sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Baby Blues

Meillä opetellaan nukahtamaan päiväunille omaan sänkyyn - yksin. Älkää siis ihmetelkö, jos tekstini hieman poukkoilee ja ajatus katkeaa välillä. Se johtuu vain siitä, että käyn parin minuutin välein kertomassa naama punaisena sängyssään huutavalla pienokaiselleni, ettei hänellä ole mitään muuta hätää kuin hirveä väsymys ja kiukkukohtaus.


Kuinka sopivaa onkaan kirjoittaa samalla Baby Blues -sarjakuvasta jatkoksi edelliselle sarjakuvapostaukselleni. Kaikkihan varmaan tuntevat Baby Bluesin ainakin sanomalehdistä. Minullekin sarjakuva on tuttu jo vuosien takaa, mutta vasta NYT voin sanoa, että YMMÄRRÄN.

Lasta odottaessani siskoni antoi minulle neljä Baby Blues-albumia. Luin yhden ja hykertelin, mutta loput kolme jäivät lukemattomana hyllyyn. Viime viikolla tartuin niihin uudestaan, sillä tarvitsin esseeseen esimerkkejä erilaisista sarjakuvista. Olen nyt muutaman päivän lukenut, nauranut vedet silmissä, lukenut ja nauranut vielä lisää.

Kaikki Ullan, Paulin ja lasten Suvin ja Sakun (myöhemmin myös Sinin, mutta en ole ehtinyt sinne asti) perhe-elämässä tuntuu niin kovin tutulta. Kun itse elää vauva/taaperoarkea, on Ullan ja Paulin ristiriitaisiin tuntemuksiin enemmän kuin helppo samaistua. Asiat, jotka eivät välttämättä itsestä kello kolme yöllä tunnu erityisen huvittavilta, ovat yllättävän hulvattomia sarjakuvan sivuilta luettuna. Paitsi tunnistamisen tunnetta, sekoittuu nauruun varmasti yhtä paljon helpotusta. Enemmän kuin kerran mieleen välähtää rohkaiseva ajatus: "Jes, muillakin on siis tällaista!".


Kaikista suurimman papukaijamerkin sarjakuvan luojat Rick Kirkman ja Jerry Scott ansaitsevat kuitenkin siitä, ettei niin sarjakuvan kuin vanhemmuudenkin mystisin ja hienoin asia jää keneltäkään huomaamatta. Huolimatta kroonisesta univajeesta, jatkuvasti tulilinjalla olevista kodin tarve-esineistä, kakasta ja puklusta, kykenemättömyydestä järkevään keskusteluun ja naurettavasta vapaa-ajan määrästä - voisinko enää olla onnellisempi?

JK. Nukahtamisharjoittelu ja huuto jatkuvat edelleen kirjoitusta lopetellessa.

5 kommenttia:

  1. Baby Blues on kyllä todella hauskaa ja oivaltavaa luettavaa kaikille vauvojen ja taaperoiden vanhemmille. Äitini lähettelee minulle aina irti leikattuja strippejä. :)

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Pitäisikin ottaa luettavakseen vaikka kirjastosta... tuo näyttämäsi strippi on kyllä meillekin sopiva. On meinaan hullunvilliys aika kaukana täältäkin. :)

    (Vaikka tuo pallero nukkuu vielä ulkona ja jos se minusta riippuu, nukkuu koko tulevan talven. Ostin pitkän makuupussin. :))

    VastaaPoista
  3. Meillä on menossa myös hyvin Baby Bluesmaisia tunnelmia kotonamme, jälleen kerran. Esikko ja kuopus siirtyivät viikko sitten omaan huoneeseen nukkumaan makuuhuoneesta ja muuten menee hyvin, mutta kuopus on sitä mieltä, että edelleenkin on hyvä herätä kello viisi...

    Minäkin olen vasta nyt kunnolla löytänyt Baby Bluesit ja luenkin niitä usein vedet silmissä nauraen;)

    VastaaPoista
  4. Joo, nämä ovat hyviä! Olen lukenut vain sen ensimmäisen albumin ja sitten hajanaisesti eri lehdistä, mutta pitäisi varmaan ostaa näitä ihan kotiin. Muistan, että auttoivat aikoinaan imetysruban keskellä.

    VastaaPoista
  5. Baby Blues on aivan mahtava ! Miten joku /jotkut voivatkin niin osuvasti kuvata lasten kasvattamisen riemuja - vähän tosin hirvittää lukea noita nyt kun odotellaan iltatähteä - elämä alkoi olla vanhempien lasten kanssa jo liiankin helppoa...

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...