lauantai 15. tammikuuta 2011

MIKÄ KULLERVOA OIKEIN VAIVAA?!

Harkitsin jonkin aikaa, kirjoittaisinko teille erikseen Aleksis Kiven Kullervo-näytelmästä, talven lukulistalta kun löytyy myös Kalevala. Koska Kalevalasta kuitenkin löytynee paljon muutakin kerrottavaa, käytän tilaisuuden hyväksi ja keskityn tässä yksinomaan Kullervoon. Jätän kuitenkin syvälliset Kalevala - Kivi- vertailut tekemättä, sillä edellisen Kullervo-version lukemisesta on aikaa.

Kullervo on Nummisuutareiden tapaan viisinäytöksinen näytelmä ja hyvin suosittu. Siihenpä yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Siinä missä Nummisuutarit oli iloista ja kepeää luettavaa, on Kullervo oikein kunnon ranteetauki-murhenäytelmä antiikin tragedioiden ja Shakespearen tyyliin. Jos sinua siis ahdistaa jo valmiiksi, en välttämättä suosittelisi ensimmäiseksi Kullervoa lukemistoosi (tai kuka ties piristyisit, sillä tuskinpa sinulla voi mennä huonommin kuin Kullervolla).

Kullervohan on kovaonninen Kalevalan antisankari, Kalervon poika ja setänsä Untamon orja. Kullervo syöksee tulta ja tappuraa ja kylvää tuhoa ympäristöönsä oikein urakalla: antaa petojen syödä Ilmarisen karjan, tappaa tämän vaimon eli Pohjolan tyttären, harrastaa sukurutsaa siskonsa kanssa (tosin vahingossa), niin, että tämä hukuttautuu virtaan, saa perheensä suremaan itsensä kuoliaaksi, tappaa setänsä perheen ja niin edelleen ja niin edelleen, kunnes päättää itse omat päivänsä.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt Kullervoa. En ole kyllä koskaan ymmärtänyt tragedioitakaan, mutta Kalevalassa ja kansallissymbolien joukossa tämä Kullervo-episodi on aina häirinnyt, sillä sen päähenkilöstä ei tunnu saavan mitään otetta, eikä löytyvän ainoaakaan sympaattista piirrettä. Siispä listaan tähän joitakin sekä omia, että huomattavasti viisaampien ehdottamia selitysmalleja sille, mikä Kullervoa oikein vaivaa. Kuten arvata saattaa, siirtyy tämä postaus tässä vaiheessa lopullisesti kieli poskessa -osastolle, joten turhan ahtaan karvalakin kanssa lukemista ei kannata jatkaa pitemmälle.

MIKÄ KULLERVOA OIKEIN VAIVAA?

1. Lieventävät asianhaarat: Okei, kyllähän se pistää vihaksi, jos oma setä tappaa ensin muun perheen (tai näin luullaan) ja ottaa sitten toisen orjaksi. Joku voisi jopa sanoa, ettei tällaisen pullamössösukupolven edustajan kannattaisi paljoa huudella. Olen valmis hyväksymään Untoa kohtaan tunnetun vihan, mutta entä koko muu maailma? Mitä pahaa Kalervon kalavehkeet olivat tehneet?

2. Geenit: Jos tarkastellaan edellisen sukupolven veljesvihaa ja herttaista setämiestä, on oletettavaa, että Kullervonkin verenperintöön on lurahtanut jonkin verran kiivasmielisyyttä. Tämä seikka ei kuitenkaan tee Kullervosta yhtään sympaattisempaa.

3. Ajat olivat toiset: Niin, keskiajalla oli tapana tappaa ja ottaa ihmisiä orjiksi. Tämä olisi muuten ihan hyvä puolustus (Kivi taitaa lopussa jopa tähän viitata), mutta Kullervon omat aikalaiset tuomitsevat oletetusta barbaarisuudestaan huolimatta miehen käytöksen kaikista jyrkimmin.

4. Kullervo on psykopaatti sarjamurhaaja ja pyromaani: Kullervo tuntuu todella aidosti nauttivan verenvuodatuksesta ja talojen polttamisesta. Mutta kovinkaan kyyniseltä ja tunteettomalta psykopaatilta hän ei vaikuta. Päin vastoin, mieshän on kuin tuli ja leimaus ja yhtä perkelettä koko ajan. Sitä paitsi kannattaisiko tällaista miestä nyt niin hirveästi muistella, että pitää oikein oma näytelmä saada?

5. Kullervo on tyhmä. Kieltämättä lukiessa tulee muutamankin kerran mieleen, ettei hän ehkä ole se sepän pajan terävin keihäs. Ja tunnettuahan on, että tietämättömään ja yksinkertaiseen mieleen viha on istutettavissa kaikista helpoiten. Mutta edelleen kysyn, kannattaako tällaisesta miehestä niin suurta meteliä pitää?

6. Onneksi luin vähän fiksumpienkin ihmisten tulkintoja Kullervosta. Paras ja ainakin osittain mieltäni tyydyttävä selitys on se, että orjan asemassa elävä Kullervo sopi erittäin hyvin 1800-luvulla Venäjän ikeen alla elävän suomen kansan (tai ainakin ruotsinkielisen sivistyneistön) tuntojen tulkiksi. Niinpä Kullervo onkin nähtävä modernina sankarina, joka ei suinkaan alistu kohtaloonsa, vaan ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja murtautuu ulos orjuudestaan, joskin traagisin seurauksin.

Hyvä on, olen valmis elämään tämän tulkinnan kanssa. Onhan historia usein osoittanut, että suuren vapaussankarin ja surkean terroristin välinen ero on hiuksenhieno. Mutta jos perheemme sattuisi kasvamaan toisella pojalla, ei hänen nimekseen kyllä tulisi Kullervo.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli hauska analyysi Kullervon sielunelämästä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, vähän kyllä toivoisin, että tentissä olisi kysymys, jossa pitäisi analysoida Kullervoa ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...