Käytännön blogifilosofiaa 3: Kirjabloggaajan tulevaisuus?


Amma on tällä viikolla valmistellut synttäreitä, opiskellut ja laiskotellut. Ei siis juurikaan lukenut. Joten Özdamarin karavaaniseralji kulkee aina vaan edelleen. Vielä on hyvää aikaa osallistua arvontaan linkkaamalla, kirjautumalla lukijaksi ja/tai kommentoimalle tänne!

Nyt onkin hyvä hetki aloittaa syksyn kolmas (ja näillä näkymin viimeinen) blogikeskustelu. Uusille lukijoille kerrottakoon, että vanhan blogin puolella kävimme keskustelua itse kunkin bloggauksen syistä ja pohdimme vähän muutenkin bloginpidon ihmeellisyyksiä. Viime aikoina olen miettinyt kirjablogien tulevaisuutta.

Muotiblogien puolellahan alkaa näkyä selvä ammattilaisuus. Suomessakin on jo bloggaajia, jotka ovat tehneet siitä itselleen ammatin. Vaate-, kosmetiikka- ym.ym. yritykset ovat huomanneet oivan markkinaraon ja näyttävät sponssaavan melko avokätisesti suosittuja blogeja. Onko tämä myös kirjablogien tulevaisuus? Pitäisikö olla?

Avain-kustantamo järjesti kirjabloggaajille tapaamisen. Itse en päässyt täältä periferiasta paikalle, mutta Jenni K-blogista kirjoitti tapaamisen nostamista fiiliksistä äskettäin. Keskustelua oli käyty muun muassa siitä, miksi kustantamot eivät ole hoksanneet lähettää arvostelukappaleita kirjablogin pitäjille ja kutsuneet bloggaajia julkistustilaisuuksiin.

Samaa olen miettinyt minäkin. Blogimaailma on tulossa rytinällä yleiseen tietoisuuteen. Kirjablogeilla alkaa olla melkoisen paljon mielipidevaltaa ja tiedän monien omankin blogini lukijoista hakevan nimenomaan kirjavinkkejä itselleen. Luulisi, ettei bisnesvainuisilla kustantamoilla olisi varaa jättää markkinointitilaisuutta käyttämättä!

Toisaalta olen luonteeltani sen verran änkyrähumanisti, että kaikkeen kaupalliseen pitää varmuuden vuoksi suhtautua varauksella. Olisiko hyvä, jos postilaatikkooni alkaisi tipahdella tasaiseen tahtiin arvostelukappaleita? Kirjahullu minäni tietysti kiljuisi riemusta (olen aikaisemminkin kirjoitellut täällä fiksaatiosta ilmaisiin kirjoihin)! Mutta väistämättä alkaa kuitenkin pohtia, vaikuttaisiko ilmaiskirjojen saaminen liikaa blogini sisältöön. Ensiksikin, olen tietoisesti erikoistunut klassikoihin ja vähän vanhempaan "underground"kirjallisuuteen, joten siirtyminen uutuuksien arviointiin muuttaisi blogini linjaa selvästi, mikä ei puolestaan olisi välttämättä kovin reilua nykyisiä lukijoita kohtaan. Toisaalta, en muista, että kovinkaan moni muotibloggaaja olisi haukkunut ilmaiseksi saamiaan meikkejä. Lähettäisivätkö kustantamot kirjoja samoilla perusteilla kuin ammattikriitikoille, puolueetonta ja perusteltua arviointia odotellen, vai kenties ilmaista mainostilaa ja suitsutusta kalastaen? Kirjabloggaajalla kun ei ole mielipiteittensä taustatukena instituutioita kuten kirjallisuuskriitikolla.

Blogger mainostaa käyttäjilleen mahdollisuutta mainostaa blogissaan ja sitä kautta (mikäli klikkauksia on tarpeeksi) tienata rahaa. En ole ainakaan huomannut (?), että yksikään seuraamistani kirjablogeista olisi vielä lähtenyt tähän (tosin minulla on yleensä ottaen mainossuodatin verkkokalvoillani). Olisiko kirjablogini uskottava vai säälittävä, jos ruutuun lävähtäisi jättikokoinen Juha Itkonen uutuuskirjansa kanssa?

Nyt on jälleen teidän vuoronne. Aukaiskaa sanainen arkkunne! Miten näette kirjablogien tulevaisuuden? Ovatko kirjabloggaajat sellainen asiantuntijayleisö, joille kustantamoiden pitäisi suoda entistä enemmän huomiota uutuuksiaan markkinoidessaan? Vai onko mielestäsi epäkaupallisuus ja tietty "harrastelijamaisuus" riippumattomuuden tae ja olennainen osa kirjablogeja? Millainen on kirjabloggaajan tulevaisuus?

Kommentit

  1. No kuule. Nyt minusta tuntuu, etten voi sanoa mitään, kun en ole kirjabloggaaja vaan joku muunlainen, tosin itse en oikein osaa määritellä lajiani. Enpähän ainakaan ole saanut kutsuja kustantajien tapaamisiin (tai testattavia karkkeja Maraboulta, ne voisinkin ottaa vastaan ihan mielelläni! ;)) enkä muutenkaan kirjoita kirjoista niin paneutuen kuin "oikeat" kirjabloggarit. Olen siis riippumaton harrastelija, ja oletan, että minunkinlaisiani joukkoon mahtuu, ja arvostan niitä toisenlaisella tavalla kirjoista kirjoittavia kyllä hurjasti.

    Kirjablogeissa on kivaa se, että niissä luetaan muutakin kuin uutuuksia! Itse keskityn uutuuksiin aika lailla ja tiedän monen ihmisen saavan minulta lukuvinkkejä. Enkä ole mielestäni ihan hampaaton lukija, vaikka yritänkin kirjoittaa nätisti. Niin, ja jos en pidä jostain kirjasta, en lue sitä loppuun enkä hiiskahda mitään. Eli jos joku "vaatisi" arviota vastineeksi jostain, olisin varmasti ihan pulassa.

    No sanoin sitten kuitenkin vaikka mitä.

    VastaaPoista
  2. Minustakin kirjablogeissa on kivaa juuri se, että monet kirjoittavat vanhoistakin kirjoista, toisin kuin useimmat lehdet. Ja olis tylsää, jos kirjabloggarit siirtyisivät vain uusien kirjojen arvosteluun.

    Mutta kyllä minuakin vähän hämmästyttää, etteivät kustantamot lähetä bloggaajille enempää kirjoja. Ehkä kustantamon väki ei ehdi lukea blogeja eikä siksi käsitä tätä mahdollisena markkinointikanavana. Onhan kirjablogejakin tällä hetkellä jo tosi paljon, ehkä tuntuu vaikealta löytää ne kustantamolle "sopivimmat" blogit. Enpä tiedä.

    Sitä olen joskus miettinyt, että siirtyisinkö jollakin maksetulle sivustolle, jos sellaista tarjottaisiin, jos esim. joku nettilehti haluaisi blogini sivuilleen ja olisi valmis maksamaan siitä hieman. Tätähän tapahtuu myös muotiblogien kanssa. Juuri nyt tuntuu kuitenkin siltä, että haluan pitää blogini MINUN bloginani ilman enempiä mainoksia. (Olen jopa miettinyt, että ostaisin itselleni "ihan oman" sivun, jotta pääsisin eroon Vuodatuksesta, jossa nyt pidän blogiani ja olisin sitten siinäkin mielessä riippumaton. Mutta se vaatisi ehkä enemmän koodaustaitoja kuin mitä minulta nyt löytyy.)

    Niin ja sitäkin olen toisinaan miettinyt, että ehkä ihan hyvä, ettei minulla ole yhtä paljon lukijoita kuin jollain muotiblogeilla, niin ei tarvitse niin kauheasti sensuroida itseään. Netti on tunnetusti täynnä hulluja (lue vaikka vaan Hesarin keskustelupalstoja) ja mielestäni on oikein mukavaa, että ne kiihkoilijat ja trollit eivät ole löytäneet tänne kirjablogeihin. (Paitsi valitettavasti Parnasson keskusteluihin…)

    VastaaPoista
  3. Ilse! Minusta sinä kyllä olet ihan oikea kirjabloggaaja ja ihan oikea bloggaaja muissakin jutuissasi. Kirjablogejahan on monenlaisia ja jokaisella on oma tyylinsä: toiset tekevät työtä enemmän kriitikon näkökulmasta ja toiset harrastelijapohjalta. Molemmat näkökulmat ovat minusta tärkeitä. En oikein tiedä, mihinkä itseni sijoittaisin tällä akselilla ja varmasti suurin osa blogeista onkin jossakin sillä välillä.

    Maraboun lähetykset olisivat kyllä aika must ;)

    Reeta Karoliina, minullekin on tällä hetkellä tärkeää, että tämä on MINUN blogini ja saan tehdä minun juttuani, jos joku siitä haluaisi maksaa (mitä pidän aika epätodennäköisenä) niin ok, mutta tiettyä ahdistavuutta se toisi mukanaan. Entä jos minulle tulisi Anni Polva-kausi? Olisiko se ihan ok?

    Tuo on ihan totta, että kirjablogeissa on yleensä kodikkaan intiimi ilmapiiri. Voi olla omien tunteittensa ja ajatustensa kanssa aika rehellinen ilman, että täytyisi pelätä anonyymejä kommentteja.

    VastaaPoista
  4. Enpä tiedä. Mielenkiintoinen keskustelunaihe. Minä luen lähtökohtaisesti ihan vain itseni takia, vaikka toki blogin pitäminen on vaikuttanut siihen, että mietin myös mitä kirjoita olisi sanottavissa muille. Minulle toiset kirjablogit ovat kuitenkin se aivan ensisijainen foorumi, jonka kautta haen tietoa esimerkiksi uutuuskirjoista ja klassikoista, joita en ole aikaisemmin lukenut. Ei tulisi mieleenkään luottaa kustantajien tai kriitikoiden arvioihin kun blogimaailmasta löydän ihmisiä joilla tiedän olevan samanlainen kirjamaku kuin minulla. Sellaisiin kirjuosituksiin luotan ehdottomasti enemmän.

    Sitten taas ajatus siitä, että oma lukeminen ja blogiharrastelu olisikin jotenkin taloudellisesti kannattavaa. Voisinko olla rehellinen mielipiteissäni, jos pelkäisin ettei kustantajalta enää tipahdakaan luukusta kirjapakettia tai muta lahjuksia? Enpä tiedä. Taidan mielummin pysyä tässä: lukea juuri sitä mitä itse haluan lukea ja kertoa teille juurikin sen oman, henkilökohtaisen ja sensuroimattoman mielipiteen lukemastani.

    Huomasin muuten eräs päivä, että Robustos oli lainannut sivulleen kommenttiani, jonka olin kirjoittanut blogiini Enorannan kirjaa ylistäessäni. Ihan hauskaa. Meidän mielipiteillämme on kumminkin merkitystä. Ainakin jos ne ovat positiivisia ;D

    VastaaPoista
  5. Onpa mielenkiintoinen keskusteluaihe:)
    Olen itsekäs siinä suhteessa, että en ajattele, kiinnostavatko esittelemäni kirjat mahdollisesti muita lukijoita vaan luen sitä mistä itse tykkään ja sillä lukunopeudella kuin minulle itselleni sopii enkä aina (usein) jaksa edes olla kovin syvällinen. Itsenäisyys on minulle ensiarvoisen tärkeää, siksi olisi vaikeaa julkaista arvioita vain tietyistä kirjoista tiettyyn aikaan.

    Mitä ilmaiskirjoihin tulee otan niitä ilman muuta halukkaasti vastaan (osoitteen saa s-postilla :D), mutta olen miettinyt samaa kuin moni muukiin eli tulisko vähän "kenen leipää syöt sen lauluja laulat" -olo kun ilmaiskirjoja ei kehtaisi haukkua tyyliin "mitä varten tämmöistä julkaistaan?!!" Vois loppua arvostelukappaleiden tulo lyhyeen... Olen myös huomannut, että monilla bloggaajilla on omat mieltymyksensä, joiden mukaan he esittelevät kirjoja: on historiallisiin kirjoihin, tyttökirjoihin, klassikoihin ja dekkareihin keskittyneitä blogeja. Idea menisi pilalle, jos jokainen esittelisi vain kuumimpia uutuuksia.

    Minustakin kirjablogien parhautta on se, että siellä esitellään kirjoja laidasta laitaan: mukana on sekä vanhoja että uusia kirjoja. Ns. hömppäkirjoistakin saan paremmin tietoa erilaisista kirjablogeista, sillä monissakaan lehdissä ei julkaista arvioita viihdekirjoista tai sitten ne rajoittuvat muutaman virkkeen pituisiksi juoniselostuksia, jonka perässä on tähdin ilmaistu arvio. Yritä siitä nyt päätellä kannattaako kirja lukea vai ei.

    Ja vaikka bloggaaminen on tosi kivaa en mistään hinnasta halusi tästä ammattia. Haluan pitää tämän hauskana harrastuksena, jonka voin tarvittaessa lopetta milloin tahansa.

    VastaaPoista
  6. Ahmu ja Susa P, kiitos kommenteistanne! Voin kyllä allekirjoittaa molemmat oikeastaan sanasta sanaan, niin omien blogi- kuin lukumieltymysten suhteen.

    Minusta olisi hirveän mielenkiintoista saada mukaan kirjailijoiden mielipide. Sellainen kutina minulla on, että kirjailijat arvostavat kirjablogeja. Ensiksikin siksi, että usein kirjoista löytyy blogien puolelta huomattavasti kattavampi selostus kuin lehdistä ja toisaalta siksi, että blogit käsittelevät vanhempiakin kirjoja. Lehtikritiikkeihinhän on aika vaikea saada kirjoja ensihypetyksen hävittyä.

    VastaaPoista
  7. Nyt vasta pääsen kommentoimaan tätä. Oikeastaan mulla ei ole kyllä juuri lisättävää asiaan, hyviä kommentteja on jo tullut. TIETENKIN kirjabloggaaja haluaa kirjojen arvostelukappaleita, mutta toisaalta, niitä ei tosiaan halua välttämättä lytätä, jos ei pidäkään (itse en tosin usein vain yksinkertaisesti kirjoita kirjoista joista en pidä. elleivät ne ole niin kauheita että pitää paasata ;)). Ja itse en ainakaan haluaisi urautua myöskään vain uusien kirjojen lukemiseen... Joten muutama näytekirja silloin tällöin ja muuten omaa vapaata lukemista on hyvä yhdistelmä, luulen.

    Paljastan nyt tässä, että olen ollut muutamiin kustantamoihin yhteydessä ja pyytänyt arvostelukappaleita bloggarin ominaisuudessa. Yhtä lukuun ottamatta viestiin on vastattu ystävällisesti, mutta mitään kirjasumaa ei ole tullut. Olen vain saanut juuri sen teoksen, jota olen kysellytkin. Tämä on tietenkin ollut ilahduttavaa, blogeja arvostetaan.

    Minä voin ottaa siis kirjalahjoja, mutta miettisin hetken, ottaisinko mainoksen blogiini. Kissablogiini sellaista tarjottiin joskus, mutta en sitten halunnut "myydä harrastustani".

    Tuollaisen konkreettisen hyödyn sijasta minussa parasta bloggaamisessa onkin se, että tulee luettua ja kirjoitettua ja saatua uusia näkökulmia niin kirjoihin kuin ihan elämäänkin. Ja ystäviäkin voi saada, netti on ihmeellinen! :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Jos kuitenkin aiot vielä jatkaa blogikeskustelua, niin minusta olisi mielenkiintoista keskustella siitä, mikä tekee blogeista suosittuja (esim. riittääkö pelkkä sisältö vai miten esim. blogin ulkoasu vaikuttaa). Olisi myös joskus kiva kuulla, miten hyödynsit blogikeskusteluja opinnoissasi! Joka tapauksessa: toivottavasti keskusteluista oli hyötyä opinnoille. :)

    VastaaPoista
  9. Oho, en ollut muistanutkaan kommentoida sinulle mitään Jenni, anteeksi! Tuo onkin ihan mielenkiintoista kuulla, että olet pyytänyt ja saanut arvostelukappaleita. Minusta aika ihanteellinen tilanne olisikin, jos kirjabloggaaja saisi joko pyytämättä tai -mällä omiin kiinnostuksen kohteisiin liittyviä kirjoja. Joskus minäkin olen saanut mainoksen julkaistavasta kirjasta, mutta aihe on aina ollut sellainen, josta en ole kiinnostunut tai en ymmärrä mitään, joten sellaisten arvostelukappaleiden saaminen ei palvele ketään.

    Jälkimmäiseen viestiisi liittyen, raportoin vielä joskus kirjoittamastani esseestä, kunhan saan sen valmiiksi. Tai oikeastaan se on kirjoitettu, mutta ah niin ihana viilailu ja viimeistely on tekemättä ja lykkään sitä aina niin kauas kuin mahdollista :) Mutta ehdotukseksi keskusteluaiheesta on todella hyvä, joten ehkäpä blogikeskustelu nro 4 alkaa lähiaikoina!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti