Tärkeitä tiedotteita: Atena Kustannuksen terveiset, Viikon keskustelija-palkinnon saaja ja yleistä elämästä kirjallisuusopintojen jälkeen


Aika pitkä otsikko. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti. Tänään on sitten se tenttipäivä. Olen paahtanut koko viime viikon Suomen kirjallisuushistoriaa enemmän tai vähemmän intensiivisesti, mutta ainakin olen sitä kurkkua myöten täynnä. Mitään muuta en sitten ole ehtinytkään lukea (vähän huonosti myös teidän blogejanne, anteeksi!), mutta korjaan vahingon huomisesta alkaen. Sitä ennen joitakin tärkeitä tiedotteita:

1. Muutama viikko sitten kyselin MAAKUNTABLOGGAAJIEN perään. Asia ei ole ollut unohduksissa, vaikka olen ollut hiljainen sen osalta. Kuten kommenteista huomasitte, asumme hyvin kiitettävästi ympäri Suomen, mikä on tietysti hyvä ja rikastuttava asia, mutta tapaamisten kannalta hieman hankalampi. Puhtaasti maantieteellistä keskipistettä etsien ja toisaalta ihmisten sukulais- ym. yökyläpaikkojen perusteella tulin siihen tulokseen, että suurimmat mahdollisuudet useamman bloggarin kohtaamiseen voisivat olla täällä keskisessä Suomessa. Asia on edennyt sen verran, että kävin jututtamassa kirjamessuilla jyväskyläläisen Atena Kustannuksen edustajia ja he kiinnostuivat yhteistyöstä ylipäänsä sekä myös mahdollisen tapaamisen järjestämisestä. Yhteistyömuodot kirjabloggaajien kanssa ovat siis heidän osaltaan työn ja suunnittelun alla. Odotellessamme, mitä Atena Kustannus meille keksii, voivat halukkaat ilmoittautua lehdistötiedotteen saajiksi täällä. Olettaisin, että samaa kautta tapahtuu tiedottaminen myös muusta kirjabloggareita kiinnostavasta toiminnasta. 

2. Sitten viime viikkoiseen keskusteluun. Jälleen kerran keskustelu kävi vilkkaana ja äärimmäisen korkeatasoisena. Yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että kaikenikäiselle kirjallisuudelle on sijansa blogeissa ja erilaisuus ja persoonallisuus nähtiin rikkautena. Hyvähyvä! Monet nostivat esille huolen keskivanhasta kirjallisuudesta: siis muutamasta vuodesta muutamaan vuosikymmeneen ikäisistä kirjoista, jotka eivät ole saaneet klassikkoasemaa. Sellaista kirjallisuutta uhkaa katoaminen unhoituksen alhoon. Itseäni tämä retrokirjallisuuden kova kohtalo kosketti syvästi ja aionkin ottaa siihen liittyen itselleni toukokuuksi  pienen projektin.

Tämän tiimoilta palkitsen tällä kertaa kommentistaan Jorin, joka kirjoitti mm. näin:


"En näe mitään syytä olettaa että vaikkapa 20 vuotta sitten ei olisi tullut yhtä paljon kiinnostavia uutuuksia kuin tänä vuonna, mutta vain uutuuksista kerrotaan. Voisikin olla kiinnostavaa lähteä pienelle aikamatkalle. Valitsisi sattumanvaraisesti jonkun vuoden ja lukisi nipun silloin julkaistuja kirjoja." 

Jorille lähtee ei ihan retroa, mutta kuitenkin muutaman vuoden vanha Antti Tuurin Suuri asejuna Pietarista -pokkari. Se on junamatkalle ostettu ja sen aikana kertaalleen luettu (pyrin kai autenttiseen tunnelmaan?), joten ihan kelpo kunnossa siis! Onnea ja kiitos kommentista, Jori! Suuret kiitokset myös muille keskusteluun osallistuneille hienoista kommenteistanne, tulen ottamaan tällaisen keskustelupalkinnon tavaksi myös tulevaisuudessa!




3. Amma aikoo siis lähteä toukokuussa pienelle aikamatkalle: minne, kerron tarkemmin myöhemmin. Pysykää kuulolla, sillä tulen haastamaan muutkin mukaan! Sitä ennen aion kuitenkin rentoutua ja seikkailla ihan muuten vaan kirjallisuuden maailmassa milloin mitäkin lukien. Huhtikuussa täällä voi siis törmätä oikeastaan ihan mihin vaan... jännittävää, eikö?

Mukavaa alkanutta viikkoa (sanoo hän ja teroittelee kyniä tenttiä varten)!

Kommentit

  1. On mukava kuulla Atenan kiinnostuksesta kirjablogistien tapaamisiin jne. Atenalla olikin kirjamessuilla ihana, valoisa ja houkutteleva messuständi;)

    VastaaPoista
  2. Jorin idea on hieno :), Jori voisi pistää pystyyn vaikka jonkin haasteen sen tiimoilta.

    Onnea tenttiin!

    VastaaPoista
  3. Olimme samoilla apajilla, sillä kävin Atenan edustajien kanssa keskustelua samasta aiheesta. Keskinen Suomi on ihan hyvä meeting paikka. Ei siis aina vain Helsinki.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tentti oli haastava, mutta mielestäni ei liian :) Suurkiitos tentaattorille siitä, että hän kuuli toiveeni ja kysyi Hellaakoskesta Helkavirsien sijaan!

    Ollaankin tehty oikea blogisti-invaasio Atenan kojulle, hyvä hyvä! Eiköhän sitten ala tapahtua!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kovasti palkinnosta! Minua on tänä keväänä tuntunut lykästävän erityisen hyvin kirja-arvonnoissa, vaikka eihän tämä varsinaisesti mikään arvonta ollutkaan.

    Ajatus aikamatkahaasteesta on ihan varteenotettava, mutta minä haluaisin osallistujien matkaavan eri vuosiin juuri siksi, että sillä tavoin saataisiin yhteisvoimin kaivettua unholasta mahdollisimman suuri määrä luettavaa. Tietenkään kaikki eivät voi tykätä kaikesta, mutta kuvittelisin sillä tavoin nousevan hyviä vinkkejä esiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti