluvalikoimasta riittänee iloa aina vauvavaiheesta pitkälle kouluikään saakka.

Suomen lasten laulukirja (koonnut Essi Wuorela, kuvat Matti Pikkujämsä, sovitus ja nuotitus Olli Heikkilä)
Otava 2012
223s.

Kommentit

  1. Hauska sattuma; luin tästä kirjasta juuri Kaksplussasta ja ajattelin, että kuulostaapa ihanalta kirjalta - nyt olen entistä vakuuttuneempi, kiitos esittelysi! :)

    VastaaPoista
  2. Minä laitoin ton sun edellisen laululirjavinkin kirjaston hankintalistalle, mutta siellä hankittavissa se notkuu edelleen. Tätä olen ihaillut kaupassa ja täytyy sanoa, että kuvitus on ihanaa ja lauluja tosiaan mukava valikoima :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva kun bloggasit tästä! Tuo Rajattomien levy on ostoslistalla, ja nyt tekee mieli hankkia lisäksi tämä kirja.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä pakko saada. Olen jo pitkään tuskaillut hyvän lastenlaulu kirjan perään! Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti