Sisältää juonipaljastuksen!



Raymond Queneaun punoma juoni tulee tässä: täpötäydessä bussissa on hassu nuori mies, joka syyttää toista matkustajaa varpailleen astumisesta. Tämän jälkeen hän menee istumaan. Myöhemmin kertoja näkee nuorukaisen ystävänsä kanssa, joka kehottaa tätä ompelemaan takkiinsa yhden napin lisää.

Ja tämä tarina on kerrottu Tyyliharjoituksia -kirjassa 99 kertaa.

Eikä tassä vielä kaikki, sillä kyseessä on yksi Ranskan myydyimmistä kirjoista.

Tarina on kerrottu imperfektissä, välinpitämättömästi, matemaattisena yhtälönä, metaforisesti ja niin edelleen. Kuten arvata saattaa, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Quineauta syytettiin kirjallisuuden tuhoamisesta. Tähän oli välillä minunkin aika helppo yhtyä. Aluksi idea tuntui hauskalta, mutta noin tarinan numero 20 kohdalla jo puisevalta. Vaikka myöhemminkin lukijaa hemmoteltiin kelpo oivalluksilla, olisin ollut jossakin seitsemänkympin tietämillä valmis hinkkaamaan kirjan sivuilla ranteet auki. Ainoastaan tieto siitä, että olin jo lukenut yli kaksikolmasosaa tarinoista, kannatteli minut loppuun saakka.

Quineau toivoi, että Tyyliharjoituksia olisi jonkinlainen kirjallisuuden puhdistaja tai ruosteenpoistaja. Tämä pätee, suosittelen kirjaa kirjallisuuden teoriasta ja kirjoittamisesta kiinnostuneille sekä niille, jotka haluavat pyyhkiä massiivisen lukuelämyksen mielestään ennen siirtymistä seuraavaan kirjaan. Tämä kirja toimii kuin suolentyhjennyspaasto. Muille en tätä sitten suosittelekaan.

Quineau tosin ihmetteli, miksi lukijaa ei saisi rasittaa. Saahan sitä. Mutta että 99 tällaista...?

"APOKOPEE

Mi nou täy bus. Huo nuo mie jol o kau kuin ki ja hat jos o pu hih. Hän suut toi mat ja väit et tä as hä var ai kun ih nou au tai jäi pois. Sit hän me is juu va pai.

Pa näin hä kä e e ys kans, jo ke hän om tak na."

Kommentit

  1. hauska arvio :) Tuli myös selväksi tämän idea ja säästit minulta vaivan tarttua tähän kirjaan, kiitos.

    VastaaPoista
  2. Olen nyt jonkin aikaa aina kirjastossa käydessäni vilkaissut, olisiko tämä hyllyssä, mutta kirja on aina ollut lainassa! Arviostasi huolimatta taidan silti haluta lukea tämän, mutta en taida tehdä sitä yhteen putkeen... :)

    VastaaPoista
  3. Hihii! Mun mielestä Tyyliharjoitukisa on hauska :D En kylläkään lukenut sitä putkeen, vaan pieninä pätkinä silloin tällöin. Ehkä se onkin oikea tapa lukea tämä kirja. :)

    VastaaPoista
  4. Itse luin tämän reilussa viikossa, en tosin pitkin viikkoa, vaan muutamalla kertarunttauksella. Aika ja kärsivällisyys ovat varmasti tärkeitä tätä lukiessa. Pitäisi miettiä ja makustella.

    Siitä hauskahan tämä kirja on, ettei juonella ole oikeastaan väliä - Satun taide-elämys ei varmaankaan tästä arviosta kärsinyt, toisaalta Anni.Mkin tietää, mistä on kyse :)

    Ja Marjia., olet oikeassa, kirja on paikoitellen aika hauska. Jos se olisi vaikka vessa- (eikä tämä nyt ole mikään tyylitön vihjaus tuohon suolentyhjennykseen!!!) tai yölukemisena ja lukisi aina muutaman tarinan kerrallaan, jäisi varmasti parempi maku suuhun!

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa erikoiselta kirjalta ;) En taida siihen tarttua, mutta jäin miettimään, että millaisestahan ideasta tällainen rakenne on saanut alkunsa. Tiedätkö, onko kirjailija julkaissuit muita kirjoja aikaisemmin? Jos ei, niin seuraavassa onkin haastetta...

    VastaaPoista
  6. Queneau oli ollut kuuntelemassa Mozartia (en nyt muista mitä, klassisen musiikin tuntijat jakakoot tietonsa) ja huomannut, että Mozart oli pyörittänyt saman teeman muunnelmia läpi sävellyksen. Ja siitä se ajatus sitten vissiin lähti... :)
    Queneauhan kirjoitti tämän kirjan ensimmäiseen otteeseen jo 1940-luvulla, mutta paranteli sitä useaan otteeseen, vielä 70-luvullakin. Muusta tuotannosta minulla ei ole tietoa. Tietääkö joku muu, vai lieneekö setä-Queneau kirjoittanut tätä yhtä kirjaa koko loppuelämänsä??

    VastaaPoista
  7. Tähän pitää ehdottomasti tarttua siis. Henkinen suoleni kaipaakin puhdistusta! :D

    VastaaPoista
  8. "...olisin ollut jossakin seitsemänkympin tietämillä valmis hinkkaamaan kirjan sivuilla ranteet auki"

    Mahtava arvio! :-D Tämä kirja täytyy vielä joskus lukea!

    VastaaPoista
  9. Hauskaa, että kirjalliset kärsimykseni ovat huviksi ja hyödyksi. Eikun lukemaan siis, Sari ja Reeta Karoliina! :D

    VastaaPoista
  10. No, pitääkö tää kirja ihan oikeesti lukea, kun kaikki siitä kohkaa...

    VastaaPoista
  11. Don't knock it until you try it!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti