Marmeladia ja proosaa Kristiina Vuoren seurassa


Osallistuin lauantaina Akateemisen Kirjakaupan Cafe Aallossa Tammen ensimmäiseen Marmeladia ja proosaa -tapahtumaan. Lämminhenkisessä tapahtumassa esikoiskirjailija Kristiina Vuori kertoi juuri ilmestyneestä Näkijän tytär- kirjastaan.

Mikko Immonen Tammen markkinoinnista haastatteli kirjailijaa kirjan syntyprosessista ja lopuksi paikalla olleet kirjabloggaajat ja lukupiiriläiset saivat esittää kysymyksiä. Sivumennen sanoen oli oikein hauskaa, että paikalla oli meitä suhteellisen nuoria kirjabloggajia ja toisaalta pitkän linjan lukupiiriläisiä. Kävimme lopuksi oikein mielenkiintoista keskustelua bloggauksen vuorovaikutteisuudesta ja vaikutuksesta lukukokemukseen.

Kristiina Vuori kertoi kirjoittaneensa alun perin aikuisten fantasiaa, mutta joutuneensa muuttamaan suunnitelmaa saatuaan usealta taholta kehoituksen siirtyä Suomessa enemmän kiinnostusta herättävään historialliseen proosaan. Hän kertoi historiallisen taustatyön tekemisen olleen aikaavievää ja työlästä, mutta toisaalta keskiaika oli hänelle jo valmiiksi läheinen ja tuttu ajanjakso.



Näkijän tytär sisältää historiallisen kuvauksen lisäksi romantiikkaa ja seikkailua. Historiasta pidän, mutta romantiikka ja seikkailu eivät ole ihan ominta alaani. Kirjailijan tavattuani minulla on kuitenkin hyvä syy uskoa, että tulen kirjasta pitämään, ainakin luen sen mielenkiinnolla.  Marmeladia ja proosaa -tapahtumassa Vuorelle soviteltiin jo Kaari Utrion manttelinperijän viittaa hartioille. Ja kirjailija itse paljasti kolmen kustantamon olleen kirjasta kiinnostuneen, joten se jo kertonee tasosta jotakin.

Kirjallisten asioiden lisäksi oli hauskaa tutustua aiemmin vain niminä tuttuihin henkilöihin Tammelta, samoin  tapasin muutaman kirjabloggarin ensimmäistä kertaa ihan kasvokkain.

Marmeladia ja proosaa- tapahtumasta ovat kirjoittaneet myös Mari A., MARI sekä Kristiina Vuori itse.

***


Myöhemmin ajelimme kohti pohjoista Tuusulanjärven kulttuurimaisemien kautta. Olen haaveillut siitä jo kauan ja nyt sitten poikkesimme tutulta moottoritiereitiltä komeampiin maisemiin. Kulttuuriretkemme tosin ajoittui lasten päiväuniaikaan, eikä sääkään aivan suosinut, joten tyydyimme ihastelemaan entistä kulttuuriväen kylää lähinnä auton tuulilasin läpi. Mutta voin kyllä suositella rantatietä ihan tällaiseksi pelkäksi autoajelureitiksikin, sen verran kauniina alue näin kesäkuun kukkivassa luonnossa näytti. Aivan erityisesti ihastuin Aleksis Kiven kuolinmökin pihapiiriin. Mielikuvani siitä pohjautuu siihen kamalan masentavaan, Kivestä kertovaan Suomi-filmiin (Minä elän?), joten yllätyin, kun vehreällä pihalla oli satumaisen söpö mökki, satakieli lauloi puussa ja aurinkokin pilkisti sopivasti pilven raosta. Eikä pihalla ollut yhtään turistibussia niin kuin muissa alueen nähtävyyksissä!

Kommentit

  1. Heips! Kiva kun pääsit paikalle, oli kiva nähdä =)

    VastaaPoista
  2. Mukavan oloinen tuo Tammen tilaisuus, ihan harmittaa etten päässyt paikalle.

    Tuusulan Rantatie on yksi suosikkipaikkojani koko eteläisessä Suomessa. Meiltä tien eteläpäähän on vain kymmenisen kilometriä, joten olemme käyneet siellä joka kesä: niin Ainolassa ja Halosenniemessä kuin Krapilla katsomassa lasten kesäteatteria. Kaunis tie, jossa tulee oikeasti sellainen olo kuin kulkisi Ahon, Halosen tai Sibeliuksen jäljillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, onneksi Marmeladia ja proosaa-tilaisuuksista tulee perinne, joten pääset myöhemmin paikalle!

      Tämä oli minulle tosiaan vasta ensimmäinen kerta.Halusimme ihan tarkoituksella tutustua Etelä-Suomeen,yleensä tulee paineltua suoraan Helsinkiin ja paljon mielenkiintoista jää katsomatta. Haluan kyllä ehdottomasti uudestaan rantatielle ihan ajan kanssa!

      Poista
  3. Oli todella mukava tavata, Amma!

    Meilläkin on suunnitelmissa käydä Tuusulanjärvellä tunnelmoimassa, jahka Ahola taas avataan piakkoin remontin tms. jäljiltä. Kuten Katjalla, meilläkään ei ole sinne kovin pitkä matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös, Maria!

      Huomasimmekin Aholan remontin kun ajoimme reteästi pihalle keskelle rakennustyömaata :)

      Poista
  4. Hei Amma ja kiva lukea Tammen tapahtumasta.! Näkijän tytär kiinnostaisi lukea, josko kesälomalla... Ihanaa kun kävit Rantatiellä ja Aleksis Kiven mökissä! Niissä käyn joka kesä, kun tässä lähistöllä pyörin. Ainolassa voisinkin käydä tänä kesänä pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjabloggarit ovatkin näköjään ryhmittyneet Tuusulanjärven lähettyville, no, kulttuuriväen asuinpaikkahan se on ollut ennenkin :)

      Minäkin aion ehdottomasti tarttua kirjaan jossakin vaiheessa, kunhan saa purettua vähän jonoa ensin...

      Poista

Lähetä kommentti