Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus


Aina silloin tällöin luen kirjan, mikä saa minut väittelemään itseni kanssa. Siegfried Lenzin Hetken hiljaisuus oli tällainen lukukokemus.

Kirjasta yleisesti:
Ihan lonkalta mitään kirjasta tai kirjailijasta tietämättä voisin väittää, että tämä on esikoiskirja ja kirjoitettu yhdessä viikonlopussa. Seuraavan viikonlopun oikolukukierroksella iski laiskuus ja eri ajoissa, paikoissa ja puhuttelumuodoissa poukkoilu jätettiin kerrontaan pikantiksi tajunnanvirtamaisuudeksi.

Kirjasta yleisesti oikeasti:
Hups. Siegfried Lenz (s.1926) on arvostettu ja palkittu kirjailija. Hän aloitti Hetken hiljaisuuden kirjoittamisen, mutta kun hänen vaimonsa kuoli, käsikirjoitus jäi vuosikausiksi lepäämään. Myöhemmin hän palasi siihen ja työsti sen valmiiksi oman surutyönsä ohessa. Että ei nyt ihan yhden viikonlopun juttu sitten kuitenkaan.

Tarinasta:
Kirja kertoo 18-vuotiaasta Christianista. Hän seisoo onnettomuudessa kuolleen opettajansa ja rakastettunsa muistotilaisuudessa ja muistelee yhteisiä hetkiä. Kerronta viipyilee merentuoksuissa muistoissa, palaa välillä muistotilaisuuteen, loikkaa rehtorin kansliaan ja on jo pian takaisin menneisyydessä. Välillä Christian muistelee Stellaa, sitten jo puhuu suoraan hänelle. Hmm... mitähän tästä kaikesta oikein ajattelisin.

Tarinasta vielä:
Jos joku kirjoittaisi kirjan minun ajatusmaailmastani esimerkiksi voimajoogatunnin päättävän rentoutuksen aikana, lopputulos olisi varmasti vähintään yhtä sekava kuin Lenzin kertoma tarina. Nytkin väittelen oman pääni sisällä! Joten vaikka Christianin ajatuksenjuoksua on välillä vähän vaikeaa seurata, on se toisaalta melko uskottavaa. Harva meistä ajattelee kovinkaan järkevästi ja suoraviivaisesti, ainakaan jos muistelee kuollutta rakastettuaan.

Opettajan ja oppilaan rakkaussuhde:
Eikö tämä ole jo aiheena vähän nähty? Vanhempi opettajatar ja nuori viriili oppilas, ainahan niistä kirjoitetaan ja tehdään elokuvia, mutta näin opettajana on kyllä pakko kysyä: tapahtuuko tällaista muka jossakin? Sitä paitsi jos tapahtuukin, opettajatar tuskin ilahtuu ja pelaa innoissaan oppilaittensa kanssa rantalentistä, jos pojan kaverit yllättävät parin rannalta kuhertelemasta.

Opettajan ja oppilaan rakkaussuhteesta:
Hups taas. Tiedän kyllä kyliltä yhden tapauksen, jossa opettajatar meni naimisiin oppilaansa kanssa. Tämä siis tapahtui kauan, kauan sitten. Sitä paitsi on syytä muistaa, että Lenzin tarina on Christianin, romanttisen pojanklopin versio tapahtumista. Tietenkin nuoret kollit liioittelevat, varsinkin jos toinen osapuoli vielä on kuollut, eikä voi oikoa virheellisiä kohtia. Stellan versio voisikin olla mielenkiintoinen, sen verran avoimia kysymyksiä Lenz sinne tänne jättää.

Summattuna: Tämä oli lopulta ihan hyvä kirja. Sellainen, että sen luki loppuun mielellään, mutta ei toisaalta sytyttänyt sen kummempia liekkejä. Olen väitellyt itseni kanssa ainakin kahdesti aiemminkin: Revolutionary Road on noussut mielessäni arvoon arvaamattomaan, Odelmaan en ole päässyt sen paremmin sisälle jälkimakua maistellessanikaan. Aika näyttää, kumpaanko suuntaan Hetken hiljaisuus mielessäni kallistuu.

Ehkä vähän samantyyppisiä tunnelmia myös toisaalla: Ilselä, Lukutuulia

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Gummerus 2012
Suom. Markku Mannila
176s.

Kommentit

  1. Odottelen Lenzin kirjaa kirjastosta ja luinkin tämän arviosi suurella mielenkiinnolla - varsinkin kun Minna ja Tuulia eivät ole kirjasta niin innostuneet. Toisaalta Minnan Haahtela-vertaus sai ajattelemaan että tämä voisi olla passelia luettavaa tällaiselle Haahtela-fanille ja vatuloinnista syttyvälle lukijalle. :) Saapa nyt sitten nähdä, voi kun saisin kirjan pian niin näkisin itse mikä tämä Lenz on miehiään.

    Hyvin (ja hauskasti!) kirjoitettu arvio. Kiitos Amma! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, tiedän tuon tunteen! Välillä on virkistävääkin lukea kirjoja joista ei tiedä mitä mieltä olisi. Aika tosiaan sitten seuloo jyvät akanoista.
    Tykkään kirjan kannesta mutta tämä ei kuitenkaan taida olla ihan minun kirjani. Mielenkiintoista oli lukea arviosi!

    VastaaPoista
  3. Just tänään varasin tämän, sain ihan erilaisen kuvan kirjan takakannesta. Hyvä, etten enää odota mitään loppuun asti hiottua mestariteosta, pettymys olisi varmaan ollut suuri.

    VastaaPoista
  4. Jotenkin tuo opettajan ja oppilaan suhde ei aiheena ole jaksanut houkutella mua yhdenkään kirjan pariin... Mutta pakko kommentoida, että kyllä sitä tosiaan joskus tapahtuu: eräs tutuntuttu lukiolaistyttö meni kymmenisen vuotta sitten naimisiin nyt jo useamman vuoden eläkkeellä olleen rehtorin kanssa, ja yhdessä ovat edelleen. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti