David Nicholls: Kaikki peliin


Aika harvoin sitä huomaa lukevansa kirjaa, jolle on yhtä aikaa sekä liian nuori että liian vanha. Nytpä on koettu sitten sekin. David Nichollsin Kaikki peliin ammentaa paljon kasarinostalgiasta, mutta vuonna 1986 minä olin kiinnostunut lähinnä Postimies Patesta ja siitä kirjassa ei puhuta mitään. Vanhuuteni taas korostuu siinä, etten jaksa enää eläytyä yliopistosekoiluun, varsinkin kun tarina ei ole lukuisia keskinkertaisia Hollywood-versioita kummempi.

Brian on nörtähtävä 19-vuotias nuori mies, joka jättää taakseen lapsuudenkotinsa ja parhaat kaverinsa lähtiessään yliopistoon opiskelemaan. Kirjan kunniaksi on sanottava, että tämä nörtti keskittyy enemmän ryyppäämiseen ja unelmiensa naisen Alicen valloittamiseen kuin opiskeluun. Mutta en nyt tiedä onko alkava alkoholismi ja myötähäpeää herättävät soidinmenot kovinkaan juhlinnan arvoisia meriittejä.

Juoni kulkee tuttuja ja turvallisia raiteita: Brian rakastaa kaunista, mutta hutsahtavaa Alicea, eikä huomaa todellista rakkautta, joka on hänen nenänsä edessä. Sivujuonena seurataan Brianin valmistautumista Yliopistovisaan, television tietokilpailuun, mihin pääseminen on hänen lapsuuden haaveensa. Kiinnostavinta antia oli kuitenkin Brianin kipuilu vanhojen ystävyyssuhteiden ja omien juuriensa kanssa, joutuessaan työväenluokkaisella yksinhuoltajataustalla keskelle yläluokkaisia sisäoppilaitoskasvatteja.

Ennen kirjan lukemista tiesin sen olevan kepeää viihdettä ja sitä se toki onkin. Kaikki peliin on helppoa ja sujuvaa tekstiä, paikoin jopa hieman koukuttavaa. Siitä huolimatta ihmettelin suurimman osan ajasta sitä, miksi  vaivauduin kirjaa lukemaan. Tiedätte, että olen viihdekirjallisuuden ystävä, mutta jos kirja ei pysty tarjoamaan yhtä ainutta omaperäistä ajatusta tai oivaltamisen elämystä, miksi ihmeessä se pitäisi lukea. No viihteen vuoksi tietenkin, mutta jos sen viihtymisenkin kanssa on vähän niin ja näin...?

David Nichollsin Kaikki peliin oli lyhyesti sanottuna aika tyhjänpäiväinen teos. Jos tätä kirjaa ei olisi koskaan kirjoitettu, mitään olennaista tuskin olisi menetetty. Mutta jos kaipaat kepeää ja yhdentekevää päännollauskirjaa, niin tässä se sitten on.

Ps. Ai niin, anteeksi maalaisuuteni, mutta mikä on pappapaita? Tämä ja muutamat muut suomennoksen ihmeellisyydet kuten 'v-merkki' saivat minut kirskuttelemaan hampaitani!

Tästä muualla:
Ilselä
Lumiomena
Luettua
Kulttuuri kukoistaa
P.S. Rakastan kirjoja
Mari A:n kirjablogi
Kirjanurkkaus
Jossun lukupäiväkirja
Kirjainten virrassa

David Nicholls: Kaikki peliin
Otava 2012
Suom. Sauli Santikko
414s.

Kommentit

  1. Pappapaitaa en minäkään ymmärtänyt, mutta v-merkki lie "victory mark", jossa sormet levitetään v- kirjaimen muotoon.

    Minulle tämä kirja oli hyvä nimenomaan siksi, että olen sen kohderyhmää: 1980-luvulla olin koululainen ja muistan monia kirjan populaarikulttuurisia viittauksia. Mutta olen samaa mieltä siitä, että Kaikki peliin on välipalakirja ja jos se jää lukematta, ei tosiaankaan menetä mitään. Mutta kyllä se kestonsa ajan kiinnostaa - ainakin kaltaisiani 70-luvulla syntyneitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon ja ymmärrän, että sinulle (vain vähän!) vanhempana tämä antoi varmasti enemmän. Minua hämäsi v-merkin mainitseminen haistattelumielessä, mutta alla oleva Karoliinan selitys selvittikin asian.

      Poista
  2. Meillä oli kyllä ihan samanlainen lukukokemus. Minullekin Kaikki peliin oli pettymys. Eikä se tosiaan ollut edes erityisen viihdyttävä. En muista kyllä että missä kohdassa puhuttiin pappapaidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaankin samaa sukupolvea:) Minusta pappapaidoista puhuttiin koko ajan! (liioittelenkohan nyt?) Jo alussa Brian selitti pitkään kuinka rakastaa pappapaitojaan vaikka äiti vihaa niitä ja aina kun Brian puki jotain ylleen hän puki mustan pappapaidan. Mulle jäi trauma tästä sanasta :D

      Poista
  3. Minä jätin tämän kesken. En tykännyt. Sen sijaan Sinä päivänä oli ihana.

    Minä en ehkä päässyt pappapaitaan asti, mutta eka mielleyhtymä on sellainen vanhanaikaisen miesten aluspaidan näköinen vaatekappale. V-merkki on "brittien keskisormi", eli tuo Katjan mainitsema voitonmerkki väärinpäin (kämmenselkä solvattavaa kohti). Haistattelua, toisin sanoen. Mutta vaikka englanniksi sanotaan ihan vakiintuneesti v-sign, en minäkään ole kuullut sitä suomeksi käännettynä ainakaan usein. En kyllä keksi, miten sen muuten olisi kääntänyt, ellei sitten olisi kääntänyt "kulttuurisesti" ja puhunut ihan keskisormesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Sinä päivänä oli hyvä!
      Tuossa yllä Hannalle jo avauduinkin tästä pappapaidasta. Minäkin ajattelin samaa aluspaitaa, sitten toisaalta mietin ihan tavallista kauluspaitaa tai sitten jonkinlaista slipoverityyppistä neuletta. Häiritsevää, mistähän alkukielisessä versiossa puhutaan?

      Tuo V-merkki selvityksesi poisti hämmennykseni, tosin ehkä kääntäjänä olisin harkinnut nimenomaan keskisormen käyttämistä (siis verbaalisesti!), koska V-merkki kuulosti kömpelöltä.

      Poista
    2. Voi, nyt minuakin alkoi kiinnostaa hirveästi tuo pappapaidan alkukielinen vastine. Seuraava veikkaukseni olisi ollut ruudullinen flanellipaita, mutta jos on puhuttu nimenomaan mustasta paidasta, niin ei taida mennä vieläkään oikein.

      Poista
    3. Bingo! Pieni googlailu selvitti, että alkukielisesti on käytetty termiä "grandad shirt", joka tarkoittaa sellaista "kauluksetonta kauluspaitaa", jolla muistaakseni on suomessakin joku melko vakiintunut nimitys, jota en kuitenkaan muista ja jota en saanut ainakaan ihan helposti selville Googlenkaan avulla.

      Poista
    4. Anteeksi obsessiivinen ripustautuminen aiheeseen, mutta suomeksi on näköjään melko yleisessä käytössä termi "vaarinpaita" sellaisesta puserosta, jota ensimmäiseksi veikkailin, eli kaulukseton, pehmeä paita, jossa on muutama nappi edessä. Vaikkei se ole ihan sama kuin tuo grandad shirt, olisi se käytettynä terminä voinut olla parempi käännösvaihtoehto. Tai sitten olisi voinut puhua vain kauluksettomista paidoista.

      Sinällään pappapaita on ihan hauska uudissana, joka ei minua oikeastaan lainkaan häiritse, mutta tätä oli kiva selvittää ja pohtia. :D

      Poista
    5. Ihana Karoliina <3 Vaarinpaita olisi luonteva ratkaisu. En tosin osaa nähdä sitä sellaisena nörttipaitana kuin kirjassa esitetään, mutta toisaalta on muistettava, että 80-luvun Britanniassa se on hyvinkin saattanut olla sellainen!
      En osaa selittää, mikä minua termissä niin ärsyttää, sillä ihan hauska sanahan se on :)

      Poista
  4. Minäkin luin tämän jokin aika sitten ja olen vetkutellut arvion kirjoittamisen kanssa, kun ei mulla tästä kirjasta mitään ihmeempää sanottavaa ole.

    Minua alkoi jossain vaiheessa tosi paljon ärsyttää Brian ja se, että mokaili ja sähläsi yhden jos toisenkin asian kanssa. Varmaan tässä näkyy se, että olen vanha käpy ;-)

    Ei tämä mielestäni kuitenkaan mitätön tai huono kirja ollut, mutta odotin enemmän, kun olen kuullut just tuosta Sinä päivänä -kirjasta niin paljon hyvää. Ehkä pitääkin sitten lukea se ja antaa Nichollsille toinen mahdollisuus. Tämä oli todella välipalakirja ja kyllähän niitäkin saa olla.

    Mulle tuli kyllä pappapaidasta heti mieleen vaarinpaita, mutta toki ihmettelin sanan käyttöä.

    VastaaPoista
  5. Luin tämän juuri ja olen kyllä kanssasi täysin samaa mieltä oikeastaan kaikesta! Mietin myös noita v-merkkejä ja pappapaitoja, onneksi kommenteista löytyi selitykset, joten koen sivistyneeni hitusen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti