Heinäkuun saldo ja blogihistorian pahin epäonnistuminen


Aika jälleen koota kuukauden luvut yhteen... siis apua, mihin nämä viikot oikein kuluvat?

Heinäkuun kohokohta kirjallisesti oli ehdottomasti Sirpa Kähkösen Jään ja tulen kevät ja noin yleisesti ottaen kirjabloggareiden Kuopijo-symposium. Myös Amor Towlesin Seuraelämän säännöt jätti mukavan, tosin harmillisen nopeasti häipyvän, jälkimaun. Kuukauden pettymys oli selkeästi Graham Mooren Kuolema Sherlock-seurassa.

Suurinpana saavutuksena verrattuna edellisiin kuukausiin voi pitää sitä, että esittelin blogissa kaksi lastenkirjaa; Pekka Jäntin ja Ossi Pitkäsen Elämä on heleä -tanka-aapisen ja Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirjan. Jälkimmäisen myötä aloitin Satuhetki-sarjan, missä esittelen meillä parhaillaan ahkerassa luvussa olevia kirjoja. Aion aloittaa maltillisesti, ehkä noin yksi kirja per kuukausi -tahdilla.

Anni Polvan Voi noita miehiä! sekä viihdytti että ärsytti. Tuomas Kyrön 700 grammaa oli minulle tähän asti lukemistani Kyrön kirjoista haastavin teos, mutta ehdottomasti vaivansa arvoinen.

Kaiken kaikkiaan heinäkuusta jäi jotenkin nihkeä lukufiilis. Luin hyvin vähän kirjoja, joista olisin aidosti innostunut. Lisäksi lukeminen tuntui olevan tavattoman hidasta. Tunne ehkä johtuu Simon Sebag Montefioren massiivisesta (muutenkin kuin kooltaan) Jerusalem-elämäkerrasta, jota olen nyt tavannut pari viikkoa ja ilmeisesti jatkan melko pitkään. Mutta en jätä kesken, en!

Mutta tuo suuri, salaperäinen blogihistorian pahin epäonnistuminen ei ole mikään edellämainituista. Olen nyt muutaman kuukauden ajan yrittänyt epätoivoisesti kuunnella Michael Cunninghamin Tunnit -äänikirjaa. Aloitin sen keväällä automatkalla mummolaan. Puolivälissä matkaa minun oli pakko lopettaa kuuntelu, etten nukahtaisi rattiin. Sen jälkeen yritin kuunnella kehuttua tarinaa lenkillä, mutta ajatukseni harhailivat. Sängyssä nukkumaan mennessä kirja aiheutti takuuvarman nukahtamisen alta aikayksikön. Ainoa syy, miksi jatkoin kuuntelua, oli se, että minä onneton maksoin kirjasta 20 euroa!

Viimein äänikirja löysi tarkoituksensa tuskaillessani liian valoisten kesäöiden kanssa. Nihkeinä aamuöinä oli suloista nukahtaa Eero Saarisen supistessa korviini jotakin käsittämätöntä. Sen verran tajusin, että joku nainen halusi lukea kirjaa ja tehdä kakun miehelleen. Ja toinen nainen kantoi kukkia ja joku mies oli sairas. Virginia Woolf kirjoitti välillä ja melko lopussa joku tippui ikkunasta.

Okei, voisiko joku kertoa, mitä ihmettä siinä välissä tapahtui?

Halusin tuoda tämän henkilökohtaisen lukufiaskoni esille, siitäkin huolimatta, että jos maineeni rippeitä vielä oli jäljellä, ei taatusti ole enää. Mutta varoitanpa vain, Tunnit saattaa aidosti olla hieno kirja, mutta älkää kuunnelko sitä äänikirjana. Ellette sitten kärsi unettomuudesta!

No niin, se siitä, leuka ylös ja kohti tulevaa, lempikuukauttani elokuuta!

Elokuuksi olen linkittänyt arkistoistani oikeaan sivupalkkiin kolme urheiluhenkistä teosta olympialaisten kunniaksi. Ne ovat:
Manuela Boscon Ylitys
Tuomas Kyrön 700 grammaa
Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Kiveen hakatut - Urheilijat maineen poluilla

Ja lopuksi iloinen uutinen: Copycat-kisa alkaa aivan tuossa tuokiossa! Ehkä jo huomenna tai tällä viikolla ainakin. Siis: ready, steady...

Kommentit

  1. Hih, kuiskaan salaa, että mulla jäi Tunnit-kirjakin kesken. En ole kuullut niin koskaan tapahtuneen kenellekään muulle... Leffasta pidin kyllä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ei hätää, nythän meitä näkyy olevan monta!

      Poista
  2. Voiko äänikirjakokemustasi sanoa epäonnistumiseksi - tai no, toki se on ehkä äänikirjan epäonnistuiminen? :-)

    Äänikirjoilla saattaa tosin olla juuri tuollainen kuvaamasi vaikutus. Itse huomaan usein kirjoja kuunnellessani, että ajatus on lähtenut harhailemaan jonnekin ihan kamalan kauas, vaikka kirja olisi loistava. Sitten kelaillaan (jos jaksetaan). Sinuhe-äänikirjaurakan kanssa minulla meinasi välillä loppua usko kesken, mutta onneksi sinnittelin ja pinnistelin keskittymisen ja harhailun äärirajoilla :-D!

    Jos vielä Tunnit jaksaa kiinnostaa, katso se elokuvana! Samalla saat kirjan juonen kasaan ;-)... Tosin elokuvaakaan ei kannata alkaa katsomaan, jos silmää painaa valmiiksi. Ei se ole pitkäveteinen, mutta ei sellainen tykityskään, joka pitäisi nukahtavan hereillä. Elokuva on oikein hyvä, ja aihe siinä erittäin kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni äänikirjan pitää olla juonivetoinen tai sitten lukijan pitää olla erityisen hyvä. Tai niitä pitää olla useampi. Tunnit olisi varmastikin toiminut paremmin usean lukijan voimin.

      Täytyy laittaa leffan harkintaan, ainakin näyttelijäkaarti on komea!

      Poista
  3. Amma, minulle Tunnit ei ole ehkä Cunninghamin paras kirja, sillä myönnän Illan tullen tason, vaikka en siitä pidäkään, mutta Tunnit on mieluisin ja elää mielessäni kuin siamilainen kaksonen Tunnit -elokuvan kanssa.

    En ikinä, ikinä voisi antaa KENENKÄÄN ÄÄNEN pilata lukukokemustani. Mietin juuri yöllä ennen unta, miksi elokuvakin jää minussa kakkossijalle kirjalle ja se on juuri kirjan OMA ääni. Se on oleellista!

    Voisin kirjoittaa Tunnit -kirjasta mitä vain ja sekin menisi suloisessa rumbassa elokuvan kanssa, mutta minusta tuntuuu, että tämä ei vain ollut sinun juttusi.

    Kysyisit: Minne vuodet menevät! Just olin bilehile ja nyt haluan mieluiten olla vuoteessa ennen puoltayötä KIRJAN KANSSA. Yö kuuluu minulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, et arvaakaan, miten ihmettelin viikonloppuna vuosien kulumista! Olin juhlissa, joissa näin vanhoja koulukavereita ja käytin suvereenisti lauseita: ei olla nähty viiteentoista tai KAHTEENKYMMENEEN vuoteen! Siis minä, joka tunnen olevani likimain teini vielä, miten se on mahdollista?

      Ehkä joskus kokeilen Tunteja elokuvana, en usko, että innostun kirjasta ihan jo sen takia, että tämä kuuntelusessio palaa mieleeni. Voit olla oikeassa, ehkä tämä ei ollut se mun juttu.

      Poista
  4. reps :D mä en oo lukenut Tunteja kaikkien kehuista huolimatta. Leffa oli kutakuinkin tuon kuvauksesi tapainen :) Mahtava otsikointi postaukselle! Voitaisiin järjestää joku "noloimmat tunustukset" - haaste. Sen yhteydessä mä voisin tunnustaa etten saanut luetuksi Kätilöä. Älkää kertoko kenellekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, tässä onkin tullut jo monelta "noloja" tunnustuksia. Näitä lisää!

      Poista
  5. Onpa lohdullista kuultavaa. Viime talvena kun makoilin sohvallani potemassa, kuuntelin Tunnit -kirjaa ehkä kolmeen otteeseen, mutta sitten luovutin. Arvelin, että johtui sairaudestani, etten vain jaksanut keskittyä. Sitten ajattelin, että en taida olla kovin auditiivinen henkilö (mikä muuten saattaa pitää paikkansa). Mutta että itse kirja, ainakin luettuna, saattaisi olla huono, se ei tullut mieleeni... - Kun luen tavalliseen tapaan, hyppään joskus huoletta yli jaksojen, jotka eivät kiinnosta, joskus ihan huomaamattani. Kuunnellessa se on vaikeampaa. Ihanaa kun en ollutkaan ainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tosiaan ollut ainoa ja luulen, ettei sairaudellasi tai auditiivisuudellasi ollut asian kanssa mitään tekemistä! Tässä kirjassa (sen perusteella, mitä muistan) on tosiaan paljon kohtia, jotka hyppäisi yli tai ainakin lukisi hypähdellen.

      Poista
  6. Voih, en ala edes listaamaan ommia epäonnistumisiani. Niitä ei olekaan aivan vähän.

    Hienot urheilukirjalinkit olit laittanut. Minä radiofanina liputan ehdottomasti tuon Terosen ja Vuolteen kirjan puolesta (niitä on ilmestyä tulla useampikin?). Kuunneltuna tuo ohjelma on aivan erinomainen! Ja miten huoliteltua Suomea nuo kaksi radiotoimittajaa puhuvat vaikkapa moneen tv-selostajaan verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuuntelen tosi vähän radiota nykyään, mutta muutaman kerran olen kuunnellut tätä ohjelmaa isäni seurana. Näitä kirjoja tosiaan on ainakin yksi tai kaksi tämän lisäksi.

      Poista
  7. Hei minäkin yritin epätoivoisesti kuunnella Tunteja muutaman kuukauden, mutta luovutin jo :D Olen kanssasi samaa mieltä, että se pitäisi mieluummin lukea :)

    VastaaPoista
  8. Onpa kiva lukea, että on muitakin kuin minä, jotka eivät pitäneet Tunneista. Ja minä siis luin kirjan. Elokuva on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minunkin täytyy harkita elokuvaa, jos juoniaukot alkavat vaivata. Toistaiseksi ei kyllä ihan hirveästi edes kiinnosta.

      Poista
  9. Hauska tunnustus ja älä huoli, Amma, maineesi ei kokenut edes kolausta! Näitä noloja kirjakokemuksia on varmasti kaikille. Jo ihan se, ettei ole lukenut esim. Täällä pohjantähden alla -kirjaa on itselleni yksi hiljainen ja vaiettu salaisuus (shhh!).

    Äänikirjat ovat kyllä aika vaikea laji. Minusta tuntuu, että kirjan pitää olla tietyntyyppinen, että se taipuu äänikirjaksi. Kokeileva ja poukkoileva kirjan rakenne ei ehkä ole omiaan äänikirjaan, jos lukijan ääni on koko ajan sama. Lempiäänikirjani on edelleen Muumilaakson marraskuu, jonka lukijaa en nyt muista, mutta jonka ääneen soudattauduin automatkoilla tyystin. Tuntemattoman sotilaan olen kuunnellut ja minusta tuntuu, että ohi meni vaikka mitä, kun sompasin liikenneympyröissä ja kuuntelin vielä kaikeksi hirveydeksi pienissä pätkissä.

    Cunninghamin tunneista pidin kovasti. Woolfin Mrs Dallowayn luin tosin ensin, katsoin elokuvan ja vasta sitten luin kirjan. Elokuvan ja kirjan välillä oli kulunut aikaa, joten kirjan lukemisen jälkeen katsoin elokuvan vielä uudestaankin. Yksi ehdottomista elokuvasuosikeistani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Kaikista parhaiten äänikirjana toimivat juonivetoiset kirjat. Ja jos kirjassa on monta kertojaa/tasoa tmv, useampi lukija tai yhden lukijan äänenvaihtelut ovat paikallaan. Ehkä pitäisi katsoa tuo leffa!

      Poista
  10. Pakko oli tulla heti katsomaan, mikä tuo epäonnistuminen oikein oli. Onneksi ei mitään pahempaa :)

    Minä pidin Tunnit-kirjasta ja se herätti oikein Cunningham-kuumeen. Itse kuitenkin luin sen, enkä tiedä miten se vaikuttaisi äänikirjana. En muutenkaan harrasta paljoakaan äänikirjoja juuri kuvaamistasi syistä:ajatus harhailee, alkaa nukuttaa ja muuta sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin (siis lyhyiden valvejaksojen perusteella), että Tunnit on muutenkin sellainen kirja, että siitä joko tykkää tai ei.

      Juonivetoiset kirjat ovat mukavia kuunneltavia ja joistakin haastavimmistakin minulla on ihan hyviä kokemuksia, mutta tähän se ei selkeästi sopinut.

      Poista
  11. Tunnit on yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Mutta jotenkin minun on vaikea kuvitella, että se toimisi äänikirjana. Siinä on sen verran tajunnanvirtaisuutta. Jokainen toki kuuntelee omalla tavallaan, mutta minulle äänikirjana toimivat vain erittäin juonivetoiset teokset. Muut mieluummin luen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä. Ja joo, panin merkille nuo tajunnanvirtaosuudet:))

      Poista
  12. Mulla Tunnit on kokemuksena melkein samanlainen, vaikka olen nähnyt sen leffana.

    Katsoin sen kolmen saksalaisen seurassa, Riian elokuvateatterissa ja vaikka se siis oli enkuksi puhuttu, pakonomaisesti luin tekstityksiä, venäjäksi ja latviaksi ja samalla kuulin kuiskuttelun saksaksi, kun yksi saksalaisseurueestamme ei osannut kovin hyvin enkkua, eikä niitä kahta muutakaan kieltä.

    Muistan kyllä leffassakäynnin, mutta en kovinkaan paljon elokuvasta...

    VastaaPoista
  13. Minä ihastuin Tunneissa sen kieleen! Kuunneltuna tuskin olisin innostunut. Tai tiedä häntä. Mutta eihän se kaikkien kirja ole. Minäkin aloitin sen ekaa kertaa ja se jäi muutaman sivun jälkeen kesken. Sitten koitin myöhemmin uudelleen ja pidin. Se vaatii aivan oikean mielentilan ja hetken, luulen minä.

    Huh, pitäisi itsekin koota heinäkuun luettuja.

    VastaaPoista
  14. Minä luin Tunnit loppuun, mutten pitänyt. Enkä suoraan sanottuna enää edes muista, mitä kirjassa tapahtui, joten juonen osalta ei minusta ole tällä kertaa yhtään apua :-)

    VastaaPoista
  15. Huh, hyvä etten ostanut Tunnit-äänikirjaa kirpparilta tässä eräs päivä, lähellä nimittäin oli, kun se maksoi vain kaksi euroa! Liekkö joku muukin epäonnistunut sen suhteen :D

    Minultakin on tänään tulossa eräs "nolohko" tunnustus erään kirjan kesken jättämisestä kuukauden luettujen kirjojen listaamisen yhteydessä, hauska sattuma!

    VastaaPoista
  16. Mullekin äänikirjana sopivat lähinnä vain juonivetoiset kirjat. Tunnit on testaamatta joka muodossaan joten siitä en osaa sanoa sen kummemmin mitään, mutta näkyy noita ei-tykkääjiäkin sen verran tähän ilmaantuneen kommentoimaan että etköhän ole saanut synninpäästön! ;)

    VastaaPoista
  17. Olen lukenut Tunnit tammikuussa 2004 - tämänkin muista ainoastaan sen takia, että pidän kirjaa kaikista lukemistani kirjoista. Muuten ei ole kirjasta mitään muistikuvia, mutta muista ajatelleeni lukemisen jälkeen että no onpas tämäkin nyt luettu. Vuoden 2004 jälkeen en ole Cunninghamia edes kokeillut, mikään kirja ei ole vaikuttanut kiinnostavalta takakansitekstien perusteella. Koska maailmassa on niin paljon muitakin kirjailijoita, luulen, että en Cunninghamin pariin todennäköisesti enää palaa. Eli kyllä meitä on muitakin, joihin Tunnit ei jättänyt mitään jälkeä...

    Eve

    VastaaPoista
  18. Onpa hyvä sana tuo lukufiasko! :D
    Tämä kertomasi pisti minut miettimään, ja hoksasin että minullakin on lempikirjoja jotka eivät vain soveltuisi äänikirjoiksi. En esimerkiksi usko, että Heivollin hieno "Etten palaisi tuhkaksi" toimisi ainakaan minulle äänikirjana yhtä hyvin kuin kirjana!

    VastaaPoista
  19. Aijai, herkullinen tunnustus, vaikka itse pidinkin Tunneista paljon! :D
    Oma "tunnustukseni" on Heivollin Etten palaisi tuhkaksi, josta en vaan innostunut oikein yhtään, vaikka sitä onkin nii rakastettu.

    VastaaPoista
  20. Voi ei mikä tapaus :D Mutta näinkin voi käydä, ymmärrän!

    Jos uskallat niin suosittelen vielä kokeilemaan leffaa, hyvin uskollinen kirjalle muttei ehkä aiheuta nukahtamista. Jos nukuttaa voi käyttää aikansa miettimällä että heijastuuko valo Nicole Kidmanin tekonenällä jotenkin hassusti. :)

    VastaaPoista
  21. (niin ja minua vähän nolottaa toisinaan myöntää etten tykännyt Tuulen viemästä sitten yhtään)

    Ja jee copycatkisa!

    VastaaPoista
  22. Kuten täällä niin monet ovat jo lohdutelleet, niin eipä se maailma siihen kaadu, ettet saanut Tunteja kuunnelluksi. Näitä lukufiaskoja tulee ja menee itse kullakin.

    Voin hyvin kuvitella, ettei Tunnit toimi äänikirjana, vaikka se kirjana toimiikin. Tai toimi ainakin mulle. En tosin ole uskaltanut kokeilla vielä, pidänkö kirjasta edelleen yhtä paljon kuin silloin aikoja sitten, kun sen luin.

    Nämä makuasiat ovat kyllä niin kiinnostavia, kuten sekin, miten kirjoista pitäminen on kiinni lukemisajankohdasta.

    Tunnit ei ole helppo kirja eikä sitä kannata lukea saati kuunnella väsyneenä. Mutta kokeile joskus elokuvaa ja kunhan pöly on laskeutunut, kannattaa sitä kirjaakin kokeilla.

    Odotan malttamattomana copycatia!

    VastaaPoista
  23. Ymärrän hyvin epäonnistumisesi, aina ei jaksa, vaikka kuinka olisi kehuttu ja tykätty teos kyseessä. Minä en saa itseäni innostumaan äänikirjoista enää ollenkaan, huomaan jopa vältteleväni kirjaston äänikirjaosastoa. Ehkä ne yksi ja puoli äänikirjaa riittivät minulle.

    Kiva, copycat jäi viime kerralla vain ihastelun asteelle, jospa inspiraatio iskisi nyt minuakin ;)

    VastaaPoista
  24. Kyllä pahimpaan mokaan tarvitaan jotain vähän enemmän! Tai siis mä jo kerkesin kuvitella otsikosta ties mitä.... :D Mä koitin kanssa Tunteja äänikirjana enkä päässyt edes ekaa levyä loppuun. Luokittelin kirjan silloin sitten kategoriaan "paljon kehutut, joiden hienoutta mä en ymmärrä" ja ajattelin, että vika oli itsessäni.

    VastaaPoista
  25. En minä tuota epäonnistumisena pitäisi. Aina kirja ja lukija eivät vain kohtaa tai on vääränlaisessa mielentilassa lukeakseen juuri sitä kirjaa, jota lukee.

    Vaikka ajattelen edellämainitusti, itseäni kesken jättäminen kieltämättä vaivaa. Tuntuu, että on jokin ihmeen velvollisuus lukea kirja loppuun, mutta mikä velvollisuus se muka on. Olen yrittänyt relata: miksi lukisin väkisin kirjoja, lukeminenhan on harrastus, eikä työ. Ei se ole suorittamista. Kaikilla jää kirjoja kesken. Miksi pitäisi lukea sellaista, jota ei koe omaksi?

    Itselläni ei ole kokemusta äänikirjoista. Tunnit ei ole tuttu kirjana, eikä elokuvana. En oikeastaan edes tiedä mistä se kertoo. Olen lukenut Cunninghamilta vain Koti maailman laidalla. Siitä pidin.

    Itselläni on nyt ollut vähän samanlainen lukufiilis kuin sinulla eli tuntuu, että lukeminen on vähän nihkeää ja hidasta. Luulisi, että kesällä ehtii lukea kirjoja, mutta olen lukenut jopa vähemmän kuin muulloin.

    Odotan innolla Copycat-kilpailua. Viimeksi mukana oli todella hienoja kansia.

    VastaaPoista
  26. Kiitos kaikki ihanat kommenteistanne! Onpa mukavaa, että meillä itsekullakin on kirjallisia luurankoja kaapeissamme! Ja hyvä niin!

    Muistin kyllä nyt, että blogitaipaleeltani löytyy vieläkin suurempi lukufiasko. Mikä? Palaan siihen seuraavassa KBF-keskustelussa, sillä tilanne vaatii kunnon tuuletusta. Palataan siis asiaan!

    Ja lukufiaskoja saa jakaa täällä edelleen. Kunnon rippi helpottaa:)

    VastaaPoista
  27. Juuri noin minullekin kävi Tunnit-äänikirjan kanssa... Paitsi että jätin sen aika varhaisessa vaiheessa kesken, oli kirjastosta lainassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti