Ite Amma atvaellen, sanan virkkoi, noin nimesi,

eli Amma esiintyy useassa persoonassa ja haastattelee itseään huomattuaan, että Kalevalasta voi kirjoittaa vain joko kliseisesti tai subjektiivisesti.

1. Ensikosketuksesi Kalevalaan?
Koulussa, ala-asteella. Aina Kalevalanpäivänä luettiin Kalevalasta ääneen pätkä. Aino-nimisenä vaaleatukkaisena tyttönä olisin toivonut, että se pätkä olisi joskus ollut joku muu kuin se, missä Joukahainen lupaa Ainon Väinämöiselle ja tämä hukuttautuu, koska ei halua mennä vanhalle ukolle. Ihmeteltävästi en ole traumatisoitunut, vaikka kyseisen päivän välituntivitsi oli sama aina yhdeksänteen luokkaan saakka. Itse asiassa tunnen Ainoon jonkinlaista yhteenkuuluvuutta.

2. Minkä version luit Kalevalasta?

Luin ihan perinteisen ja vanhan Kalevalan, joskin maustettuna Jukka Salmisen futuristisen omituisilla kuvilla. Tätä ennen olen lueskellut silloin tällöin vanhemmiltani löytyvää savonkielistä versiota, mikä tuntuu itselle kaikista omimmalta. Sanottakoon, että Kalevaloita löytyy jokaiselle jotakin: eri kielillä, murteilla, yleiskielisenä ja lyhennettynä. Anders Larssonin Laiskojen Kalevala houkutteli kirjakaupassa. 

3. Millainen lukuelämys sitten oli?

Yllättävän mukava. Tietysti runomittaan tottuminen otti aikansa. Minua helpotti, kun luin Kalevalaa aluksi ääneen. Oikeastaan Kalevalassa on yllättävänkin mukaansatempaava ja jännittävä juoni. Myöskään huumori ei ole tuntematonta. Keskivälillä tunsin puuduttavia hetkiä, kun juoni pysähtyi  Pohjolan häihin ja morsianta itketettiin lukemattomien runojen voimin. Silloin ajatukset harhailivat pahasti. Jokin kosminen järjestys kostaa minulle nyt Kanteletarta lukiessani, sillä samaiset runot löytyvät myös sieltä - ja tietysti vielä lukuisina variaatioina.

4. Mikä Kalevalasta tekee mielestäsi erityisen?

En ole mikään eeposasiantuntija, mutta Kalevala tuntui mukavan perussuomalaiselta. Kaikelle tekemiselle annettiin joku järkevä selitys, kukaan ei tehnyt mitään turhaan. Kaikkeen myös suhtauduttiin pragmaattisesti, myös uskontoon ja kuolemaan.  Ja onhan koko Kalevalan henkilögalleria varsin demokraattinen verrattuna moneen muuhun tarustoon: Väinämöinen ja Ilmarinen eivät ehkä ole ihan perusjamppoja, mutta eivät kyllä kuninkaita tai jumaliakaan.

5. Kuka henkilöistä muodostui sinulle läheisimmäksi?

Päähenkilöihin oli kyllä aika vaikea samaistua. Nuorena äitinä tunsin syvää sympatiaa Lemminkäisen äitiä kohtaan. Hän rakasti poikaansa pyyteettömästi ja yritti varoittaa vaaroista, hakipa Tuonelan virrastakin, mutta aina poika hankkiutui uudelleen ongelmiin. Kuten jo aiemmin tuli mainittua, tunnen Ainoon kohtalonyhteyttä ihan muuten vaan.


6. Voitko suositella Kalevalaa vilpittömästi?

Kyllä se kannattaa lukea. Ei se herättänyt minussa mitään suuria tunteita tai lukuelämystä. Enemmän ehkä kohteliasta uteliaisuutta. Ainakaan minulle Kalevala ei ole sellainen kirja, johon tartutaan silloin kun halutaan rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa. Mutta ei se toisaalta ole niin vaikealukuinenkaan, etteikö jokainen suomalainen (ja ulkomaalainenkin) voisi itseään sivistää sen lukemalla. Ja kuten kohdassa 2 tuli mainittua, vaihtoehtoja riittää!

7. Muita erityishuomioita?

Lukion äidinkielentunneilla puhuttiin siitä, että nykysuomikin on järjestään kalevalaisen runomitan läpäisemää. Jotenkin ottoautomaatin komennotkin pohjautuivat siihen (ehkä, onko kukaan muu kuullut tällaisesta?). Siitä huolimatta minulle tuli yllätyksenä, että niin monet nykyäänkin toistuvassa käytössä olevat sanonnat ovat lähtöisin Kalevalasta: "kallella kypärin", "soitellen sotaan", "venille venosen mieli", kaikki ovat kalevalaisia ilmauksia. Taidamme todellakin olla Väinämöisen poikia ja tyttäriä kaikki!

Kommentit

  1. Hurjan hyvä idea tuoda Kalevala blogiin tällä tavoin. Olen vallan ihastunut ideaasi!

    Ainosta on sanottava yhdeltä Kalevala-tutkijalta kuulemani tulkinta: Vaikka hänen kohtalonsa on traaginen, sopii Aino esikuvaksi kaikille nuorille naisille siinä, että hän piti oman tahtonsa eikä nujertunut morsiameksi vanhalle, vastenmieliselle tietäjällä. Siinä mielessä Ainon rohkeus on valoisaa, siinä näkyy edelläkävijän asenne.

    Aino on vallan hyvä nimikin vielä. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta ja erilaisesta Kalevala-postauksestasi! Mä en ole koskaan pitänyt Ainoa traagisena hahmona, vaan nimenomaan urheana ja rohkeana naisena, joka piti oman päänsä. Olen Lumiomenan kanssa samaa mieltä, että Aino sopii hyvin nuorten tyttöjen esikuvaksi.

    Aika hassua, miten paljon Kalevala edelleen vaikuttaa meidän elämään. On Sampo-pankkia, Kalevala-korua, vakuutusyhtiö Ilmarista etc. Ja eikös Aino-jäätelöäkin ole mainostettu Kalevalan kautta?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Lumiomena ja Susa P kannustuksesta. Yleensä minulle alkaa kirjaa lukiessa hahmottua mitä ja miten haluan siitä blogiin kirjoittaa. Joskus joudun miettimään sitä kirjan lukemisen jälkeen päivän. Mutta tätä mietin monta päivää ja aloin tuntea pakokauhua, kun en tiennyt, mistä suunnasta tällaista järkälettä pitäisi lähestyä! Kiva siis, jos lopputulos oli onnistunut, kyllä sitä mietittiinkin!

    Minäkin olen pitänyt Ainoa rohkeana ja aika modernina naisena! Ja Aino tosiaan on erinomainen nimi;)

    Olen useaan kertaan sanonut, että jos alkaisin keräillä jotain, keräisin Aino-tuotteita: niillä pystyisi vaivattomasti elämään kun kaikkea mahdollista löytyy aina WC-puhdistusaineesta jäätelöön ja Pentikin astioihin! Kyllä kai siinä Aino-hahmossa siis on jotain meihin suomalaisiin vetoavaa, koska sitä pidetään niin myyvänä brändinä!

    VastaaPoista
  4. Olen tätä monta kertaa vilkuillut, mutten ole ehtinyt kommentoimaan. Nyt ehdin lyhyesti: ihana idea tämä subjektiivinen arvio!

    Järkälehän iso K on, mutta silti siinä on niin paljon tuttua, sekä siis tarinoinan että kielessä, kuten sanot, mutta myös ihmisenä olemiseen liittyen. Eivät kateus, pelot, kumppanin kaipuu ole miksikään muuttuneet.

    VastaaPoista
  5. Ilse, kiitos! Nopea kommentti minultakin: ihan totta. Kyllä Kalevalan tarinoista löytyy hyvin universaalit aiheet taustalta, kun muinaista kuorta hieman raaputtaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti