Ikäkriisi

Olen viettänyt Maria Kallio-dekkareiden kanssa koko teini- ja aikuisikäni. Parikymppisenä voitin epäluuloni myös muita Leena Lehtolaisen kirjoja kohtaan ja olen ottanut nekin tyytyväisinä vastaan: osan aidosti ilahtuneena, toiset pidättyvämmin. Mutta Maria Kalliolla on aivan erityinen paikka kirjallisessa sydämessäni.

Minne tytöt kadonneet vastasi ennakko-odotuksia. Lehtolaismaiseen tapaan kirja onnistui iskeytymään ajankohtaiseen aiheeseen, rasismiin ja muukalaisvihaan. Espoon poliisiin palannut Kallio joutuu selvittelemään kadonneiden maahanmuuttajatyttöjen mysteeriä ja lopulta osallistumaan murhatutkintaan. Lehtolainen käy näppärää dialogia maahanmuuttokriittisten ja myönteisesti maahanmuuttoon suhtautuvien välillä ja onnistuu mielestäni luomaan hyvän ajankuvan maahanmuuttokeskustelusta ja kaikista siihen liittyvistä ongelmista Suomessa vuonna 2010.

Maahanmuuttoa enemmän omat ajatukseni viivähtävät Maria Kallion yksityiselämässä. Jotakin on tapahtunut. Kallio tuttuine kumppaneineen on jättänyt neljänkympin rajapyykin taakseen ja tullut selkeästi keski-ikäisiksi, teini-ikäisten lasten vanhemmiksi. Selvästi toinen keskeinen teema kirjassa onkin ikääntyminen ja keski-ikäisen naisen elämä niin lasten kuin omien vanhempien varttumisen ristivedossa.

Henkilöiden vanheneminen tuli yllätyksenä. Pitäisi lukea pari edellistä osaa uudestaan, mutta muistelisin, ettei ikäkysymys ole ollut aiemmin juurikaan tapetilla. Kirjallisesti Lehtolaisen ratkaisu on tietysti onnistunut, henkilöt kasvavat ja kehittyvät, joten totta kai myös ikääntyvät. Mutta jotakin peruuttamatonta sisälläni tapahtui siitä huolimatta. Maria Kallion elämän seuraaminen on ollut minulle eräänlainen kurkistusikkuna tulevaisuuteen viimeiset viisitoista vuotta: aikuisuus, ammatti, seurustelu, avioliitto, oma koti, lapset... Tällä kertaa Lehtolainen tarjoaa minulle tulevaisuuden kuvaksi uomiinsa urautunutta avioliittoa (mikseivät Antti ja Maria juttele toisilleen, edes riitele?!), harmaita hiuksia ja lukulaseja.

Anteeksi nyt kaikki keski-ikäiset, upeat naiset, mutta en ole valmis tähän! En vielä! Onhan 30-vuotispäiviinkin vielä aikaa!

JK. Maria Kalliolla on omat kotisivut. Siellä voi myös osallistua 1.12. asti jatkuvaan Suomalaisen Kirjakaupan ja Tammen Maria Kallio-visaan, jossa voi voittaa 100 euron lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan. Sivuille pääset täältä!

Kommentit

  1. Kyllä meillä 30+ ikäisilläkin on ihan kivaa. :) Usko pois.

    Voi kun joku lukisi sen uuden Snellmannin (siis Parvekejumalat!)! Olen odottanut kesästä asti, kun tein siitä postauksen. Teemat ovat samoja ja kirja on UPEA. En ole lukenut Lehtolaista joten muuta en tähän osaa sanoa.

    VastaaPoista
  2. Amma, rollasin nopeasti yli, sillä luen tämän kirna heti, kun selvän nyt luvun alla olevasta.

    Ilse, minkään en ota lukuun Snellmannin Parvekejumalat -teosta;-) Hänestä ja tästä kirjasta oli juuri pitkä jaastettelu jossain lehdessä...

    Amma, sis en voi lukea muiden arvosteluja ennen kuin olen tehnyt omani. Muutaman kerran olen sellaiseen joutunut. Pelkään, että toisen ajatukset alkavat elää alitajunnassani...

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ilse, kyllä pidän kynsin ja hampain kiinni siitä uskosta, että parempaan suuntaan mennään koko ajan:) Olisikin mielenkiintoista lukea tuo Parvekejumalat pian, niin voisi vertailla. Menee siis alati paisuvalle "sitten kun tämä aakkoshaaste on ohi"-listalleni...

    Leena, minäkään en lue toisten arvosteluja, jos aion lähiaikoina lukea saman teoksen. Sen takia minäkin jätin Revolutionary Roadisi lukematta, sillä käyn seuraavaksi sen kimppuun. Palaan siihen sitten, kun olen muodostanut ensin oman mielipiteeni. Mielenkiintoista nähdä, mitä ajatuksia Minne tytöt kadonneet sinussa herättää!

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava kuulla Maria Kallion ikääntymisestä. Luin aikoinaan kaikki Lehtolaisen kirjat "Kun luulit unohtaneesi"-kirjaan saakka. Sen jälkeen, itselleni tuntemattomasta syystä, lopetin kaikkien dekkareiden lukemisen. En vain tajua! Mietinkin, että Lehtolaista tekisi mieleni lukea lisää, mutta aloittaako tästä uusimmasta vai lukea järjestyksessä - siinäpä pieni arkinen kirjapähkinä purtavaksi!

    VastaaPoista
  5. Oih, olen kateellinen, kun pääsit jo lukemaan uusimman Lehtolaisen. Mullakin Lehtolainen kuuluu oleellisena osana syksyyn, sillä saan uusimman kirjan aina synttärilahjaksi. Tätä viimeisintä pitää odotella tosin vielä kuukauden verran, mutta arviosi antoi ymmärtää, että hyvää kannattaa odottaa!

    Minusta Marian ikääntymisen näki jo edellisessä osassa (Väärän jäljillä), kun kirjassa kerrottiin teini-ikäistyvästä Iidasta. Kaikki Kalliot lukeneena on kyllä ollut ihana seurata Marian aikuistumista ja lasten kasvua, ihan kuin kyseessä olisivat omat tuttuni!

    VastaaPoista
  6. Lumiomena, suosittelen kyllä lukemaan kirjat järjestyksessä, Maria Kalliolle on tapahtunut suuria asioita viime tarinoissa, joihin viitataan tässä uusimmassakin. Kaikista Kallio-sarjan ulkopuolisista kirjoista en ole ollut aivan vakuuttunut. Esimerkiksi viime vuoden kirjassa (en nyt muista nimeä) Lehtolainen esitteli uuden päähenkilön Hilja Ilveskeron, mutta tarina ei lähtenyt mielestäni lentoon missään vaiheessa.

    Hannele, näinhän se on, kiitos muistutuksesta :)

    Susa, olen vähän kateellinen, että sinulla lukeminen on vielä edessä. Minä joudun taas vuoden odottelemaan:) Olet varmaan oikeassa tuosta Väärän jäljillä -kirjasta, pitäisikin lukea se uudestaan uudesta näkökulmasta.

    VastaaPoista
  7. Mulle tuli trauma! Sade lankeaa kipsasi mut. Liian vaikuttava! Yritän aloittaa Lehtolaisen huomenna. Lehtolaisen paras tähän mennessä on minusta ollut Luonas en ollutkaan. Siitä pidin, mutta se ei ollut Marja Kallio -dekkari. En ole vieläkään lukenut arvosteluasi. Palaan tähän sitten kuitenkin. Alan nyt koota itseäni kasaan Afrikan jäljiltä ja lähden uimaan kahden koiruuden ja mieheni kanssa...

    VastaaPoista
  8. Leena, joskus vaikuttava kirja pitää "elää pois", makustella sen tunnelmaa ja odottaa, että se hellittää otteensa. Luonas en ollutkaan oli aika kaunis tarina, mutta jotenkin ennalta-arvattava. Olen varmaan lukenut Lehtolaista liikaa!

    VastaaPoista
  9. The landscape belongs to the man who looks at it. (Ralph Waldo Emerson, American thinker)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti